Filippiinojen ikioma sunnuntai

Sunnuntaisin Hongkongin pääkatu suljetaan liikenteeltä, jotta filippiiniläiset kotiapulaiset voivat viettää vapaapäiväänsä.

MARIA JALAVISTO

filippiinatSadat filippiiniläiset naiset kokoontuvat sunnuntaisin tapaamaan toisiaan Chater Garden -puistossa.

Aamun viileys on jo väistynyt, kun Edith Agaman pystyttää kampaamonsa pilvenpiirtäjien ympäröimän Chater Garden -puiston laidalle. Korkeat puut ympärillä suojaavat kesän kostealta helteeltä ja autojen pakokaasuilta. Kampaamon varusteina ovat jakkara, suihkupullo ja sakset sekä maahan asetettu alusta putoilevia hiuksia varten.

Ohikulkija tuskin arvaisi, että kotiapulaisena työskentelevä Agaman on opiskellut kotimaassaan liikehallinnon korkeakoulututkinnon.

Hongkongissa työskentelee tällä hetkellä noin 140 000 Filippiineiltä tullutta kotiapulaista. Kotiapulainen on usein filippiina, vaikka tänä päivänä jo muitakin kansallisuuksia, kuten indonesialaisia ja intialaisia, työskentelee ”helppereinä”. Heistä suurin osa on naisia.

Viikolla filippiiniläisiä voi nähdä yksittäin tekemässä ostoksia tai hakemassa työnantajan jälkikasvua koulusta, mutta sunnuntaisin he tuntuvat valtaavan koko kaupungin. Tuolloin keskustan pääkatu Chater Road suljetaan liikenteeltä, jotta kotiapulaiset voivat järjestää tapahtumia kadulla.

Puistoissa näkee kaikenlaista harrastustoimintaa tanssista käsitöiden tekemiseen. Aukioilla järjestetään konsertteja ja seurakuntaryhmät laulavat hengellisiä lauluja.

”Kaikki asiakkaani ovat kotiapulaisia. Heillä ei ole varaa mennä oikeaan kampaamoon ja minä veloitan leikkauksesta vain 25 Hongkongin dollaria”, Agaman toteaa. Hän hankkii lisätuloja kustantaakseen Filippiineillä asuvan sisarensa koulutuksen.

Agamanilla riittää asiakkaita. Päivän aikana hän tienaa 500–700 paikallista dollaria, 50–70 euroa.

Katujen valtaajat

Sunnuntai on työnantajiensa luona asuvien filippiiniläisten viikon ainoa vapaapäivä.

Kotiapulaisen työ ei ole helppoa. Päivät saattavat venyä pitkiksi, ja työnantajan kodissa asuminen luo paineita. ”Teemme kovasti työtä kuusi päivää viikossa. Sunnuntaina haluamme pitää hauskaa”, sanoo Dahlia.

Hongkongin kadut saavatkin sunnuntaisin aivan uuden ilmeen. Jo aamusta  katujen ja katettujen käytävien reunoille alkaa muodostua kotiapulaisten ryhmiä.

Toisinaan kaduilla järjestetään laulukilpailuja, esityksiä tai juhlapäivien viettoon liittyviä tapahtumia, jotka kotiapulaiset ovat työnsä ohessa suunnitelleet.

Agaman on kerännyt lisätuloja kampaajana koko Hongkongissa työskentelynsä ajan, jo kohta 12 vuotta.

Asiakas toisensa perään istuu jakkaralle. Agaman kysyy asiakkaan toiveita leikkauksesta ja suihkuttaa samalla pullostaan vettä hiuksiin.

”En ole tehnyt päivääkään oman alani töitä. Tulin Hongkongiin kotiapulaiseksi, koska haluan antaa lapsilleni hyvän koulutuksen”, Agaman jatkaa.

Hänen tarinansa ei ole harvinainen. Moni kotiapulainen on kouluttautunut hyvään ammattiin kotimaassaan, mutta työttömyys, pienet palkat ja toive paremmasta elämästä ovat ajaneet työhön ulkomaille.

Helpotusta koti-ikävään

”Sunnuntaina teemme ikkunaostoksia ja vaihdamme kuulumisia”, sanoo Marielle Jadun ja hymyilee sisarelleen Dahlialle. Kotiapulaisena työskentelevistä moni voi nimetä perheestään tai naapureistaan jonkun, joka on tullut tekemään Hongkongiin samaa työtä.

Hongkongilaiset perheet tarvitsevat apua lasten- ja kodinhoidossa, koska kaupunki on yksi kansainvälisen liike-elämän keskuksista. Hongkongissa työskentelevillä työaika ja -matka vievät suuren osan päivästä.

”Tehtäviini kuuluu lastenhoitoa, siivoamista, ruuanlaittoa, lemmikkieläinten hoitoa ja muita askareita”, Dahlia kertoo.

Apulaisia voidaan palkata myös autonkuljettajiksi tai puutarhureiksi.

Kotiapulaisten on helpompaa sietää koti-ikävää, kun ympärillä on filippiiniläisyhteisö. ”Kun katselen ympärilleni, tuntuu kuin koti olisi lähellä. On lohduttavaa kuulla omaa kieltä”, Jadun kertoo.

Paljon tarpeellista puhetta

Kotiapulaiset syövät lounastaan kaduilla, puistoissa tai pikaruokaloissa. Muovisten tai pahvisten istuma-alustojen päällä istuvien filippiiniläisten yleisenä puheenaiheena ovat työnantajat.

”Työantajamme haluavat meidän pitävän kuria lapsille,mutta lapset eivät tottele meitä, koska emme ole heidän vanhempiaan. Työnantaja ei välttämättä ymmärrä sitä”, kiinalaisessa perheessä kotiapulaisena työskentelevä Nana kertoo.

Kännyköiden yleistymisen jälkeen yhteydenpito kotimaahan on helpottunut ja varsinkin perheellisille puhelin on tärkeä. ”Soitan Filippiineillä asuvalle pojalleni joka päivä. Hän asuu sisareni luona”, Nana kertoo.

Sunnuntaista pyritään ottamaan kaikki ilo irti. ”Usein olemme sunnuntain jälkeen väsyneempiä kuin arkipäivänä töiden jälkeen”, Jadun naurahtaa ja katoaa väkijoukkoon sisarensa kanssa.

Filippiiniläiset Hongkongissa

– Filippiineillä on noin 91 miljoona asukasta, joista noin 10 prosenttia asuu siirtotyöläisenä maan ulkopuolella.

– Kotiapulaisen minimipalkka Hongkongissa on 3580 Hongkongin dollaria (noin 310

Tilaa Maailman Kuvalehti