Hillitön törmäys

Täällä sitä taas ollaan, kulttuurishokin syövereissä, vaikka luulin jo päässeeni sen vaiheen yli. Mutta ei, eilen se iski uudestaan Eurooppa-koulun pihassa.

Teksti: Susanna Ahonen

NäkökulmatTyö

Vein pojan aamulla kouluun. Pysäköin auton tien sivuun. Saatoin lapsen suojatien yli ja palasin autoon. Peruutin päin upouutta maasto-Volvoa. Ensin kuului ”tumps”. Sitten kuului korviavihlova karjaisu. Astuin ulos autosta ja silmilleni säntäsi puolitoistametrinen belgialaislaismies. Ainakin auton rekisterikilpi oli belgialainen. Mies huitoi käsillään, huusi ja kirosi.

”Taisin peruuttaa päin autoasi. Olen pahoillani.”

”Pahoillasi! Sinä olet pahoillasi! Minkä helvetin takia sinä peruutit päin minun autoani? Mikset katsonut? Eikö sinulla ole peruutustutkaa? Pahoillaan oleminen ei riitä. Tiedätkö kuinka paljon tämä auto maksaa? Tämän sinä vielä maksat!”

Huuto jatkui hyvinkin viisi minuuttia ennen kuin sain sanottua väliin, että se oli vahinko, etten tehnyt sitä tahallani. Mutta mikään ei auttanut, mölinä sen kuin jatkui.

Kumarruin katsomaan uutuuttaan hohtavan Volvon etuosaa, johon minun ruosteinen Skodani oli osunut. En nähnyt mitään jälkeä. Koko etupuskuri oli kiiltävä ja virheetön. Mies katsoi myös, mutta mitään muistoa törmäyksestä ei kertakaikkiaan ollut. Siitä huolimatta hän jatkoi huutoaan.

”Tällä kertaa sinä olit onnekas. Sinulla kävi tuuri – tällä kertaa!”

Ikään kuin hän olisi toivonut, että ihanan kiiltävä, kymmenien tuhansien eurojen arvoinen Volvo-kaunoinen olisi vahingoittunut. Edes minun kiusakseni.

Mies hyppäsi autoonsa ja karautti matkoihinsa. Minä jäin istumaan jalkakäytävän reunalle kädet täristen ja itkua pidätellen.

Olen joskus kolaroinut Suomessakin. Sillä kertaa autoon tuli jälki. Sanoin vahingoittuneen auton omistajalle, että vika oli minussa, pyysin anteeksi, annoin nimeni, puhelinnumeroni ja vakuutusyhtiöni tiedot. Kättelimme, mies astui autoonsa ja ajoi pois. Koko toimitus sujui viidessä minuutissa viidellä lauseella. Ilman tunnekuohuja.

Eilisestä mielipahasta huolimatta ajattelin myöhemmin, kuinka kiinnostavaa on asua noiden räyhäävien pikku-ukkojen keskellä. Jos ei muuten, niin edes antropologisessa mielessä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!