Ahmed Al Chibib (oik.) nauttii yrittäjän arjesta. Se tarjoaa haasteita ja pakottaa opettelemaan uutta.

Tekemisen meininki

Suomeen perustetaan vuosittain satoja pienyrityksiä. Kasvava määrä uusista yrittäjistä on maahanmuuttajia. Turun seudulla työskentelevien Ahmed Al Chibibin, Abel Kalelin, Sibel Kantolan ja Mostafa Memarisaran asiakkaat ovat niin suomalaisia kuin tänne muualta tulleitakin.

Teksti: Sanni SaarinenKuvat: Sanni Saarinen

PitkätMuuttoliike ja pakolaisuusTalousGlobalisaatioTasa-arvoSuomi

Hetken tuntuu kuin olisi kaukana Suomesta. Hyllyille aseteltujen elintarvikkeiden kyljistä on turha etsiä suomenkielisiä etikettejä. Lihatiskillä asiakkaille ojennetaan iPhone: siihen tallennetusta videosta voi varmistaa lihan olevan halal eli islamin oppien mukaan teurastettua.

Syrjemmälle on levitetty kirjavia mattoja ja uhkeita, pinkkejä nojatuoleja. Niiden vierellä on erilaisiin huiveihin puettuja mallinukkeja. Paikka on Turun Varissuolla elokuussa avattu Idän Basaari.

”Tahdon tarjota maahanmuuttajille heidän kaipaamia tuotteita. Niitä ei löydy tavallisten markettien hyllyiltä. Samalla suomalaiset saavat eksoottisemman tuotevalikoiman”, toimitusjohtaja Ahmed Al Chibib kertoo suomeksi.

Al Chibib on luovinut kahden kulttuurin välillä koko ikänsä. Hän on kasvanut, käynyt koulua ja hankkinut ensimmäisen työpaikkansa Suomesta. Kotona on vaalittu irakilaisia perinteitä ja puhuttu arabiaa.

Taustasta on hyötyä liiketoiminnassa. Mies tuntee suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt ja toisaalta monen maahanmuuttajayhteisön kulutustottumukset.

”Maahanmuuttajat ovat kasvava kuluttajaryhmä. Tähän Suomessa ei olla vielä herätty. Esimerkiksi Ruotsissa maahanmuuttajille suunnattujen tuotteiden maahantuonti on iso bisnes. Saksassa halal-lihaa saa kaikista teurastamoista.”

Mies ei pysy hetkeäkään paikoillaan: puhuessaan hän esittelee mattoja, puhuu puhelimessa tulliviranomaisten kanssa, leikkaa lihaa.

Yrittäjyys on kulkenut suvussa monta sukupolvea ja Al Chibib nauttii haasteista.

Hän uskoi saavansa innovatiivisella liikeideallaan kannustusta myös viranomaisilta. Toisin kävi. Elintarvikkeita myyvän ja tavaraa eri puolilta maahan tuovan yrittäjän oli vaikea saada opastusta. Tehdyistä virheistä sakotettiin.

Mies tietää suomalaisten yrittäjien painivan vastaavien haasteiden kanssa, mutta tuntee itse kokeneensa enemmän vastustusta. Vaikka tummasilmäinen mies on Suomen kansalainen, hän ei näytä siltä. Erikoinen nimikin kielii vierasmaalaisesta taustasta.

”Monet viranomaiset kohtelevat ulkomaalaistaustaisia yrittäjiä vähätellen. Käytös on ylimielistä ja röyhkeää. Oletuksena tuntuu olevan, ettemme kunnioita lakeja. Ikään kuin tahtoisimme yhteisen hyvän sijasta aiheuttaa vahinkoa”, politiikkaan aktiivisesti osallistuva mies harmittelee.

On Al Chibib saanut tukeakin, myös valtaosa asiakkaista on suomalaisia. Eksotiikka houkuttelee.

