Kesänkuun 22. Etelä-Jemeniläisessä Taizin kaupungissa mielenosoitukseen osallistunut tyttö oli maalannut sormiinsa Jemenin, Egyptin, Syyrian, Tunisian ja Libyan liput.

Pohjois-Afrikan syksy

Yksinvaltiaan syrjäyttäminen ei merkitse automaattisesti demokratiaan siirtymistä. Yhteiskunnalle on suotava riittävästi aikaa järjestäytyä uudelleen.

Teksti: Sanna OlliKuva: Khaled Abdullah

PitkätDemokratiaHallintoVaalitIhmisoikeudetPohjois-Afrikka

Nuoret aktivistit istuvat kairolaisessa kahvilassa helmikuun 11. päivä. He seuraavat herkeämättä seinälle heijastettua suoraa televisiolähetystä. Kun varapresidentti ilmoittaa presidentti Hosni Mubarakin erosta, tunteet purkautuvat. Ihmiset kahvilassa, kaduilla ja Tahrir-aukiolla huutavat riemusta.

”Ihmiset tunsivat vapautuneensa sorrosta, ainakin hetkellisesti”, kuvailee vallankumouksen suomalainen silminnäkijä, tutkija Henri Onodera.

Koko arabimaailmaa ravistellut vallankumousten hyökyaalto alkoi Tunisiasta viime joulukuussa. Poliisin nöyryyttämä hedelmäkauppias Mohamed Bouazizi sytytti itsensä tuleen vastalauseena kohtelulleen. Tapauksessa yhdistyivät kaikki yhteiskunnalliset piirteet, jotka ovat sittemmin saaneet Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan massat kaduille.

Ruoan nouseva hinta, asuntopula, työpula, kaikkialla rehottava korruptio ja nepotismi ovat ajaneet erityisesti nuoret ikäluokat yhä ahtaammalle.

Työttömyys on alueen yhteiskunnissa paljon enemmän kuin työttömyyttä. Ilman työtä ei ole varaa mennä naimisiin. Yhteiskunnissa, joissa seksuaalisuus on pitkälti sidottu avioliittoinstituutioon, tämä merkitsee perheen perustamisen lykkääntymistä ja seksuaalienergian patoutumista. Perheen perustamisen vaarantuminen kasvattaa nuorten onnistumisen paineita.

Nöyryyttämisellä on rajansa

Viime joulukuuhun saakka massoja piti aloillaan niin rangaistuksen ja anarkian pelko kuin patriarkaalinen politiikkakin. Kovaotteisiakin yksinvaltiaita kunnioitettiin maan isähahmoina. Arabialainen sanonta ”parempi sata vuotta yksinvaltiasta kuin päivä anarkiaa” on yksinkertaistava, mutta kuvaa arabialaista mentaliteettia ulkopuoliselle.

Toisaalta arabimaailmalle tyypillinen vahva kunniakäsite on mahdollistanut myös sen väärinkäytön. Nöyryytystä käytetään Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnissa laajasti etenkin autoritaaristen hallintojen vallan instrumenttina. Algerian arabiassa tämä käsite tunnetaan nimellä hogra, joka tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin ”lyödä lyötyä”.

Mielenosoittajat Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä ovatkin murtautuneet vapaiksi paitsi pelon, myös nöyrtymisen kahleista. Nöyryytyksessä on olennaista, että nöyryytettävä nöyrtyy, tyytyy kohtaloonsa.

Bouazizi osoitti murheellisella esimerkillään, että köyhänkään ei tarvitse nöyrtyä loputtomiin.

Demokratian harjoittelua

Tunisiassa on tarkoitus järjestää vaalit lokakuussa, Egyptissä marraskuussa. Vallanvaihdon jälkeen molemmissa maissa on perustettu uusia puolueita, joista suuri osa on äänestäjille tuntemattomia.
Yllätykset jälkikäteen ovat siis mahdollisia. Kärsivällisyyttä vaaditaan niin maiden kansalaisilta kuin ulkomailtakin. Demokratia on elänyt alueella ajatuksen tasolla, mutta käytännön opettelu on vielä edessä.

”On myös ymmärrettävä, ettei demokratia itsessään vielä ratkaise taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia”, Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Hannu Juusola muistuttaa.

Hänen mielestään esiin nouseekin ajallinen ristiriita. Yhtäältä pitäisi olla tarpeeksi aikaa järjestäytyä, toisaalta legitiimiin hallintoon pitäisi siirtyä mahdollisimman pian.

