Maailman palat

Etelä-Sudan äänestää itsenäisyydestä, hiv-lääkettä varastetaan huumeeksi Etelä-Afrikassa, yksityistäminen etenee Kuubassa, paavin kondomilausunto herättää taas hämmennystä, Yhdysvallat vakoilee YK:ssa, jne

Teksti: Maailman Kuvalehden toimitus

Etelä-Sudan äänestää itsenäistymisestä

Sudan. Etelä-Sudanissa äänestetään tammikuussa siitä, eroaako alue Sudanista. Kansanäänestys on osa vuonna 2005 solmittua rauhansopimusta, joka lopetti melkein kaksi vuosikymmentä kestäneen sisällissodan. Marraskuun lopussa Etelä-Sudanin armeija syytti pohjoista hyökkäyksestä yhteen sen tukikohdista.

Etelä- ja Pohjois-Sudanin ajautuminen uuteen sisällissotaan tulisi maksamaan yli sata miljardia Yhdysvaltain dollaria, talousanalyytikot sanovat. Frontier Economics -yhtiön julkaiseman tutkimuksen mukaan Sudan itse menettäisi 50 miljardia dollaria bruttokansantuotteestaan kymmenen vuoden aikana. Myös naapurimaat ja kansainvälinen yhteisö menettäisivät kymmeniä miljardeja dollareita.

Frontier Economicsin laskelmat perustuvat Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kasvuennusteisiin. Laskelmissa ei ole huomioitu sodan inhimillistä hintaa.

Jos Etelä-Sudan itsenäistyy, se on ensimmäinen uusi valtio Afrikassa sitten vuoden 1993, jolloin Eritrea erosi Etiopiasta. JR.

Rakennusalan tuki auttoi presidentin voittoon

Brasilia. Tuore presidentti Dilma Rousseff on ainakin Brasilian rakennusteollisuuden suosiossa. Neljäsosa hänen vaalikampanjaansa varten saamista lahjoituksista oli nimittäin peräisin rakennusteollisuudelta.

Brasiliassa maan vaaliviranomaiset pitävät kirjaa siitä, mistä ehdokkaiden saama vaaliraha on peräisin. O Estado de São Paulo -lehti laski, että tuore presidentti sai kampanjaansa varten lahjoituksia yhteensä 135,5 miljoonan brasilian realin eli 60 miljoonaa euron edestä. Rahoista 82 prosenttia oli peräisin yrityksiltä.

Rakennusyritysten vaali-innon selittää se, että valtio on niiden suurin asiakas, brasilialaislehti arvelee. Rakentajien jälkeen merkittävimmät vaalilahjoitukset Dilma Rousseff sai raskaalta teollisuudelta sekä juoma- ja elintarviketeollisuudelta.

Brasiliassa herätti kohua myös se, että suurtilallinen ja senaattori Blairo Maggi lahjoitti presidentin kampanjaan miljoona realia – viikko sen jälkeen, kun vaalitulos oli jo julkaistu. Brasilialaislehdet arvelivat joulukuussa, että Maggi toivoi itselleen ministerinpaikkaa uuteen hallitukseen. PL.

Etiopia väärinkäyttää kehitysapua?

Etiopia. Etiopia käyttää kehitysapua väestön hallitsemiseen ja hallituksen vastustajien rankaisemiseen, ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch väittää lokakuussa julkaistussa raportissaan. Järjestön mukaan hallitus muun muassa estää ruoka-avun tai rahoituksen saannin niiltä, jotka se tulkitsee opposition kannattajiksi.

Etiopia sai OECD:n tietojen mukaan yli kolme miljardia dollaria kehitysapua vuonna 2008.

Kehitysavusta vastaavat viranomaiset Pohjoismaissa sanovat, että raportin tulokset ovat liioiteltuja. ”Emme yhdy näkemykseen, että apuamme väärinkäytetään järjestelmällisesti”, Hans Jacob Frydenlund Norjan ulkoministeriöstä sanoi Development Today -lehdelle.

Viranomaiset viittaavat myös kesällä julkaistuun tutkimukseen, joka ei löytänyt merkkejä avun järjestelmällisestä väärinkäytöstä. Human Rights Watchin mukaan kyseinen avunantajien rahoittama selvitys ei ole luotettava, sillä tutkimusta ei tehty paikan päällä Etiopiassa. Human Rights Watchin tutkimus perustuu Etiopiassa tehtyihin haastatteluihin.

Suomi kaksinkertaisti kehitysapunsa Etiopialle vuosina 2005–2009. JR.

