Artikkelikuva
Naarasleijona Masai Maran kansallispuistossa helmikuussa 2005.

Leijonien isää muisteltiin Keniassa

Koran kansallispuistossa Keniassa muisteltiin elokuussa ”leijonien isää”, George Adamsonia, jonka salametsästäjät ampuivat 22 vuotta sitten. Muistotilaisuuksista raportoi Daily Nation. Kuollessaan Adamson oli 83-vuotias ja toiminut leijonien hyväksi 19 vuotta.

Adamsonin ura leijonien suojelijana käynnistyi, kun hän riistanhoitajan ammatissaan ampui vahingossa emoleijonan. Onnettomuuden jälkeen Adamosn adoptoi vaimonsa kanssa emon orvoksi jääneet pennut. Pariskunta teki lukuisia leijonia käsitteleviä kirjoja ja elokuvia, joista kuuluisin on Elsa, vapaana syntynyt.

Adamsonin kuolemaa pidettiin kohtalokkaana iskuna Afrikan leijonien suojelulle. Hänen kuolemansa aikoihin maaosassa elikin vielä noin 200 000 leijonaa, nyt niitä arvioidaan olevan noin 20 000. Kenian noin 2000 leijonasta ihminen tuhoaa vuosittain noin sata.
Keniassa leijonan katsotaan symboloivan maan kansallista vahvuutta, ja sen kuvan näkee useissa kenialaisten järjestöjen ja yritysten logoissa

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!