26% suomalaisista pitää todennäköisenä, että poliisiorganisaation sisällä esiintyy korruptiota tai epäeettistä toimintaa. Kuitenkin 38% uskoo, että yritykset tai muut tahot ainakin yrittävät lahjoa poliisia.Poliisiorganisaation edustajista 14% myöntää hyväksyneensä edun, jota ei yleensä pidetä lahjuksena. 5% poliiseista tietää kollegan vastaanottaneen lahjuksen.

Korruptiota, lahjontaa vai tapojen turmelusta?

Kehitysmaiden hallituksilta vaaditaan tiukkaa korruption vastaista toimintaa ja aitoa läpinäkyvyyttä. Mutta pystyykö edes Suomi, neljänneksi vähiten korruptoitunut maa, olemaan esimerkkinä kehitysmaille?

Teksti: Maippi TapanainenKuva: Emmi Valve

PitkätHallintoVaalitKorruptioSuomi

Vuonna 2008 alkunsa saanut hämärien vaali­rahoituskuvioiden puinti jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa. Marraskuussa 2011 liikemies Tapani Yli-Saunamäki vakuuttaa tv-uutisissa kyynel silmässä, ettei tiennyt syyllistyvänsä kyseenalaiseen toimintaan. Nova Groupin toimitusjohtajana politiikoille rahaa jakaneesta Yli-Saunamäestä loistaa, että hän kokee olevansa tarinan uhri. ”He pyysivät ja minä hyvää hyvyyttäni annoin”, kuuluu liikemiehen selitys.

Onko todella mahdollista, että miljoonabisnestä pyörittävä Ylisaunamäki ei ymmärtänyt, että rahan syytäminen poliitikoille asettaa sekä antajan että saajan arveluttavaan valoon?

”Kyllä hän minusta vaikutti vilpittömältä”, vastaa korruptiota tutkiva hallinto­tieteilijä, professori Ari Salminen Vaasan yliopistosta. ”Uskon, että moraalin taju, tai tietoisuus siitä hämärtyy aika lailla, kun joku asia toistuu tarpeeksi usein.”

Rikosoikeuden tohtorikoulutettava Johanna Peurala ei sen sijaan usko liikemiesten vilpittömyyteen. ”Kyllä he tietävät, mitä tekevät, mutta kaikki eivät välttämättä halua noudattaa lakia.”

Yksi syy Yli-Saunamäen ymmärryksen puutteeseen on se, että Suomen ja suomalaisten on pitkään katsottu olevan korruption ja lahjonnan ulko-, jollei suorastaan yläpuolella. Ainakin suomalaiset itse ovat niin katsoneet. Tuudittautumista omaan erinomaisuuteen on edesauttanut se, että kaikki lahjontaan vivahtavakin on automaattisesti ulkoistettu koskemaan afrikkalaisten valtioiden ”gepardihattuisia” päättäjiä.

Sallitun ja kielletyn häilyvä raja

Yleisen määritelmän mukaan korruptio on valta-aseman väärinkäyttöä yksityisen edun saavuttamiseksi. Suomen lakiin korruptiosta ei ole kirjattu sanaakaan, mutta lahjontaa ja lahjuksia – korruption ydintä ja yleisimpänä pidettyä muotoa – säädellään usean eri rikoslain pykälän voimin. Selviä puutteitakin lainsäädännöstä löytyy.

Euroopan neuvoston 12 artiklaan jättämänsä varauman vuoksi Suomen valtio ei ole kriminalisoinut vaikutusvallan väärinkäyttöä. Perusteluna on käytetty pelkoa pykälän tulkinnanvaraisuudesta. 

”Korruptio on globaali ilmiö. Sen raskaampi muoto, jossa raha konkreettisesti vaihtaa omistajaa, on tyypillisempi kehittyville maille, joissa lahjonta voi toimia koko koneiston öljynä”, Salminen sanoo. ”Kehittyneille maille puolestaan tyypillisempiä ovat lievemmät muodot, kuten suosinta, hyvä veli -verkostot ja nepotismi.”

Sallitun ja kielletyn raja on häilyvä. Suomen lain mukaan voitelurahat ovat kiellettyjä, mutta monessa muussa maassa ne hyväksytään hiljaisesti. In-tiaan tai Kiinaan yritystoimintaa havittelevan on turha kuvitella selviytyvänsä rehellisellä pelillä. Jokaisen virkamiehen joka ainoa leima maksaa erikseen. Kuitenkin vain harva kansainvälisellä kentällä toimiva yritysjohtaja edes tietää ulkomailla tapahtuvan viranomaislahjonnan olevan laitonta. Ja vaikka tietäisivät, eivät kaikki suostu lakeja noudattamaan.

Epämääräisyys  muuttuu normiksi

Vaikeaa tulkintojen teko on kotimaisissakin käytännöissä.

”Rajanveto sallittujen vaikuttamispyrkimysten, kuten lahjojen, ja lahjonnan välillä on joissain tapauksissa ongelmallista”, toteaa Johanna Peurala, joka on laatimassa lahjontaa yritys- ja viranomaistoiminnassa käsittelevää väitöskirjaa. ”Noidankehä syntyy, kun lahjusten saaminen synnyttää lahjusvaatimuksia.”