Venezuela houkuttaa maahanmuuttajia

Venezuela. Venezuela kärsii aivovuodosta, mutta houkuttelee tuhansittain maahanmuuttajia. Monet keskiluokkaiset venezuelalaiset ovat jättäneet talousvaikeuksista kärsivän maan. Samaan aikaan Venezuela vetää puoleensa ulkomaisia työntekijöitä.

”Venezuelassa on töitä niille, jotka töitä haluavat”, viime vuonna pääkaupunki Caracasiin muuttanut kolumbialainen Arturo Vargas sanoi New York Timesille. ”Tämä paikka ei ole täydellinen, mutta se on parempi, kuin se, mitä jätin taakseni”. Vargas on työskennellyt muun muassa vartijana.

Kaikki muuttajat eivät ole kotoisin naapurimaista. Tuhansia maahanmuuttajia on saapunut esimerkiksi Libanonista, Syyriasta ja Jordaniasta. Venezuelassa asuu myös kymmeniätuhansia kiinalaisia, joista monet toimivat kauppiaina.

Myös tuoreet maahanmuuttajat ovat joutuneet kärsimään Venezuelassa rehottavasta väkivaltarikollisuudesta. Syyskuussa yksi kiinalainen työntekijä poltettiin elävältä.

”Tämä on hullu paikka”, Intiasta Caracasiin muuttanut Subas Chand sanoo. ”Täällä on vaaraa ja jännitystä joka päivä. Ja siinä seassa on rahaa”. JR.

Hiv-lääkettä varastetaan huumeeksi Etelä-Afrikassa

Etelä-afrikka. Aidsin vastaisen työn uusimmaksi vastoinkäymiseksi on Etelä-Afrikassa noussut hiv-lääkkeiden jatkojalostus huumausaineeksi, johannesburgilainen The Times -lehti kertoo.

Pääosin mustien asuttamissa slummeissa, townshipeissä, leviää nopeasti uusi wungaksi kutsuttu huume. Yksi sen valmistusaineista on hiv-lääke Stocrin. Muita wungan ainesosia ovat muun muassa kannabis, rotanmyrkky ja saippua.

Wungan käytön leviäminen aiheuttaa laajoja sosiaalisia ongelmia. Muihin huumeisiin verrattuna wunga on käyttäjälleen edullista ja aiheuttaa erittäin voimakasta riippuvuutta. Jotkut addiktit ovat hankkineet tarkoituksella hiv-tartunnan saadakseen turvattua wunga-annoksiinsa tarvittavan lääkkeen saannin, The Times kertoo.

Aseistetut rikolliset hankkivat wungaan tarvittavia lääkkeitä ryöstelemällä aids-klinikoita, niiden potilaita ja lääkekuljetuksia. Potilaille katko lääkityksessä on terveysriski.

Etelä-Afrikan 50 miljoonaisesta väestöstä 17 prosenttia on hiv-positiivisia. JJR.

Yhdysvallat vakoilee YK:ssa

Yhdysvallat. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on määrännyt YK:ssa työskenteleviä yhdysvaltalaisia vakoilemaan järjestön johtohahmoja ja diplomaatteja.

Vakoilukäsky selvisi Clintonin 31.7.2009 allekirjoittamasta salaisesta muistiosta, jonka WikiLeaks-sivusto julkaisi marraskuussa. Muistiossa kuvaillaan yksityiskohtaisesti tietoja, joita YK:ssa työskentelevien yhdysvaltalaisten tulisi raportoida isänmaansa hallinnolle.

Clinton kehotti diplomaattejaan selvittämään ja raportoimaan vieraiden maiden diplomaattien ja YK:n henkilökunnan aikatauluja, salasanoja, luottokorttitietoja ja jopa lentoyhtiöiden kanta-asiakaskorttien numeroita. Myös biometriset tunnisteet, kuten sormenjäljet, kiinnostavat Yhdysvaltain hallintoa.

Muistio mainitsee tärkeimmiksi tarkkailunalaisiksi aiheiksi poliittisiin ja sotilaallisiin konflikteihin ja kriisipesäkkeisiin liittyvät tiedot. Samoin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenten toimet ovat tarkkailulistan kärjessä.

Kehityspolitiikkaan ja rauhaan liittyvät kysymykset oli sen sijaan jätetty prioriteettilistan jälkipäähän. JJR.

Köyhä Afrikka panostaa lapsiin enemmän

Afrikka. Eniten lapsiin panostavat Afrikan maat kuuluvat maanosan köyhimpiin, kertoo tuore raportti.

