Fadhel Jaibi on tehnyt poliittisia näytelmiä 1970-luvulta saakka.

Näytelmä ja sen seuraukset

Tunisialainen näytelmä ennusti maan vallankumouksen.

Teksti: Heta Muurinen

PitkätDemokratiaKulttuuriTeatteriTunisia

Fadhel Jaïbi on selvästi vähän loukkaantunut, vaikka koettaakin peittää sen. Hän selittää minulle miksi:

”30 vuoden ajan tulin maasta, jota ei ollut. Siitä ei puhuttu, siellä ei tapahtunut mitään. Jopa luonto jätti Tunisian rauhaan. Minut kutsuttiin festivaaleille esittämään taidetta. Nyt kaikki toimittajat haluavat puhua vain politiikasta. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Toivoisin vain, ettei politiikka peittäisi alleen sielun ja mielen asioita.”

Meidän on tarkoitus puhua Jaïbin ohjaamasta Amnesia-näytelmästä, jonka vuoksi hän on Helsingissä Korjaamon Stage-teatterifestivaaleilla. Mutta väkisinkin puhe kääntyy politiikkaan.
Jaïbin kumppanin Jalila Baccarin käsikirjoittaman Amnesian ensi-ilta oli keväällä 2010, reilusti ennen Tunisian jasmiinivallankumousta.

Näytelmä kuitenkin ennusti tulevan. Amnesia kuvaa, miten diktaattori syrjäytetään ja miten hänet suljetaan mielisairaalaan samalla, kun kilpailu vallasta käy kuumana kulisseissa.

”Emme ole muuttaneet näytelmästä mitään vallankumouksen jälkeen.Haluamme katsojien vertaavan näytelmän ja todellisuuden yhtymäkohtia ja eroja”, ohjaaja kertoo. 

Hän kuitenkin sanoo, että näytelmään on lisätty vallankumouksen jälkeen yksi sana. Eräässä kohtauksessa sairaalan siivooja huutaa ”Dégage!” eli ”Häivy!” diktaattorille. Samoin huusivat mielenosoittajat hallitsija Zine el-Abidine Ben Alille.

Kattila pamahti

Mutta miten näytelmän tekijät osasivat ennustaa vallankumouksen?

”Tiesimme, että jonain päivänä asiat hajoavat käsiimme. Kun kattilaa pitää kansi suljettuna tarpeeksi pitkään, se pamahtaa.”

Jaïbi kuvaa Ben Alin hallinnon historiaa täydellisen repression historiana.

”On ajateltu, että ihmiset menivät kadulle työttömyyden vuoksi. Kyse ei kuitenkaan ollut vain syömisestä, vaan vapaudesta, puhumisesta, liikkumisesta, yksinkertaisesti elämisestä. Se oli ihmisarvon vallankumous.”

Fadhel Jaïbi on kotimaassaan arvostettu, pitkän linjan ohjaaja, joka on tehnyt poliittisia näytelmiä 1970-luvulta saakka. Ennen vallankumousta hän ehti jo pettyä nykynuorisoon.

”Me vanhemmat olemme olleet epäoikeudenmukaisia nuoria kohtaan. Nuoriso kävi läpi epätoivoisia vaiheita ja me pidimme heitä kyynisinä ja materialisteina. Ajattelin, että järjestelmä on murskannut nuorison ja toivoin, että nuoret ottaisivat omakseen meidän vanhempien unelmat.”

Jaïbin myöntää, että taiteilijatkin ovat aliarvioineet nuorisoa.

”Edes se ei saanut meitä muuttamaan mieltämme, kun nuoret alkoivat tulla katsomaan teatteriamme. Meillä oli paljon debatteja, mutta silloinkin ajattelin, että nämä yksilöt ovat poik-keuksellisia ja suurin osa nuorista on passiivisia.”

Valveutuneita nuoria olikin paljon enemmän kuin Jaïbi osasi kuvitella. Ohjaaja kuvaa oivallusta läpsäisyksi kasvoille.

”Haluan painottaa, että nuoret tekivät vallankumouksen. Ja että seitsemänkymmentä prosenttia heistä oli naisia.”

Vallankumouksen siemeniä

On oikeastaan ihme, että Jaïbilla kollegoineen on ollut mahdollisuus tehdä poliittista teatteria totalitaristisessa maassa, jossa nimenomaan ilmaisunvapaus on kärsinyt pahiten.

Arvostettu asema ja kansainvälinen maine ovat antaneet Jaïbin ryhmälle kuitenkin vapauksia. Toisaalta sensuuri on viime vuosien aikana ohjaajan mukaan koventunut. Keväällä 2010 Amnesian jokaisessa näytöksessä istui poliisin edustaja.

”Kun näytelmää alettiin esittää huhti-toukokuussa, ihmiset eivät olleet uskoa silmiään ja korviaan. He vilkuilivat olkansa yli poliiseja ja pelkäsivät niin itsensä kuin näyttelijöidenkin puolesta.”

Teatteriryhmä on asemansa turvin voinut kuitenkin antaa ilmaisun kansan turhautumiselle. Eikä kansa ole jättänyt tätä huomiotta.

”Olemme tehneet näytelmän kahden, kolmen vuoden välein. Vuosi vuodelta yleisöä on ollut enemmän. Aloittaessamme näytelmän saattoi nähdä kymmenen ihmistä. Nykyisin katsojia kertyy tuhansia.”

Jaïbi kuvaa teatteriaan kirjailija Jean Villainin sanoin kaikille suunnattuna elitistisenä taiteena. Ulkomaalaiset katsojat kuulemma hämmästelevät, kuinka monipuolista tunisialaisyleisö on. 

”Nautimme laajaa kansansuosiota olematta silti populistisia.”

Monet tulevat katsomaan samaa näytelmää kymmeniä kertoja. Teatteriryhmä järjestää myös suosittuja keskustelutilaisuuksia.

”Ihmiset tulevat vetämään meitä hihasta kadulla, he haluavat keskustella. Tukahdutettu media herättää tarpeen kommunikoida.”

Haastattelun kuluessa herääkin kysymys, miten paljon Jaïbin teatterin tapaiset ryhmät ovat toimineet vallankumouksen siemeninä. Ainakin ne ovat tarjonneet foorumin poliittiselle keskustelulle ja kritiikille.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.