Riskit kuuluvat elämään

Aurinko paistaa vuodenaikaan nähden kirkkaasti. Autopesula Damonin omistaja Abel Kalel ei ehdi haastatteluun sovitulla hetkellä. Turkulaisessa Itäharjun kaupunginosassa sijaitsevassa liikkeessä on ruuhkaa, tallista ajaa ulos auringossa kimaltelevien autojen tasainen virta.

Kalel on asunut Suomessa vasta vuoden, mutta oma yritys toimii jo. Mies ihastui Pohjolan valkeaan kesään lomalla ja päätti muuttaa pysyvästi Suomeen. Yöttömien öiden ohella maahan vetmahdollisuus yrittäjäksi ryhtymisestä: tuttava aikoi myydä autopesulansa.

”Olin haaveillut omasta yrityksestä. Se tuo vapauden, joka palkkatyöstä puuttuu”, irakilaissyntyinen Kalel kertoo englanniksi.

Hollantiin jäi 15 vuoden jäljiltä vakituinen työpaikka ja tuttu elinpiiri.

Monen mielestä ratkaisu yrittäjyydestä ventovieraassa maassa kuulostaa hullun rohkealta.

”Eurooppalaiset tahtovat elää varman päälle. Työpaikkaa ei jätetä vaikkei se edes miellyttäisi. Sen kanssa jatketaan turvalliseen eläkeputkeen asti”, Kalel miettii.

Ajattelutapa tuntuu hänestä vieraalta. Mies uskoo elämän olevan tässä ja nyt. Suoraviivaisten suunnitelmien sijasta hän arvostaa yllätyksellisyyttä. Riskit kuuluvat elämään.

”Mitä sitten jos epäonnistun? Nousen pystyyn ja jatkan eteenpäin. Ainakin tiedän yrittäneeni.”
Kalel uumoilee perineensä pelottoman asenteen synnyinmaastaan. Irakissa pieni­muotoinen yritystoiminta on yleistä.

Suomessa yrittäjyys on haastavampaa. Vasta maahan tulleena tuoreen yrittäjän oli mahdoton saada pankista lainaa. Omat ja työntekijöiden sosiaalimaksut, vakuutukset ja verot nielevät pienyrittäjän ansioista ison osan. Toimeentulon ansaitakseen Kalel painaa pitkää päivää.

Hyvä palvelu, edulliset hinnat ja huolellinen jälki ovat tuoneet paljon asiakkaita. Kalel haaveilee lisätyövoiman palkkaamisesta, jolloin liiketoimet eivät nielisi kaikkea omaa aikaa.

”Tahdon opiskella suomea. Ja maalata öljyväreillä – se on intohimoni.”

Ristiin rastiin maailmalla

Valoisan huoneen seinillä on suuria maalauksia. Yhdessä palavat New Yorkin kaksoistornit, toisessa pullistelee iso kala. Kolmannessa pieni ihminen kulkee avaruudellisessa maisemassa. Maalaukse hehkuvat kirkkaissa väreissä.

Värikästä on ollut myös niiden tekijän Sibel Kantolan elämä. Hän syntyi Turkissa, vietti osan lapsuudestaan Venäjällä, opiskeli graafiseksi suunnittelijaksi Yhdysvalloissa ja muutti vuosikymmen sitten aviomiehen kotimaahan Suomeen. Pari vuotta asuttiin myös Etelä-Koreassa. Nyt hän on asettunut Kaarinaan.

”Mahdollisuus asua eri maissa on rikkaus. Kulttuurivaikutteet näkyvät työssäni”, Kantola sanoo.
Työskentely monikulttuurisessa ympäristössä vaatii herkkyyttä. Eri maissa ihmiset löytävät kauneutta eri asioista. Käsitykset estetiikasta kertovat kulttuurista laajemminkin: ne viestivät arvomaailmasta, kantavat mukanaan historiaa ja uskomuksia.

Esimerkiksi aasialaisessa kulttuurissa arvostetaan yhteisöllisyyttä. Yksilön ei tule erottua joukosta, eripuraa vältellään eikä mielipiteitä esitetä voimakkaasti.