The African Child Policy Forumin laatima raportti vertaili, kuinka paljon maat budjetoivat rahaa lasten elämään vaikuttaviin kohteisiin kuten terveyteen, koulutukseen, varhaislapsuuden kehitykseen ja turvallisuuteen.

Näillä kriteereillä mitattuna Niger, Mosambik ja Tansania budjetoivat lapsiin suhteessa huomattavasti enemmän kuin niitä rikkaammat Etelä-Afrikka ja Egypti.

Suhteellisesti eniten lapsiin investoivat maat eivät siis kuulu mantereen rikkaimpiin. Myös saman tulotason maiden keskinäiset erot voivat olla suuria. Esimerkiksi Nigerian ja Sambian bruttokansantulo henkeä kohden on suunnilleen samaa luokkaa. Nigeria kuitenkin sijoittaa terveyteen vain viisi prosenttia budjetistaan, Sambia 15 prosenttia.

Raportti haastaa käsityksen, jonka mukaan sosiaalimenot ovat luksusta, joihin vain rikkailla mailla on varaa.

Yhtenä syynä sosiaalimenojen eroille raportissa mainitaan avunantajamaat, jotka vaikuttavat avunsaajamaiden tapaan kohdistaa menojaan. HM.

Paavin kondomilausunto hämmentää Afrikassa

Afrikka. Paavi Benedictus XVI:n marraskuinen lausunto kondomin käytöstä hämmentää katolisia Afrikassa.

Viime vuonna paavia arvosteltiin rajusti, kun hän sanoi, ettei kondomien käyttö lievennä vaan pahentaa Afrikan hiv-epidemiaa. Marraskuussa ilmestyneessä kirjassa paavi kuitenkin toteaa, että kondomin käyttö voi olla tietyissä tapauksissa, esimerkiksi kaupallisessa seksissä, perusteltua hiv-tartunnan estämiseksi.

”On väärin, että paavi sanoo näin, koska hän on kirkon johtaja ja kristitty”, Djoscky Bindusa Mongenda Tapo kommentoi lausuntoa ennen iltamessua eteläafrikkalaisessa kirkossa Guardian-lehdelle. ”Mutta tieteellisesti [ajateltuna] hän on myös monien ihmisten johtaja, ja on oikein, että hän suojelee heitä”, Tapo lisäsi.

Kongolainen Frank Lessaka oli Tapon kanssa samaa mieltä. ”Lääketieteellinen puoli on oikein, mutta [paavin lausunto] on ristiriidassa uskonnollisen puolen kanssa.”

Toinen kongolainen katolinen Alain Mupundu oli kuitenkin vahvasti eri mieltä ja muistutti, että hivin levinneisyys Kongon demokraattisessa tasavallassa on kymmenkertaistunut hieman yli vuosikymmenessä. ”On muutoksen aika”, hän sanoi.

Hiv/aidsin parissa työskentelevät järjestöt ovat kiitelleet paavin lieventynyttä kondomikantaa. Ennen marraskuista lausuntoa nykyinen paavi on järjestelmällisesti tuominnut kondomin käytön kaikissa tilanteissa. JR.

Huonot säät söivät vehnäsatoa

Maailma. Maailman vehnäntuotanto laski vuonna 2010 merkittävästi, ja laskun odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna. Samaan aikaan vehnänkulutus kasvaa, eikä tuotanto riitä kuluvalla satokaudella kattamaan kulutusta.

Vehnän hinta on lähes kaksinkertaistunut viimeisen puolen vuoden aikana, minkä on jo pelätty uhkaavan köyhimpien maiden ruokahuoltoa.

YK:n elintarvike- ja maata­lousjärjestö FAO arvioi, että kesällä 2010 alkaneella satokaudella maailman vehnäsato jää viisi prosenttia edellistä satokautta alhaisemmaksi.

Tuotannon laskun taustalla ovat erityisesti huonot sääolot keskeisissä tuottajamaissa Euroopassa, Venäjällä ja Kanadassa. Loppuvuodesta rankkasateet haittasivat Australian sadonkorjuuta.

Vehnänkulutusta kasvattaa lisääntyvä lihansyönti, jonka myötä vehnää käytetään entistä enemmän rehuna. Lisäksi varsinkin Euroopassa vehnää kuluu biopolttoaineena käytetyn etanolin tuotantoon, kun maat korvaavat sillä fossiilisia polttoaineita, sel­viää FAO:n marraskuussa julkaisemasta Food Outlook -raportista.