”Tässä on jo tehty virheitä. Tunisian vaalien siirtäminen on yksi esimerkki. Myös Egyptissä on huoli, että nykyinen hallinto jääkin valtaan. Huoli ja epäluottamus ajavat kansalaiset yhä uudelleen kaduille. Se taas osaltaan vaikeuttaa demokratiaan siirtymistä ja yhteiskunnan vakautumista”, Juusola sanoo ja muistuttaa, että demokratiaan siirtyminen on pitkä prosessi.

”On mahdollista, että matkalla tulee vahvoja henkilöitä, jotka valtaavat alaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse koko prosessin epäonnistumista eikä sitä, etteikö mailla olisi tulevaisuudessa mahdollisuutta siirtyä demokratiaan.”

Egyptiläisten nuorten liikkeitä tutkineen Onoderan mukaan työ demokratiaan siirtymiseen on aloitettu jo vuosia sitten – toisin kuin ihmiset joskus ajattelevat.

”Demokratialiikkeet ovat järjestäneet mielenosoituksia etenkin vuoden 2005 presidentinvaaleista asti. Niiden kehitys on ollut nopeaa ja kumpuilevaa.”

Onoderan mukaan työläisten lakkoliikkeet ovat kasvaneet hitaammin, mutta tasaisemmin. Parempia palkkoja ja työoloja vaatineilla liikkeillä on ollut suuri painoarvo ja merkitys myös vallan-
kumouksen kulussa.

”Nyt ay-liikkeet ovat lähteneet mukaan puoluepolitiikkaan, mikä on lupaavaa kehitystä.”

Jälleenrakennus konfliktin jälkeen

Kuluvan vuoden kehitys on ollut vaihtelevaa eri Pohjois-Afrikan maissa. Egyptin ja Tunisian vallankumoukset vaativat presidentin syrjäyttämistä. Ne saavuttivat tavoitteensa suhteellisen verettömästi.

Algeriassa vuonna 2002 päättynyt kymmenvuotinen sisällissota on vielä tuoreessa muistissa. Maan hallinnon pimeä sydän, armeija, on osoittanut historian saatossa kovaotteisuutensa ja on tiukasti kiinni vallassa. Valta on jakautunut epämääräisesti, mikä tekee sen haltuun ottamisesta entistä vaikeampaa.

Libya puolestaan on ajautunut täyteen sotaan maata tyrannimaisesti 42 vuotta hallinneen Muammar Gaddafin hallinnon toimien vuoksi. Valtion jälleen-rakentaminen toimivaksi kokonaisuudeksi tulee olemaan työn takana.

Konfliktin jälkeiseen Balkaniin perehtynyt tutkija Katja Creutz purkaa valtion jälleenrakentamisen neljään peruspilariin.

”Turvallisuus on ensisijaista. Samalla täytyy saada oikeusvaltio toimivaksi, jotta maahan saadaan investointeja. Myös totuus epäillyistä taloudellisista ja ihmisoikeusrikoksista on selvitettävä ja tehtävä sovinto”, hän sanoo

Kaikki edellä mainitut prosessit luonnollisesti vaikuttavat toisiinsa. Esimerkiksi Libyan tilannetta vaikeuttaa Creutzin mukaan voimankäytön monopolin puuttuminen. Se täytyisi ensin saada jollekin, jotta muilla alueilla voitaisiin edetä.

”Vaalit, oikeusvaltioperiaatteet ja muut demokratian tunnusmerkit eivät nekään vielä yksistään takaa yhteiskuntarauhan palaamista. Taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat on ratkaistava ensin. Ja kaikkien osapuolten on osallistuttava ongelmien ratkaisuun”, Creutz sanoo.
Balkanin tapauksessa kansainvälinen yhteisö loi uusille maille outoja ja toimimattomia rakenteita, Creutz huomauttaa.

”Yhteistyötä on toki suotavaa tehdä, mutta kansallisen hallinnon pitää olla itse kuskin paikalla. Muussa tapauksessa on vaarana luoda maahan negatiivinen rauha, eli stabiili valtio, joka ei kuitenkaan aidosti toimi.”

Creutz muistuttaa, että historian saatossa kansallisvaltio ei ole ollut ainoa toimiva yksikkö.

”On siis syytä huomioida paikallinen valtiokäsite.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!