Femi Kuti: Africa for Africa

Wrasse Records

Nigerialainen Femi Kuti vie eteenpäin isänsä Fela Anikulapo Kutin afrobeat-perinnettä. Eikä vain musiikillisesti. Poliittisuus on olennainen osa myös Femin (s. 1962) taiteilijaprofiilia. Lauluissa puhutaan korruptiosta ja köyhyydestä, joiden vastapainoksi kohotetaan afrikkalaisten itsetuntoa. Sanat ovat yksinkertaista, mutta punnittua julistusta. Afrikan nousun tiellä ovat vain rappeutuneet hallitukset ja sotilaat, Femi saarnaa. Eurooppalaisenkaan ei tee mieli väittää vastaan. Sanomaa kannattelee rotevan väkivahva, mutta elävän kimmoisasti funkkaava soitto, josta on turha enää etsiä vaikutteita soulista tai jazzista – vaikutteet ovat sulautuneet osaksi nigerialaista kulttuuria jo kauan sitten. Silti on kätevintä verrata Femin musiikkia juuri souliin ja jazziin; samansukuinen rytmisektion kiihkeys, voima ja notkeus römeissä puhallinriffeissä. Kokoonpanokin on urkuineen, sähkökitaroineen, saksofoneineen, trumpetteineen ja vetopasuunoineen samaa maata. Laulajana Femi ei ole laaja-alainen, mutta silti vakuuttava. Ja vaikka myös urkuja ja puhaltimia soittava Femi epäilemättä on bändin johtaja, hänen musiikkinsa on kollektiivin taidetta. Soitto kulkee orgaanisesti yhtä jalkaa kuin yhden, erittäin monimutkaisen olennon tuottamana.

Ali Reza Ghorbani: Les Chants Brûlés

Accords Croisés

“Kaikista Jumalan luokse johdattavista teistä minä olen valinnut musiikin ja runouden”, sanoi persialainen muslimimystikko ja runoilija Jalãl ad-Din Rûmî Muhammad Balkhi (1207–1273), joka tunnetaan Euroopassa yleisemmin nimellä Rûmî. Nykyisessä Iranissa noiden teiden kulkeminen on vaatinut rohkeutta, sillä kaikkein puhdasoppisimpina esiintyvien pappien mielestä musiikki on syntiä – Koraanin resitoiminen toki kelpaa, mutta ei mikään muu. Myös vuonna 1972 syntynyt – eli Iranin islamilaisen tasavallan alkuvaiheiden hurjimpien ylilyöntien aikana varttunut – laulaja ja säveltäjä Ali Reza Ghorbani aloitti Koraanilla. Tämänkin albumin pohjavire on syvän uskonnollinen, mutta ei tippaakaan fundamentalistinen. Ali Reza Ghorbani on säveltänyt Rûmîn runoihin lauluja, jotka hän itse esittää klassisia persialaisia musiikkimuotoja päivittävän viisihenkisen akustisen orkesterin säestyksellä. Levy on tehty ranskalaiselle yhtiölle, mutta musiikissa ei kumarreta ranskalaisten tai kenenkään oletetulle maulle. Eli Ali Reza Ghorbanin laulutaide on puhdasta, laskelmoimatonta – ja sen tähden eurooppalaiselta kuuntelijalta hiukan enemmän vaativaa kuin vaikkapa reggae. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ruhtinaallisesti. Albumi on sitä paitsi esineenäkin poikkeuksellisen kaunis, silmänruokaa äänen kyytipojaksi.

The Rough Guide to Greek Café

Rough Guides/World Music Network

Kreikan ja Turkin valtiot kyräilevät toisiaan, mutta musiikin valtakunnassa kreikkalaiset ja turkkilaiset on helppo tunnistaa sukulaisiksi. Kreikkalaista ”kahvilamusiikkia” – epämääräinen termi tarkoittaa sitä populaarimusiikkia, jota ei löydy Top 40 listoilta ja hittiradioista – esittelevä oivallinen kokoelma rakentuu tämän ajatuksen varaan. Välimeri on kai lopulta enemmän yhdistänyt kuin erottanut rantojensa kansoja, ja Turkkihan on muutenkin Kreikan naapuri, joten ”itämaisten” rytmien ja sointien runsaus on vain luonnollista.