Vaikka maailman vehnävarastot hupenevat nopeasti, FAO:n mukaan vuoden 2008 kaltaista ruokakriisiä ei ole odotettavissa. Vuoden 2009 hyvän sadon myötä varastoissa riittää yhä viljaa. Epävarmuus vehnämarkkinoilla pysyy kuitenkin suurena. JJR.

Suuret pedot kärsivät ilmastonmuutoksesta enemmän

Maailma. Suuret pedot kärsivät ilmastonmuutoksesta enemmän kuin pienemmät eläinlajit, kertoo uusi tutkimus. Mitä suurempi eläin on, sitä enemmän sen on työskenneltävä löytääkseen ravintonsa.

Tutkijat vertailivat petokantoja niiden saaliskantoihin. Kun saaliseläimet vähenivät, leijonien, tiikereiden ja jääkarhujen kannat putosivat jyrkemmin kuin näätien tai mäyrien.

”Suurikokoisimpien lajien kannat supistuivat viisin- tai kuusinkertaisesti pienempiin verrattuna”, toteaa tohtori Philip Stephens Durhamin yliopistosta ScienceDaily -verkkolehdelle.
Vaikka suuresta koosta on yleensä hyötyä, kovina aikoina koosta tuleekin haitta.

”Suurikokoisen saalistajan elämä on raskasta työtä. Niiden pitää vaeltaa valtavia matkoja löytääkseen saaliseläimiä. Tiikerien ja jääkarhujen uhanalainen asema saattaa olla yhteydessä tähän”, Stephens sanoo.

Hänen mukaansa tutkimus auttaa ymmärtämään, miksi juuri suuret lihansyöjät ovat erityisen herkkiä ympäristön muutoksille ja miksi niiden elinympäristön ja varsinkin niiden saaliseläinten suojelu on niin tärkeää.

Yhtätoista lihansyöjälajia tarkastelevan tutkimuksen tekivät tutkijat Durhamin yliopistosta ja Lontoon eläintieteellisestä seurasta. HM.

Sotatoimialueesta luonnonpuisto Sri Lankassa

Sri Lanka. Kapinallisryhmä Tamilitiikereiden entisestä tukikohdasta tehdään luonnonpuisto, Sri Lankan hallitus ilmoitti joulukuun alussa. Kyseessä on 40 000 hehtaarin viidakkoalue Sri Lankan saaren pohjoisosassa.

Hallituksen mukaan luonnonpuiston on tarkoitus auttaa toisenlaisen konfliktin ratkaisemisessa. ”Luonnonpuisto ratkaisisi ihmisten ja norsujen konfliktin lähialueilla”, hallituksen lausunnossa todettiin.

Metsäkato on tuhonnut villinorsujen asuinalueita, ja norsut ovat rynnineet ruokaa etsiessään kyliin. Viimeisen vuoden aikana norsut ovat tappaneet 50 ihmistä. Ihmiset puolestaan ovat tappaneet yli 200 norsua.

Tulevassa luonnonpuistossa käytiin kiivaita taisteluita Sri Lankan sisällissodan loppuvaiheessa. Alueella on satojatuhansia maamiinoja, jotka hallitus raivaa ennen kuin se avataan yleisölle.

Sata vuotta sitten Sri Lankassa oli yli 10 000 norsua, mutta nyt niitä on jäljellä muutamia tuhansia. JR.

Yksityistäminen etenee Kuubassa

Kuuba. Kuuban hallitus on myöntänyt noin 30 000 lupaa yksityisyrittäjyyteen osana suunnitelmaansa vähentää valtion palkkalistoilla olevien työntekijöiden määrää miljoonalla lähivuosina. Yhteensä yrittäjälupia myönnetään 250 000.

Valtaosa työssä käyvistä kuubalaisista ansaitsee leipänsä valtion palveluksessa. Talousuudistuksessa hallitus määritteli lähes 200 ammattia, joita saa nyt tehdä laillisesti yksityisyrittäjänä.

”Olen aina halunnut oman yrityksen”, yrityslupaa pääkaupunki Havannassa jonottanut Ismael Hidalgo sanoi Reutersille. ”Jokaisen pitäisi saada elää sillä, mitä hän pystyy tekemään”.

Jotkut havannalaiset ovat huolissaan yrittäjiin kohdistuvasta korkeasta verotuksesta – ja kilpailusta.

”Nyt kaduilla tulee olemaan sota, paljon kilpailua katumyyjien kesken. Ongelmia riittää”, Yudenia Artiles sanoi. Hän on aiemmin myynyt naposteltavaa kadulla laittomasti, ja aikoo nyt jatkaa laillisena yrittäjänä. JR.

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!