Artikkelikuva
”Suurin haasteemme on

Tunisian tammikuu, Pariisin kevät

Pohjois-Afrikassa nuoret tekevät vallan­kumousta, jo toistamiseen. 1960-luvulla vaadittiin itsenäisyyttä siirtomaavalloilta,
nyt vapautta omilta hallitsijoilta. Helsingissä asuva tunisialaissyntyinen sosiologian professori Frej Stambouli kertoo miksi.

Tammikuussa 2011 Al-Jazeera tv-kanavalla suosittua poliittista paneeli­ohjelmaa toimittava Faisal al-Qasim sohaisi muurahaispesään. Hän kysyi katsojilta: Ovatko arabimaiden hallinnot oikeudenmukaisia?

Aihetta oli pohdittu taivaskanavilla ja internetissä usein ennenkin. Miksei arabi­hallituksia kritisoiva keskustelu johda mihinkään? Olihan Iranissakin osoitettu mieltä sankoin joukoin vuonna 2009.

Al-Qasimin kysymykseen vastasi kymmeniä tuhansia katsojia. Murskaava enemmistö – 97 prosenttia – vastasi kieltävästi. Eivät ole.

Kansalaisten mitta oli täynnä. Pian mielenosoittajat valtasivat pääkaupunkien keskustat Mauritaniasta Jemeniin.

Mistä tässä kaikessa on kyse?

Tunisin yliopiston sosiologian emeritusprofessori Frej Stambouli on juuri oikea henkilö vastaamaan kysymykseen. Hän viettää eläkepäiviään suomalaisen vaimonsa kanssa Helsingissä. Toinen koti on Tunisian Monastirissa.

Jos perspektiiviä kaivataan, se on tässä. Stambouli muistuttaa, että uutishuoneiden tuottaman informaatiotulvan taakse kätkeytyy pitkä ja kivulias kehityskulku, jota ymmärtääkseen on palattava neljän vuosikymmenen taakse.

”Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1956, kun Tunisia ja Marokko saavuttivat itsenäisyyden Ranskasta. Algeria vielä taisteli itsenäisyydestään. Koin vahvasti yleisen euforian tunteen.”

Itsenäistymiskamppailuissa ja tämän hetkisissä tapahtumissa Stambouli näkee sekä eroja että yhtäläisyyttä. Molemmissa murroksissa on kyse kansalaisten itsetunnon ilmaisusta.

Kevään 2011 tapahtumat osoittavat, että arabimaailmassa puhaltaa taas muutosten puhuri. Vapautta, omanarvontuntoa ja oikeudenmukaisuutta vaativat kansanjoukot ilmaisevat yhtäkkiä vuosikymmenten turhautumista.

”Ihmiset haluavat rakentaa oman historiansa ja identiteettinsä uudelleen.”

Nuoriso kipuilee, nyt ja silloin

Sekä kevään 2011 tapahtumissa että 1950–1960 lukujen taitteessa muutoksen keskeisenä moottorina toimi nuoriso. Stambouli sanoo, että hänen sukupolvelleen murros merkitsi kamppailua kotimaan rakentamiseksi.

Kolonialismin tuottama nuorison kipuilu oli erilaista kuin 2000-luvulla.

”Aivan kuten tämän päivän nuoret, koimme olevamme nöyryytettyjä, turhautuneita ja levottomia. Meidän tuntemuksemme perustuivat kuitenkin ahdinkoon, jonka voi kokea vain eläessään vieraan vallan alla. Kuinka olisimme voineet tuntea hallitsevamme elämäämme tai olla ylpeitä itsestämme?”

Nyt nuorison turhautumisen taustalla on pikemminkin tarpeettomuuden tunne. Valtio tarjoaa ilmaisen koulutuksen ja mahdollisuuden unelmoida, muttei toteuttaa unelmiaan.

Uudistusten aallon harjalla ratsastaa nyt Tunisia. Viisi vuosikymmentä sitten Algeriaa pidettiin edelläkävijänä.

”Algerian itsenäisyyskamppailussa (1954-1962) kuoli miljoona ihmistä. Vallankumouksen vaikutus kantautui kaikkialle kolmanteen maailmaan ja sai läntisen älymystön puolelleen.”

Nuori Stambouli seurasi Algerian kamppailua ja kotimaansa rakentamista Pariisissa. Hän opiskeli Sorbonnen yliopistossa ja osallistui opiskelijapolitiikkaan.

