Artikkelikuva
5000 eteläafrikkalaista nuorta Julius Maleman kannattajaa kokoontui osoittamaan mieltään Pretoriassa 28. lokakuuta 2011. Urheilustadionilla pitämässään puheessa Malema vaati hallitusta muun muassa kansallistamaan kaivokset.

Vihapuhetta eteläafrikkalaisittain

Etelä-Afrikan kongressipuolue ANC:n nuorisojärjestö ANCYL:n tiedottaja Floyd Shivambu on joutunut lupaamaan julkisesti, etteivät järjestön edustajat vastedes käytä maan intialaissyntyisistä asukkaista halventavia nimityksiä.

Asia nousi esille, kun ANCYL:n kiistelty puheenjohtaja Julius Malema käytti niistä Johannesburgissa pitämässään puheessa syrjivää ja väheksyvää amakula-käsitettä.

ANCYL perustettiin aikoinaan ärhäköittämään emopuolueensa apartheidin vastaista politiikkaa. Järjestöä vuodesta 2008 johtanut Malema puolestaan on syyllistynyt toistuvasti valkoihoisten ja intialaisten loukkaamiseen.

Etelä-Afrikan rotusuhteiden instituutin tutkimusjohtaja Lucy Holbornin mukaan yhteiskunnallisia merkkejä intialaisten syrjinnästä on jo muutenkin havaittavissa. Valmiiksi rotujännitteisessä maassa Maleman lausunto lisää eripuraa.

Syyskuussa Julius Malema tuomittiin vihapuheesta. Syyte nostettiin sen jälkeen, kun Malema oli laulanut vanhaa anti-apartheid laulua, jossa kehotetaan tappamaan valkoihoiset maanviljelijät.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!