Sitä, että poliisien puoli-ilmaiset ateriat muuttuivat normiksi ABC-asemilla, edelsi todennäköisesti kierre, jossa etua on ensin vapaaehtoisesti tarjottu, sitten alettu pitää itsestään selvänä. Riittävän pitkään jatkuessaan mikä tahansa epämääräinen toiminta alkaa tuntua normaalilta ja asiaankuuluvalta.

”En ole sitä mieltä, että nuo poliiseille myönnetyt alennukset olisivat lahjontaa, koska en ainakaan henkilökohtaisesti näe, että ne olisivat omiaan vaikuttamaan virkamiehen toimintaan palvelusuhteessa, tai omiaan heikentämään luottamusta virkatoiminnan tasapuolisuuteen”, Peurala selventää.

Kansanedustaja, joka kuljettaa muutto­kuormansa taksilla ja maksaa matkat eduskunnan taksiseteleillä – eli maksattaa ne veronmaksajilla – ei välttämättä näe toimissaan moitteen sijaa. S-ryhmän henkilökuntaetuja hyödyntävät poliitikot ja heidän perheenjäsenensä todennäköisesti kokevat etujen kuuluvan itselleen jonkinlaisina ”ikimuistoisina nautintaoikeuksina”.

”Kaikki korruptiivinen toiminta ei ole kriminalisoitua, vaikka osa on moraalisesti moitittavaa”, Johanna Peurala selittää.

Ari Salminen puolestaan huomauttaa, että korruption määritelmän ulkopuolelle jää paljon harmaata aluetta. ”Bad manners, jonka voisi kääntää vaikka tapojen turmelukseksi.” >

Ei laitonta, mutta moraalitonta

Hämärän rajamailla liikkuvat myös poliittiset virkanimitykset. Mitä isompaa pallia tavoittelee, sen tärkeämpää on edelleen omata oikeansorttinen jäsenkirja. Helsingin kaupunginjohtajuuteen ei riitä, että on hakijajoukon pätevin.

”En pidä poliittisia virkanimityksiä suosimisena, vaikka niissä siitä piirteitä onkin”, Salminen sanoo, ja selittää kantaansa sillä, ettei ketään – kenties aivan pienen kunnan hyvin vaatimattoman toimen hakijaa lukuun ottamatta – palkata täysin poliittisin perustein, ilman asianmukaisia ansioita. 

Peurala puolestaan näkee virkojen läänittämisen poliittisin perustein olevan korruptiivinen käytäntö. Siitä huolimatta se ei ole laitonta, vaan ”ainoastaan” moraalisesti arveluttavaa.

Toisinkin voivat asiat olla: Liettuassa poliittiset kriteerit virkavalinnoissa on yksiselitteisesti kielletty lailla. Toisaalta Liettua tuskin käy esimerkiksi korruption vastaisen taistelun voittajasta. Kevyempi säätely ja niukempi korruptio liittyvät yhteen, kuuluu Salmisen esittämä nyrkkisääntö. Syyn ja seurauksen suuntaan hän ei ota kantaa: ”Tai ehkä se kulkee molempiin suuntiin.”

Lahjonta pysyy piilossa

Vaasan yliopiston 2008 tekemän tutkimuksen mukaan 60 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että hyvä veli -verkostot olivat sekä yleisiä että tuomittavia. 2009 Eurobarometri kertoi, että 57 prosentin mielestä politiikalla ja taloudella oli liian läheiset suhteet. Verkostot muodostuvat kansalaisten mielessä kultapossukerhoista, joiden jäsenet talous- ja yhteiskuntaelämän ylätasolta jakavat keskenään vallan, rahan ja menestyksen.

Dokumentoitua tietoa hyvä veli -verkostojen olemassaolosta ei kuitenkaan ole, mikäli sellaisiksi ei lasketa elämä­kertateoksia, joissa entiset vaikuttajat ruotivat tekemisiään. Tutkintapyyntöjä hv-verkostoista ei löydy poliisin tilastoista, eikä aihetta ole tutkittu. Peurala aikookin ensi vuonna käynnistyvässä tutkimuksessaan tyypitellä suomalaisia lahjontatapauksia. Lajityypillisten piirteiden tunteminen helpottaa tulevaisuudessa lahjonnan eri muotojen tunnistamista.

”On selvää, että kaikki Suomessa tapahtunut lahjonta ei päädy poliisin tietoon. Piilorikollisuuden määrästä ei ole tietoa ja sitä on vaikea edes arvioida”, Peurala toteaa. Sama vaikeuttaa kaikkea korruptiosta käytävää keskustelua: vähäinen tutkimus ei tarjoa faktoja keskustelunpohjaksi.