”Olimme tavattoman kiitollisia mahdollisuudesta kouluttautua erinomaisessa läntisessä yliopistossa. Valtaosa meistä Ranskaan lähetetyistä pohjoisafrikkalaisista opiskelijoista oli kotoisin hyvin vaatimattomista oloista. Meidät lähetettiin Eurooppaan, jotta muodostaisimme uuden eliitin ja uudistaisimme puutteellisen koulujärjestelmämme.”

Aikakauden ranskalainen liberaali älymystö osallistui aktiivisesti Pohjois-Afrikan tapahtumiin. Sosiologiaa opiskelleen nuoren Stamboulin tutoreina toimivat niin Claude Levi Strauss, Michel Foucault kuin Pierre Bourdieukin.

Pariisin vuosinaan Stambouli toimi myös tunisialaisopiskelijoiden kulttuurijärjestössä ja metsästi milloin Jean Paul Sartrea milloin Simone de Beauvoiria puhujiksi seminaareihin.

Tämän päivän Tunisian vallanku­mouk­sen tavoin Algerian vapautuksesta tuli tärkeä esimerkki nuorille kaikkialla kolmannessa maailmassa.

Väestö pakkautui kaupunkeihin

Helmikuussa 2011 Tunisin kaduilla huudetaan samoja iskulauseita kuin viisi vuosikymmentä aikaisemmin. Hurriya! Adala! Karama! Vapaus, oikeudenmukaisuus, omanarvontunto!

Miksi vaateet ovat yhä ajankohtaisia?

”Itsenäistyminen loi uusia mahdollisuuksia. Maareformit ja teollistuminen käynnistyivät nopeasti. Taloudellisten uudistusten myötä ihmiset alkoivat kokea turvallisuutta. Lopultakin koitti mahdollisuus unelmoida paremmasta tulevaisuudesta”, Stambouli erittelee.

Vakautta ja hyvinvointia seurasi äärimmäisen nopea väestönkasvu: Algerian, Marokon ja Tunisian väestö kolminkertaistui neljässä vuosikymmenessä. Maaseutu kurjistui, ja ihmiset suuntasivat kaupunkeihin. Yhtäkkiä kaupungista muodostui tärkeä instituutio, niin sosiaalisesti, poliittisesti kuin strategisestikin.

”Vielä 1920-luvulla vain yksi kymmenestä pohjoisafrikkalaisesta oli kaupunkilainen”, Stambouli muistuttaa.
Kaupungeista muotoutui sosiaalisen eriarvoisuuden tyyssijoja. Köyhimmät pakkautuivat paisuviin slummeihin.

Räjähtävä rakennemuutos

1960-lukua on kutsuttu arabimaiden kulta-ajaksi. Suurimpia muutoksia oli koulutusjärjestelmien uusiminen.

”Olimme jääneet siirtomaavallan aikana vuosisadan jälkeen Euroopan kehityksestä. Maan itsenäistyessä 10 prosenttia kansalaisista oli lukutaitoisia. Nyt runsaat 96 prosenttia tunisialaisista osaa lukea”, Stambouli sanoo.

Itsenäistymisen jälkeen hallitukset olivat yhtäkkiä tekemisissä tyystin erilaisten yhteiskuntien – ja ristiriitojen – kanssa. Muutosten tahti oli päätä huimaava, Stambouli muistuttaa.

”Euroopassa nämä samat rakennemuutokset veivät miltei kaksi vuosisataa.”

Stamboulin mielestä Pohjois-Afrikkaa johti 1960-luvulla joukko hyvin karismaattisia johtajia.

”Presidenttimme Habib Bourgiba oli edistyksellinen ja moderni johtaja. Algerian Ben Bella ja Boumedienne olivat hyvin samankaltaisia, samoin Marokon kuningas Muhammad V. Koko 1960-luku oli saavutusten aikaa. Reitit edistykselliseen tulevaisuuteen olivat auki.”

Saavutusten ohella yhteiskunnat kuitenkin tuottivat vakavia ”pullonkauloja”.

”Voitko kuvitella? Olen professori ja nuorempi sisareni ei osaa lukea. Asetelma oli nuoruudessani ihan tavallinen.”

1980-luvun alussa Tunisiassa oli 40 000 korkeakouluopiskelijaa, kaksi vuosikymmentä myöhemmin heidän määränsä oli kymmenkertainen. Nyt maan korkeakouluopiskelijoista vähän yli puolet on naisia.

”Korkeakoulusysteemi puskee vuosittain 60 000 nuorta työmarkkinoille, mutta vain puolet heistä löytää töitä. Työttömyys valmistumisen jälkeen on monille vaikea pala. On helppo ymmärtää, miksi nuoret ovat turhautuneita.”