”Graafisessa suunnittelussa tämä näkyy niin, että vaikkapa Etelä-Koreassa yritykset eivät tahdo itselleen logoa, joka eroaa muiden alalla toimivien logoista. Sen sijaan naapurin tunnusmerkin ko-pioiminen on suotavaa, jos vaikka muuttaa hieman värimaailmaa”, Kantola kuvailee. ”Mikä länsimaissa on kopiointia, on Etelä-Koreassa yhteisön kunnioittamista.”

Ajattelu on päinvastainen kuin Turkissa, Kantolan synnyinmaassa. Siellä taidokkaan suunnittelun tulee herättää huomiota. Suomalainen estetiikka taas sijaitsee jossakin ääripäiden välillä – maanläheisyys ja pelkistetty suunnittelu viehättävät.

”Tällä alalla kulttuurien tuntemus ei ole vain inspiraation lähde, vaan myös välttämättömyys”, Kantola tiivistää.

Hän perusti oman graafista suunnittelua tekevän Belgrafik-yrityksen heti Suomeen saavuttuaan. Alku oli haastavaa: estetiikan ohella oli avattava uuden kielen ja yhteiskunnan kiemurat.

”En osaa vieläkään kirjoittaa suomea virheettömästi. Pelkään siksi vaikuttavani sähköposteissa ammattitaidottomalta”, hyvää suomea puhuva nainen miettii. Hän tietää kuitenkin valinneensa oikean tien.

”Työskentelin välillä Suomessa graafisena suunnittelijana palkkatyössä. Yrittäjänä taiteellinen vapaus on suurempi. Tahdon toteuttaa kutsumustani.”

Parturia tarvitaan aina

Kivenheiton päässä Turun tuomiokirkosta sijaitsevaan parturi Memariin ei tarvitse varata aikaa. Se ei johdu asiakkaiden puutteesta – päinvastoin, sivupenkillä on jonoa. Mostafa Memarisara vain on vikkelä. Sakset tanssivat hänen käsissään ja valmista tulee.

Silti jälki on huoliteltua. Ovesta poistuu tyytyväisen näköisiä miehiä. Valtaosa on käynyt Memarisaran leikattavana ennenkin. Mies on erityisen ylpeä onnistumisestaan yrittäjänä.

”Olen Iranin kurdi. Kotimaassani minulla oli oma parturi vuosikymmeniä. Suomessa en osannut kuvitella itselleni muuta työtä.”

Kun ympäriltä katoaa kaikki tuttu ja opeteltavana on uusi kieli ja kulttuuri, uuden ammatin opettelu tuntuu kohtuuttomalta.

Memarisara aloitti työharjoittelijana turkulaisessa parturissa ja arvostaa sen tuomaa kokemusta. Mutta hän tahtoi oman liikkeen – muille työskentelemisessä ei ole mieltä.

Yritysneuvojat näkivät asian toisin. Heidän mukaan kilpailu parturialalla on kovaa eikä menestykselle ollut edellytyksiä. Sen perusteella Memarisaralta evättiin aloitteleville yrittäjille suunnattu starttiraha.

”Pidin pääni. Vaimoni Rashidi kannusti minua ja teimme yhdessä kovasti töitä. Aluksi jaoimme mainoksia ihmisten postilaatikoihin”, mies kertoo.

Kahdeksan vuotta sitten yhden miehen yrityksenä alkaneessa liikkeessä työskentelee nykyisin myös Memarisaran sukulainen, kampaaja Shahla Sohrabi. Hän tarjoaa myös kauneudenhoitopalveluita. 

”Käytän Iranissa oppimiani menetelmiä. Niitä ei taida muualta Suomesta saada”, Sohrabi hymyilee.

Enää parturin ei tarvitse jakaa kampaamonsa mainoksia. Liike tunnetaan ja mies voi keskittyä varsinaiseen työhönsä: ”Olen onnekas. Partureita tarvitaan kaikkialla maailmassa.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!