Lähimmäisapua

Lähimmäisapua nicaragualaisittain.

Teksti: Toni Sandell

NäkökulmatNicaragua

Reilut pari vuotta sitten muutin maalta kaupunkiin. Sadan kilometrin muuttomatkalla pieni jeeppini sammahteli tämän tästä. Käytin reissun varrella kolmea katumekaanikkoa eli miestä, jotka puhtaasta auttamisen halusta tulivat pistämään autooni eloa.

Auton vaiva oli krooninen: se jatkoi sammumistaan. Kaupungin laitamille päästyäni sain suostuteltua saatille ammattilaisautonkorjaajan. Samalla tutustuin mieheen nimeltä Don José, joka edellisessä elämässään oli helikopterikorjaaja.

Don José huolsi 1970-luvulla amerikkalaisvalmisteisia koptereita. Nicaraguan vallankumous vuonna 1979 kuitenkin vei amerikkalaisten ylivallan ja toi pikkuhiljaa jenkkikoptereiden tilalle neuvostovalmisteiset mallit. Siihen loppui Don Josén kopteriura – niin erilainen tekniikka oli idän koneissa. Siitä lähtien mies on korjaillut autoja.

Ja töitä Don Josélla riittää. Autot hajoilevat Nicaraguassa jatkuvasti, niin kuin kaikki muukin. Yleensä on niin, että juuri silloin kun on kaikkein pahin kiire, auto ottaa erätauon ja jättää kadun varteen. Sitten apu tulee – yllätyksenä ja pyytämättä.

Taannoin autoni takarengas rojahti kurvissa viemärikaivoon, josta oli varastettu kansi. Kahdessa minuutissa autoani ympäröi viiden miehen joukko, joka nosti auton siltä seisomalta takaisin tielle. En ollut ehtinyt edes tuskastua, niin nopeaa kaikki oli.

Sydämellinen apu lämmittää. Arvoa ei vähennä sekään, että avun taustalla on lähimmäisavun lisäksi rakkaus moottoriin; se saa monen miehen kehräämään.

Nicaraguassa jokainen tietää jotain autoista, vaikka vain harva sellaisen omistaa. Autoni avaimet ovat jääneet pari kertaa – automaattilukituksen vuoksi – virtalukkoon. Ovi on saatu parissa minuutissa auki, kun lähiön nuorukaiset ovat tulleet jos jonkinlaisen veitsen tai muun metallipätkän kanssa jelppaamaan. Nopein apu on kokemusteni perusteella henkari.

Autot herättävätkin miehen luovuuden. Taannoinen letkuvuotoni korjattiin maaseutukorjaamossa kotikonstein. Epätavallisen paikkausvälineen löysi muutaman kuukauden päästä myös luottomekaanikkoni Don José: tupakka-aski.

Mekaanikon hinnoittelussa ei muuten markkinatalous toimi kuten talousliberalismin oppikirjoissa. Kun tietoa tarvikkeiden ja työvaiheiden todellisesta hinnasta ei ole sen koommin ostajalla kuin myyjälläkään, mekaanikko on valtias.

Vikoja löytyy autoista usein enemmän kuin pitikään. Lasku kasvaa taivaisiin, ja varaosille tulee hintaa – jopa tyhjälle tupakka-askille.

Kirjottaja työskentelee Kepan kehityspoliittisena tiedottajana Nicaraguassa.

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!