Yhteiskunta jakautuu yhä vahvemmin hallitsevaan eliittiin, koulutettuun mutta ahtaalle ajettuun keskiluokkaan ja väliinputoajiin, joille modernilla yhteiskunnalla on hyvin vähän tarjottavaa.

”Eliitin edustajat tulivat ennen usein vaatimattomista oloista. He ovat pyrkineet takaamaan asemansa keräämällä vaurautta ja valtaa. Totta kai tästä syntyy konflikteja suhteessa vanhoihin eliittisukuihin – mutta myös keskiluokkaan.”

Etenkin Egyptissä Hosni Mubarakin hallintoa ympäröi villinä rehottava korruptio, jossa on kamppailtu yksinkertaisin säännöin: valta takaa vaurauden ja vauraudella voi ostaa valtaa.
Mubarakin omaisuus on arvioiden mukaan 40 miljardia dollaria. Hänen edustamansa NDP-puolue on muodostanut liike-elämää dominoivan kartellin.

Viiden Mubarakin hallituksen ministerin henkilökohtainen omaisuus hipoo kahta miljardia dollaria. Tunisiassa taas noin puolet maan liike-elämän eliitistä on ollut kytköksissä tammikuussa maanpakoon lähteneeseen presidentti Ben Aliin. Murto-osa presidentin omaisuudesta, noin 1,5 miljardia dollaria, oli siirretty turvaan ulkomaisille pankkitileille.

Syrjittyjen ilmaisua: islamismi

Kun eliitti vaurastuu, kansa kurjistuu. Jännitteisiin vastataan kaventamalla kansalaisvapauksia. Noidankehä on valmis.

Juuri tästä kumpuaa poliittisen islamin voimistuminen, Stambouli sanoo. Professori tarjoaa kuitenkin tuoreen näkökulman arabimaiden politiikan muutokseen. ”Olen vakuuttunut, että poliittinen islam Tunisiassa syntyi kriisistä, jonka aiheutti siirtomaa-ajan skitsofreeninen koulutusjärjestelmä, josta ei päästy eroon itsenäisyyden jälkeen.”

”Osa omista sukulaisistanikin kasvoi tyystin traditionaalisten uskontoperustaisten normien piirissä, kun taas toiset saivat modernin liberaalin koulutuksen.”

Stamboulin mielestä skitsofreeninen asetelma on heijastunut koko yhteiskuntaan. Hallinnot ovat osoittautuneet kyvyttömiksi saattamaan loppuun modernia edistyksellistä koulusysteemiä milloin teknisistä, ideologisista tai taloudellisista syistä.

Arabimaat pyrkivät uudistumaan, mutta haluavat samalla vahvistaa kulttuurista ja uskonnollista autenttisuuttaan. Tämä on tarkoittanut etenkin arabian kielen ja islamin aseman vahvistamista koulujärjestelmissä. Se myös avasi paluun voimakkaasti näkyvälle poliittiselle islamille.

Poliittinen islam on puhutellut etenkin niitä, jotka jäivät eliitin kontrolloimien ja korruptioon perustuvien verkostojen ulkopuolelle.

Stamboulin mukaan islamismi on myös syrjittyjen tuntemusten ilmaisua.

”Ilmiö on eräänlaista kostoa, mutta kertoo myös siitä, että osa kansasta kaipaa sosiaalipoliittista ja normatiivista vaihtoehtoa.”

Tulevaa ei voi ennustaa

Stambouli muistuttaa, että vallanku­mouk­sen tuottamasta euforiasta huolimatta vaikeimmat kysymykset ovat yhä edessä, niin Tunisiassa kuin Egyptissä.

”Ihmisten olisi pystyttävä sovittelemaan suhdettaan sekä nykyiseen että menneeseen. Radikaali islamismi arabimaailmassa on seurausta tämän sovittelun epäonnistumisesta.”

”Totta kai globaali eriarvoisuus, geopolitiikka ja tiedonvälitys ovat mukana yhtälössä. Arabimaailman keskeisin ongelma on kuitenkin sisäsyntyinen.”

Kuin korostaakseen ongelmaa Stambouli poimii salkustaan läjän kirjoja.

”Kaikki lahjakkaat tutkijakollegani Pohjois-Afrikassa ja Ranskassa painiskelevat tämän saman kysymyksen parissa. En usko että sosiologit ja islamologit pystyvät ennustamaan Pohjois-Afrikan tulevaisuutta. Vai voiko joku väittää ennustaneensa Kiinan vaikutusvallan kasvun ja viimeaikaisen finanssikriisin?”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!