Felix Torres opettaa afrokuubalaista rumbaa. Tunnilla Paula Pere (vas.) ja Aynur Nisametdin (oik.).

Rytmiä elämään

Felix Torres haluaa auttaa oppilaitaan vapauttamaan kroppansa potentiaalin.

Teksti: Anni Valtonen

PitkätKulttuuri

Hikkati hakkati hikatiti hakkati.” ”Rakataka taka taka takka”.

Nyt ollaan kuubalaisen rumban tunnilla ja mennään läpi sarjoja. Opettaja Felix Torres, 46, heittää avuksi rytmit, jotka hän purkaa onomatopoeettisiksi tavusarjoiksi. Joskus niistä syntyy tahatonta komiikkaa, tyyliin pimpati pampati pimppa. Hymyilyttää, mutta niin oikeastaan pitääkin.

Kuubalainen rumba – joka on hyvin erilaista kuin kilpatanssilajina tunnettu salonkirumba – on hyväntuulinen ja sensuelli tanssi, joka perustuu flirttiin ja toisen hurmaamiseen. Guaguancóssa mies yrittää ”rokottaa” naista lantion suuntaan – ja naisen pitää älytä valppaasti väistää.

Torres pyörittää Helsingin Unioninkadulla kuudetta vuotta Tradición Viva -tanssikouluaan suomalaisen vaimonsa kanssa. Pariskunta tapasi Havannassa, jossa tuleva vaimo opiskeli tanssia – myös Torresin yksityisoppilaana.

”Havannassa on yleinen käytäntö, että turistit etsivät tanssinopettajia paikallista tanssikouluista”, Torres sanoo myöhemmin kahvilassa. Hän siemailee vihreää teetä, ja tiputtaa joukkoon ainakin neljä palaa sokeria. ”Hei, mä olen kuubalainen”, hän virnistää.

Kuubalainen tanssikulttuuri – pääasiassa salsa – on kasvanut ja levinnyt Torresin mukaan paljolti juuri turismin myötä. Monet kuubalaiset näkevät tanssissa itselleen mahdollisuuden. Ehkä tästäkin syystä ihmisillä on hieman harhainen käsitys, että kaikki kuubalaiset tanssivat – tai olisivat hyviä siinä.

Torres itse arvostaa koulutusta. ”Ollakseen hyvä opettaja on oltava ammattitanssija. Alkeita voi opettaa kuka vain, mutta jos ei ole itsellä tajua ja tuntumaa siitä, miten vaikkapa jalan asennon pitää olla, opettaminen jää vaillinaiseksi.”
Kuubassa tanssi on kaikkialla.

”Jos kuubalainen ei tanssi 25 ikävuoteen mennessä, on ihan selvää, ettei hänellä ole rytmitajua. Tanssitaidottomuus on Kuubassa aina jollain tapaa vastavirtaan menemistä ja monissa tilanteissa sosiaalinen este.”

Jos elää Kuubassa eikä tanssi, on Torresin mukaan valittava myös kumppaniksi sellainen, joka ei tanssi. Muuten tulee ongelmia, vähintäänkin mustasukkaisuutta.

Isä vei katsomaan tanssia

Narciso Medinan tanssiakatemiasta valmistunut Torres ehti ennen Suomeen tuloaan tanssia lähes kahdeksan vuotta solistina Kuuban kansallisessa kansantanssiryhmässä. Noihin vuosiin mahtui kiertue-elämää isoilla näyttämöillä eri puolilla maailmaa.

Tradición Vivan kuudesta kuubalaisesta opettajasta kolme muutakin on ryhmän entisiä tanssijoita. Muut opettajat ovat Suomesta, Haitista ja Brasiliasta.

Torresin tutkinto taidekorkeakoulu ISA:sta on viittä vaille valmis. Nyt hän pohtii tapoja suorittaa koulu loppuun, mahdollisesti Suomesta käsin.

Torresin kiinnostus ja taipumus tanssiin tulivat esille jo lapsena.

”Katsoin tanssia usein televisiosta ja isä vei minua kansallisen kansantanssiryhmän näytöksiin. Unelmoin tanssimisesta, mutta vei kauan ennen kuin osasin hakeutua sen pariin.”