Hyvää hallintoa, huonoja kokemuksia

Harmaalle alueelle sijoittuvat myös eturistiriidat. Pankkien etuja ajaneesta europarlamentaarikosta finanssialan keskusliiton johtajaksi siirtyneelle Piia-Noora Kaupille myönnettiin eurooppalainen, kyseenalaista kunniaa tuova Vuoden pahin eturistiriita 2008 -palkinto ilman suurempaa mediahaloota, entiset pääministerit Esko Aho ja Paavo Lipponen lipuivat yksityissektorille lopultakin vähäisen keskustelun saattamina.

Suosimisen ja eturistiriitojen välttäminen voi Suomessa olla vaikeampaa kuin väkiluvultaan suurissa maissa. Pienissä kunnissa ihmiset tuntevat toisensa ja samoilla ihmisillä on useita luottamustehtäviä, myös saman tieteenalan piirissä ihmiset tuntevat toisensa opiskeluajoilta lähtien. Talouselämän ja politiikan päättäjät istuvat samoissa pöydissä.

”On hyvin mahdollista, että intressikonflikteja esiintyy ja on tilanteita, joissa ihmisten olisi pitänyt jäävätä itsensä, mutta se on jäänyt tekemättä”, Peurala sanoo, ja jatkaa tutulla fraasilla: ”Asiaa ei kuitenkaan ole tutkittu.”

Ari Salmisen mielestä hyvä veli -verkostojen ja lahjusjupakoiden lisäksi pitäisi keskustella hallinnon laadusta. Raskasta ja rakenteellista korruptiota kun ei erityisen laajasti esiinny, mutta hallinnon kehittämistä kaivattaisiin. ”Hyvästä hallinnosta puhutaan, mutta kansalaisille kertyy huonoja kokemuksia. Tarvetta ei ole niinkään uusille laeille kuin tapojen parantamiselle ja palvelujen kehittämiselle.”

Hätäratkaisuissa avoimuus katoaa

Pieni mittakaava on riski, mutta niin on suurikin – etenkin silloin, kun päätöksiä tehdään kiireellä.
Keskusrikospoliisin Korruptiotilan­nekuva 2009 -raportissa kuvataan kor­ruptio­rikollisuuden kasvualustaksi tilannetta, joka koituu julkisten varojen, nopeiden aikataulujen ja suurten tukipakettien tai lupamenettelyjen yhdistelmästä. Sellaisia on Euroopan unionissa viime vuosina nähty useita.

Hätäratkaisuja tehtäessä päätöksenteon avoimuus kärsii, ja valvonta- ja tarkastusjärjestelmät jäävät puutteellisiksi. Ääriesimerkki on läpimädäksi paljastunut YK:n Irakiin toteuttama Ruokaa öljystä -ohjelma.

Harkinta-ajan puutteesta johtuva riskinotto on erityisen lyhytnäköistä talou­dellisen kaaoksen keskellä. Jälkienkin pitäisi pelottaa: vuonna 2007 puhjennut finanssikriisi sai alkunsa nimenomaan johdannaismarkkinoiden heikon läpinäkyvyyden vuoksi, raportissa muistutetaan.

Korruptioindeksi ei kerro kaikkea

Korruptiota vastustavan ja tutkivan Transparency Internationalin (TPI) vuosittain julkaisemassa korruptioindeksissä Suomi sijoittuu yleensä kärkipäähän. Vuonna 2010 sijaluku oli 4.
Salminen on tyytyväinen tulokseen. ”Meidän kaikkien on syytä olla ylpeitä tuloksesta. Elinkeinoelämääkin hyvä sijoitus tukee toimimalla kilpailutekijänä.”

Peuralaa sijoitus ei vakuuta. ”TPI:n korruptioindeksi ei kerro koko totuutta korruptiosta. Tulokset eri vuosien välillä ovat vertailukelvottomia, koska sekä osallistuvien maiden määrä että tutkimusmetodi muuttuvat vuosittain.”

Indeksiin tuijottaminen vahvistaa käsitystä, jonka mukaan Suomessa ei esiinny korruptiota. ”Kääntöpuolena voi nähdä sen, ettei Suomessa ole nähty tarpeelliseksi kehittää korruptionvastaista strategiaa tai sen vastaisia toimia. Myös kansalaisten korruptiotietoisuuden kasvattaminen on laiminlyöty”, Peurala listaa. Myös poliittinen tahto tarttua korruptionvastaisiin toimiin on ollut hänen mukaansa vaatimatonta, joskin nykyhallitus on kirjannut ohjelmaansa korruption vastaisia aikeita.

TPI:n blogissa käydyssä keskustelussa (26.10.2010) nimimerkki Angry Finn vuodattaa Suomen olevan läpeensä korruptoitunut: ”Suomi näyttää hyvältä, koska meillä ei ole kulttuuria, joka rohkaisisi ihmisiä kyseenalaistamaan maamme ja sen toimintatavat. Meidät on aivopesty aikojen alusta ajattelemaan, että Suomi on korkealaatuinen maa.”

Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä kansanedustajan lahjonnasta syytetty Tapani Yli-Saunamäki vakuuttaa syyttömyyttään ja samoin tekee törkeästä lahjuksen ottamisesta syytetty kansanedustaja Ilkka Kanerva.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!