Keskellä maailmaa

Saaret ovat aina kiehtoneet minua. Taivas avautuu saarten ylle kuin korkea kupoli. Voi samaan aikaan tuntea olevansa kaukana kaikesta ja keskellä maailmaa.

Teksti: Maija Lassila

PitkätYmpäristö

Eteläisellä Tyynellämerellä, Moorean saarella Ranskan Polynesiassa hätkähdän usein ympäröivään todellisuuteen, joka on erilainen kuin mikään, mitä olen voinut kuvitella.

Kelluskelen hiljaisissa aalloissa ja katselen vihreitä vuoria, jotka katoavat veden rajassa kosteaan sumuharsoon. Yöllä pienessä talossani kuuntelen maininkien jatkuvaa kohinaa, kuin välillä hiljenevää, sitten taas voimistuvaa hengitystä.

Meren pauhussa on jotain alku­voimaista ja kutsuvaa: unen ja valveen rajamailla tunnen kehossani aaltojen rytmin, näen valkoiset kuohut koralliriutalla. Siellä aukenee loputon valtameri, tuntemattomat reitit ja hurjat syvyydet. Mietin kaikkia niitä olentoja, jotka asuvat meressä, kaikkia niitä, joita en edes tiedä ja joille tuo maailma on yhtä todellinen kuin maanpäällinen todellisuus minulle.

Aamulla lähden kalaan Fatin ja Meren kanssa. Kanootin lipuessa hiljaa Opunohun lahdella, Mere kertoo minulle tarinan valaasta ja sen poikasesta, jotka ovat edellisenä syksynä tulleet lahdelle. Fati on sukeltanut aivan valaiden viereen, sillä ne kuljettavat yleensä mukanaan pyydystettäviä pikkukaloja.

Tämän voi tietää vain ihminen, joka on asunut tässä ympäristössä koko ikänsä.

Liikakalastuksesta koituu ongelmia myös Moorealla. Kalakanta laguunissa on pienentynyt, mutta selvää tietoa sen syistä ei ole. Kansainvälisten tutkijoiden ympäristönsuojeluohjelma kieltää nyt kalastuksen usealla alueel­la saaren ympärillä. Syyllisiä liikakalastukseen eivät kuitenkaan voi olla pienissä kanooteissaan työskentelevät kalastajat.

Ystäväni Tiven talo sijaitsee korkealla kukkulalla. Sieltä näkyy yli laguunin, kauas avomerelle.

Marquesas-saarilta kotoisin oleva Tive on nähnyt maailmaa liiaksikin. Vasta 28- vuotiaana hän on jo väsynyt ja haluaisi asettua aloilleen. Tive lähti isänsä toiveesta muukalaislegioonaan parikymppisenä. Muistot noilta vuosilta ovat raskaita.

Nyt Tive elää vuorenrinteellä adoptioveljiensä kanssa kuin Peter Panin kadonneet pojat. Taloistansa he huutelevat toisilleen kutsuhuutoja: ”Uiii, uiii!”. Toivon, että Tivelle käy elämässä hyvin, että hän muokkaa vanhemmiltaan perimänsä maapalstan Ua Poulla, perustaa perheen, saa rauhan muistoiltaan.

Risteilyalukset jatkavat matkaansa vietettyään päivän ankkurissa. Onneksi meillä on aikaa, kuten useimmilla moorealaisilla. Kypsennämme leipäpuun hedelmää kaasuhellalla ja stereoissa soi zouk. Illalla kuuntelen naapuruston perjantai-iltaa. Jostain kantautuu paistetun kalan tuoksu. Lapset kiljahtelevat innoissaan, heidän ei tarvitse mennä nukkumaan. Istuskelen portaalla ja tunnustelen sirkkojen sirityksessä yötä, joka on täynnä elämää.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!