Kelpo kapine: hiekka

Tätä mitättömämpää kapinetta on vaikea keksiä: hiekka. Pienet kivenmurenat, joita maailma on pullollaan. Niitä osaa kaivata vasta silloin, kun kadut muuttuvat lumi- ja jääkentiksi.

Talviliukkailla hiekka ja rouheampi isoveljensä sepeli kutsuvat kulkijaa kuin magneetti. Ne tarjoavat pitoa ja muistikuvia siitä, mitä käveleminen parhaimmillaan on. Koko paino vaan kerralla etummaiselle jalalle – kuinka reteeltä ajatus talvikeleillä kuulostaakaan.

Reisilihaksilla jarrutteleva, käsiään tasapainoapuna viuhtova talvikulkija etenee aivan toisin, varovasti kokeillen. Että tuleeko tästä nyt spagaatti vai askel. Vai ilmalento.

Näihin hetkiin hiekka on pelastus. Reilulla sepelillä pippuroitu kadunpinta antaa pitoa ja lohtua. Pitää luut yhtenä kappaleena, mustelmat kaukana.

Vielä rakkaammaksi hiekka muuttuu silloin joskus, kun jäiset kelit jäävät taakse. Kun aurinko tekee pitkää päivää, vesi kimmeltää, ja rannan santa on lämmintä. Varpaiden ja hiekan jälleennäkeminen on kutkuttavan ihana.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!