Näkökulmat

Kun äiti nostetaan köyhyydestä, lapsi seuraa mukana

Afrikassa 75 miljoonaa lasta elää seuraavien tuhannen päivän aikana kehityksensä tärkeintä vaihetta.

Tiede on osoittanut, että varhaisimmat elinvuodet vaikuttavat ratkaisevasti paitsi lapsen omaan, myös hänen yhteisönsä ja kotimaansa tulevaisuuteen.

Jos äiti on hyvin ravittu, lapsella on hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä ensimmäisistä elinkuukausistaan. Lapsi, jota imetetään puoli vuotta ja jolle annetaan ravitsevaa ja vitamiinipitoista ruokaa, saa hyvät mahdollisuudet elämäänsä. Hyvin ravittu lapsi suorittaa todennäköisemmin opintonsa loppuun ja saavuttaa korkean älykkyysosamäärän.

Lapsen pituus kaksivuotiaana on paras yksittäinen inhimillisen pääoman ennustaja. Puolet kahden ensimmäisen ikä­vuoden kasvuongelmista juontuvat jo raskausajalta.

Kuudes YK-raportti maailman ravitsemustilanteesta kehottaakin uusiin ponnistuksiin odottavien äitien ravitsemuksen parantamiseksi. Näin ylisukupolvinen kasvuhäiriöiden kierre saataisiin katkaistua.

On selvästi osoitettu, että äiti välittää kasvuhäiriöt sukupolvelta toiselle. Pieni­kokoiset aikuiset naiset saavat muita todennäköisemmin lapsia, joilla on alhainen syntymäpaino. Alipainoisina syntyneet lapset taas altistuvat herkimmin kasvuhäiriöille, ja heistä tulee pienikokoisia aikuisia.
Ylisukupolvinen kehä voidaan katkaista parantamalla hedelmällisessä iässä olevien naisten ja nuorten tyttöjen ravitsemuksen laatua.

Naisia on valmistettava raskauteen parantamalla heidän tärkeiden ravinteiden, kuten raudan ja foolihapon varantoja. Näin vähennetään riskiä, että nainen kuolee raskauden aikana, ja suojellaan lasta heikentäviltä ja usein tappavilta syntymävioilta.

Jopa lyhyiden naisten lasten syntymä­painoa pystytään lisäämään nopeas­ti parannetun ruokavalion avulla. Itse asias­sa kunnon ruoan turvaaminen äitiysaikana on suorin tie heikon ravitsemuksen ja köyhyyden loukusta.

Elämme ennenkokematonta historian vaihetta, jossa resurssien niukkuus, väestönkasvu ja nousevien markkinoiden kehitys uhkaavat turvallisuutta. Perinteiset instituutiot ja kansainväliset suhteet järkkyvät.

Haasteisiin vastaaminen vaatii uusia yhteistyömuotoja, joille kansalais­yhteiskunta näyttää suuntaa. Hallituksiltamme vaaditaan parempaa johtajuutta ja vastuunkantoa oikeudenmukaisen yhteiskunnan aikaansaamiseksi. Jokaiselle äidille ja lapselle on taattava laadukas terveydenhoito ja asianmukainen ravinto. Lisäksi lasten oikeudet on turvattava lailla.

Kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttaminen vaatii luovuutta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Julkinen rahoitus ei riitä kattamaan kaikkia terveydenhuollon haasteita. Aidsin, aliravitsemuksen sekä äitien ja lasten terveyden rinnalle nousevat krooniset epidemiat, kuten kakkostyypin diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit.

Terveyden, ravitsemuksen, toimeentulon, ruokaturvan ja aidsin välillä on riippuvuuksia. Ne haastavat meidät terävöittämään lähestymistapojamme ja vipuamaan markkinoita köyhien avuksi.
Tuore Harvardin tutkimus osoittaa, että pituus on naisen sosiaalis-taloudellisen aseman sekä hänen lastensa terveyden, hyvinvoinnin ja taloudellisten mahdollisuuksien tärkeä mittari.

Tutkituissa 54 maassa naisten pituus väheni 14 maassa, jotka kaikki sijaitsevat Afrikassa, ja pysyi ennallaan 21:ssä. Tutkijat näkevät taustalla heikon ravinnon, infektiot ja muut ympäristötekijät, jotka estävät ja haittaavat lasten kasvua.

Kun mietimme vuotta 2030 ja mahdollisuuksia, jotka Afrikka tarjoaa seuraavan sukupolven johtajilleen, on ajateltava 75 miljoonan afrikkalaisen lapsen äitejä, jotka elävät nyt kehityksensä kannalta ratkaisevaa tuhannen päivän jaksoa.

Kunnon ravinto on sijoitus tulevaisuuteen. Se auttaa tulevia nuoria murtamaan köyhyyden kehän ja pelastamaan Afrikan. Pienet muutokset naisten pituuskasvussa merkitsevät paljon heidän lapsilleen, kylälleen ja kansalleen. Tiedämme, että lapsemme tavoittavat uusia korkeuksia äitiensä olkapäillä. Kun nostetaan äidit köyhyydestä, lapset seuraavat mukana

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!