Yksi mutkakin piti tehdä: ennen tanssiopintojaan Torres valmistui kuvanveistäjäksi.

Tanssia eri motiivein

Torres on omimmillaan runsaasti mimiikkaa sisältävissä afrokuubalaisissa tansseissa, jotka kumpuavat pääosin santería-uskontoon kuuluvista yoruba-tansseista. Tanssiessaan Torres tulkitsee luontaisella karismalla eri orishoita: tulen jumalaa (chango), metsästäjää (ochosi) ja maan jumalaa (Babalú Ayé). Eri jumaloiden ominaisuudet näkyvät liikekielessä, asenteessa ja asennoissa.

Afroa opettaessaankin Torres tuntuu olevan lähinnä itseään. Hän pääsee briljeeraamaan ylävartalon hallinnallaan: olkapäät ja rintakehä liikkuvat kadehdittavan luontevasti ja rennosti.

Populaareista tansseista Torresin lempirytmi on son. Salsaaja eli salsero hän ei niinkään miellä olevansa.

”Täkäläisiin salsapiireihin olen kyllästynyt. Niissä on paljon näyttämisen halua. Näen jo etäältä, kun joku nainen hakee minua vain näyttääkseen muille, kuinka hyvin hän osaa.”

Näin tanssinopettajastakin voi tulla väline oman egon pönkitykselle. Seksistisiin asenteisiinkin törmää usein, sekä miesten että naisten taholta.

”Ihmiset käyvät tanssitunneillakin hyvin eri motiivein. On paljon naisia, jotka odottavat tunneilla saavansa huomiota ja erityiskohtelua – suoranaista flirttiä. Kun he huomaavat etten ole sellainen, he eivät enää tule tunneille”, Torres kertoo.

Alkeistunneille tulee oppilaita, joilla ei ole juuri käsitystä kuubalaisista tansseista. Torres on huomannut, että olisi helpompaa, jos hän olisi seurallisempi ja puhuisi jo sujuvaa suomea. Näin oppilaat rentoutuisivat, unohtaisivat oman suomalaisuutensa ja opettajan erilaisuuden.

Tunneilla englannin ja espanjan sekoitusta puhuva Torres toivookin löytävänsä suomea taitavan, puheliaan ja hauskan kuubalaisen opettajan, joka toimisi ikään kuin sisäänheittäjänä koululle. 

”Kilpailevassa tanssikoulussa sellainen tyyppi on. Niillä tunneilla käy porukkaa!”

Oman kropan mahdollisuudet

Torresin mielestä kaikki kansallisuuksista ja rodullisista ominaisuuksista puhuminen on tanssin kohdalla aina yleistämistä. Jos jotain kuitenkin voidaan yleistää, niin kuubalaisen ylävartalo on suomalaista paljon rennompi.

”Kun opetan suomalaisia, jotkut säikähtävät, kun lopulta löytävät rentouden kropastaan. He eivät ole edes tienneet, että pystyvät liikuttamaan kehoaan sillä tavalla. Jotkut taas hämmentyvät niin, että alkavat varoa ilmaisuaan.”

Torres korostaa, että jokaisen pitää itse löytää oman kroppansa mahdollisuudet.

Torres on koonnut oppilaistaan useita esiintyviä ryhmiä, niin afroa, rumbaa kuin soniakin. He tanssivat koulun vuotuisessa tanssi-illassa Noche Cubanassa, joka on osoittautunut menestykseksi.

”Minulla on oppilaita, joilla on hurjasti kapasiteettia. Siviilissä he ovat lääkäreitä, opettajia, mitä vain. Sen lisäksi he ovat loistavia tanssijoita. Mikään ei tuota enempää tyydytystä, kuin nähdä omien oppilaidensa kehittyvän.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen

Anni Valtonen

Anni Valtonen on Maailman Kuvalehden päätoimittaja. Hän vastaa Maailman Kuvalehden sisällöstä: ideoinnista, juttujen tilaamisesta sekä niiden editoinnista.