Vuosi kohtaamisia

Siitä on pian vuosi, kun muutin perheeni kanssa uuteen kotimaahamme Nepaliin.

Teksti: Larissa Bruun

NäkökulmatMuuttoliike ja pakolaisuusTyöNepal

Minusta ei voi tulla nepalilaista, minua ei voi luulla nepalilaiseksi. En hallitse kieltä, kulttuurista ymmärrän edelleen vähän, enkä tietenkään näytä nepalilaiselta, etenkään sariin pukeutuneena.

Olen muu, toinen, ei-nepalilainen.

Perheemme herättää hilpeyttä niin miesten kuin naistenkin parissa esimerkiksi kun käy ilmi, että mieheni viettää aikaa kotona kaksivuotiaamme kanssa, kun minä olen toimistolla. Naapurit ovat ääneen ihmetelleet, että lapsi tuntuu olevan tyytyväisempi isänsä seurassa ja puolestaan kiukuttelevan, kun äiti on kotosalla.

Lapsirakkaitten nepalilaisten kanssa ei toisaalta koskaan tarvitse ajatella mihin lapsen voi viedä. Lapsi saa hetkessä lapsenvahdin kaikkialla, uuden ystävän, joka kiikuttaa tämän seikkailuun.

Nepalilaisuus ei ole helposti hallittavissa oleva termi. Nepalilaisuus koostuu saarekkeista. Maan jokaisen huipun tai kukkulan takana tuntuu asuvan eri kansa, eri kieli, eri perinteet. Jos et kuulu saarekkeeseen, et myöskään voi tulla osaksi sitä.

Ystäväni syntyi ja kasvoi etelän litteällä alueella, Intian rajalla, lähes merenpinnan tasolla. Ulkonäöltään hän on kuitenkin mäkien asukki, hän sijoittuu Himalajan, vuoriston ja laakean väliin, kukkuloille. Omasta mielestään hänen juurensa ovat etelässä ja hän haluaa kutsua etelän kotikaupunkiaan kotikaupungiksi. Mutta Nepalissa ei ole uskottavaa, jos hän sanoo olevansa kotikaupungistaan kotoisin. Nepalilaisuus on ryhmä vahvoja identiteettejä, joista pidetään kiinni. Samalla tavalla Suomessakin kai haetaan luonnollista suhtautumista uusiin, muuttuviin, sekoittuneisiin identiteetteihin, uusiin juuriin.

Olen jäänyt pariin otteeseen kiinni oman suomalaisuuskäsitykseni naurettavuudesta Ensim­mäisellä kerralla kauppahyllyn takana naisääni puhui suomea. Kun menin tervehtimään, tummaihoinen nainen seisoi vertailemassa muropaketteja. Kuvittelin hetken, että olin kuullut väärin, kunnes huomasin naisen puhuvan suomea kauempana seisovalle miehelle. Seuraavalla kerralla lentokoneessa, vastaava tilanne. Nepalista Sri Lankaan matkasi vieressäni srilankalaisen näköinen rouva, jolla oli Suomen passi ja, joka keskusteli kännykkäänsä suomeksi ennen lähtöä. Mietin pitkään millä aloittaisin keskustelun – ”Ai, sinäkin olet Suomesta” tuntui auttamattoman juntilta.

Voin opetella Nepalissa kieltä ja tanssia ja ruoanlaittoa, voin osallistua paikallisiin juhliin ja perinteisiin. Mikään ei silti muuta luutuneita käsityksiä paremmin kuin itsensä näkeminen uusin silmin – ja saman kokemuksen tarjoaminen uusille tuttavuuksille.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!