Hiekka pöllyää kylätiellä, ja kanat juoksevat karkuun, kun Nhi Sochea kaartaa moottoripyörällään kotinsa eteen. Sisällä aurinkopaneelilla toimiva lamppu valaisee pienen kaistaleen tussitaulusta.

”Ottakaa vihkot esiin”, 21-vuotias Nhi komentaa oppilaitaan, jotka kerääntyvät lattialle rinkiin opettajansa ympärille.

Nhi Sochea kuuluu Kambodzhan itäosissa asuvaan bunong-alkuperäiskansaan. Bunongit elivät vuosikymmeniä ympäröivästä metsästä villieläimiä metsästäen ja paikasta toiseen siirtyen. Nyt he ovat vaikeuksissa.

Viitisen vuotta sitten bunongien elämä muuttui, kun heidän asuinalueiltaan löytyneet mineraalit saivat kaivosyhtiöt liikkeelle. Samoihin aikoihin Kambodzhan hallitus huomasi, että bunongien käyttämät metsät alkoivat olla maassa ainoita, joissa on vielä jäljellä himoittua jalopuuta. Lukutaidottomat ja valtakieltä khmeriä osaamattomat bunongit eivät pystyneet puolustamaan oikeuksiaan. Nyt he asuvat syrjään työnnettyinä joutomailla ilman viljelysmaata tai toimeentuloa.

”Uskon, että opettamalla luku- ja laskutaitoa voin auttaa kansaani”, Nhi sanoo hiljaa. ”Jos lapset eivät opi bunongia nyt, kielemme ja kulttuurimme katoavat pian kokonaan.”

Nhi itse oppi lukemaan vasta 15-vuotiaana. Hän ei päässyt koskaan valtion kouluun, kuten ei moni muukaan bu-nong-kansasta. Ilman khmerin taitoa ja erityistukea alkuperäiskansojen lapset eivät pysty seuraamaan opetusta. Siksi Suomen Lähetysseuran rahoittama International Cooperation Cambodia -järjestö tukee bunong-kylissä iltaisin pidettäviä ylimääräisiä oppitunteja.

”Oli hankalaa oppia lukemaan. Erityisesti numerot olivat vaikeita. Laskutaitokin on tärkeä, sillä muuten ei voi käydä kauppaa ja tulee huijatuksi”, Nhi selittää.

Nuori nainen yrittääkin saada omat oppilaansa laskemaan entistä ahkerammin. Ylimääräisten oppituntien ansiosta monet bunong-lapset voivat nyt käydä valtion koulua. Nhin oppitunneilla käytettäviin materiaaleihin on kerätty alkuperäiskansan tarinoita, jotta ne säästyisivät jälkipolville.

”Haluaisin jatkaa opiskelua, jotta voisin työskennellä järjestössä ja auttaa kansaani enemmän”, Nhi kertoo haaveistaan.
Bunongit kaipaavat kipeästi Nhin kaltaisia nuoria, ennen kuin oma kulttuuri häviää kokonaan.