Artikkelikuva
Bombino: Agadez

Bombino: Agadez

Bombinon uusi levy yhdistelee eri vaikutteita rockista hiekkaerämaabluesiin.

Tinariwenin kaltaiset hiekkaerämaabluesia soittavat saharalaisbändit ovat tehneet tuaregiperinteeseen pohjautuvasta musiikista tutunoloista meillekin, joten nigerilaissyntyinen tuaregikitaristi-laulaja Omara ”Bombino” Moctar ei lauluineen saavu aivan oudosta maailmasta. Kolmikymppisen Bombinon – soittokaverit kutsuivat teininä yhtyeen nuorinta jäsentä väännöksellä italian bambinosta – vaikutteet ovat tulleet oman tradition lisäksi lähialueilta, kuten malilaiselta Ali Farka Tourélta, mutta myös läntisen rockin ja bluesin suurmiehiltä, kuten John Lee Hookerilta ja Jimi Hendrixiltä. Länsivaikutteet kuuluvat siinä, että laulut ja soitto ovat esimerkiksi Tinariweniä rockaavampia, mikä tarkoittaa muun muassa vähemmän esilaulajan ja kuoron vuorottelua, vaihtelevampia biisirakenteita ja paljon enemmän kitarasooloja. Vaikka sähkökitarat soivat komeasti, sanan tiukimmassa mielessä ei kuitenkaan ole kyse rockista. Bombino pysyy uskollisena Saharalle ja kapinointiin taipuvaiselle, monen valtion alueella asuvalle kansalleen.

Tilaa Maailman Kuvalehti