Maailman palat

Kiinan rooli Afrikan konflikteissa kasvaa, viljelijät vaihtavat riisin tupakkaan Bangladeshissa, Brasilia aloittaa hiv-lääkkeen valmistuksen, Etelä-Afrikassa käydään salametsästyksen kimppuun dna-testeillä, yms.

Maata vuokralle, mutta millä ehdoilla?

Afrikka. Afrikan valtiot ovat vuokranneet maa-alueita ulkomaisille valtioille ja yrittäjille varsin kirjavin ehdoin. Parhaat sopimukset ulkomaisten vuokralaisten kanssa on neuvotellut Liberia.

Tämä selviää brittiläisen IIED-järjestön tammikuussa julkaisemasta Land deals in Africa: What is in the contracts? -raportista. Se käy läpi eri maissa tehtyjä maanvuokrasopimuksia, Liberiasta Madagaskarille.

Raportissa muistutetaan, että kokonaiskuvaa maasopimuksista on vaikea saada. Neuvottelut käydään yleensä suljettujen ovien takana, eikä kaikkia sopimuksia julkisteta edes niiden valmistumisen jälkeen.

Avoimimman linjan on valinnut Liberia. Sen neuvottelijoilla on tukenaan maakysymyksiin erikoistuneet lakimiehet, ja kaikki maasopimukset hyväksytään parlamentissa. Sopimukset ovat julkisia, ja löytyvät myös internetistä.

Raportin analysoimat 12 sopimusta ovat vain murto-osa kaikista Afrikassa tehdyistä maasopimuksista. Tutkijat arvioivat, että mediassa esitetyt arviot ulkomaalaisille vuokrattujen maa-alueiden määrästä ovat osuneet yläkanttiin. ”Siitä huolimatta ilmiö on kooltaan valtava, ja kasvaa jatkuvasti”, raportti toteaa. PL.

Käytetyt autot käyvät kaupaksi Nigeriassa

Nigeria. Yhä useammalla nigerialaisella on varaa autoon – ainakin käytettyyn autoon.

Berger Auto Market -kauppapaikalla pääkaupunki Lagosissa on myynnissä kymmeniätuhansia autoja. Suurin osa niistä tulee Yhdysvalloista, etenkin Texasista ja New Jerseystä.

”Viime vuosina olemme nähneet mahdollisuuksien lisääntyneen dramaattisesti Länsi-Afrikassa […] enkä usko, että trendi kääntyy”, Dan Oscarson yhdysvaltalaisesta Auto Auctions -firmasta sanoi Wall Street Journalille. Yritys huutokauppaa vahingoittuneita autoja sekä kotimaan markkinoille että vientiin.

Moeshack Alele osti tammikuussa Berger Auto Marketista suurikokoisen nelivetoauton. ”Olisin ottanut pienemmän, mutta kotikulmillani tiet ovat huonossa kunnossa”, hän sanoi.
Export Trader -autonvientifirman tietojen mukaan vuonna 2008 Yhdysvalloista vietiin noin 50 000 yli kahdentuhannen dollarin arvoista kulkuneuvoa Nigeriaan.

Maahan tuodaan erityisesti yli kahdeksan vuotta vanhoja autoja, joiden arvo on alle 5 000 Yhdysvaltain dollaria. Maahan tuotavat autot ovat usein vahingoittuneita tai varastettuja. JR.

Kiinan rooli Afrikan konflikteissa kasvaa

Afrikka. Kiina osallistuu entistä aktiivisemmin rauhanturvaamiseen Afrikassa. Samalla se myy sinne yhä enemmän aseita, selviää Saferworld-järjestön tammikuisesta raportista.

Raportin tietojen mukaan 98 prosenttia Kiinan aseviennistä vuosina 2006–2009 suuntautui kehitysmaihin.
Kiinalaiset aseet ovat kohtuuhintainen vaihtoehto afrikkalaisarmeijoille. Kiina on valmis myymään aseita niillekin maille, joiden kanssa länsimaat eivät suostu käymään asekauppaa.

Kiina on myynyt aseita muun muassa Sudanille siitä huolimatta, että Sudanin hallitus ei ole kunnioittanut YK:n asettamaa asevientikieltoa Darfurin konfliktialueella.

Samalla Kiinan suhtautuminen rauhanturvaoperaatioihin Afrikassa on muuttunut dramaattisesti. Vuonna 2000 Kiinalla oli alle 100 rauhanturvaajaa maailmalla; luku on sittemmin 20-kertaistunut.

Kaikista YK:n turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenmaista Kiinalla on eniten rauhanturvaajia. Valtaosa Kiinan joukoista toimii Afrikassa. JR.

Somalimaa tähtää ilmaiseen koulutukseen

Somalimaa. Perus- ja keskiasteen koulutus on tästedes maksutonta, Somalimaan hallitus on päättänyt. Asiantuntijat kuitenkin epäilevät, onko hallituksella varaa järjestää maksutonta koulutusta.

Somalimaan valtiovarainministeri Mohamed Hashi Elmi ilmoitti tammikuussa myös, että virkamiesten, sotilaiden ja opettajien palkat kaksinkertaistetaan.

”Kykeneekö Somalimaan hallitus selviämään tästä korotuksesta? Vastaus on ei”, Somalimaan koulutusjärjestelmän kehitystä Ugandassa tutkiva Saeed Osman sanoi Irin-uutistoimistolle.

Osmanin mukaan peruskoulutuksen muuttaminen maksuttomaksi on johtanut Keniassa, Ugandassa ja Tansaniassa oppilasmäärien kasvuun noin 200 prosentilla. Hän uskoo saman tapahtuvan Somalimaassa.

Valtiovarainministerin mukaan tällä hetkellä vain noin kymmenen prosenttia Somalimaan koululaisista saa ilmaisen koulutuksen. Hallitus on palkannut 1 500 uutta opettajaa, jotta mahdollisuudet ilmaiseen koulutukseen paranisivat.

Somalimaa erosi Somaliasta 1991. Mikään valtio ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä. JR.

Brasilia aloittaa hiv-lääkkeen valmistuksen

Brasilia. Maaliskuusta lähtien entistä suurempi osa Brasiliassa käytetyistä hiv-lääkkeistä on kotimaista tuotantoa. Brasilian terveysministeriö ilmoitti, että maa alkaa valmistaa itse Tenofovir-nimistä lääkettä. Aiemmin lääke on ostettu monikansalliselta lääkejätiltä Gileadilta.

Hiv-positiiviset brasilialaiset saavat tartunnan etenemistä hillitsevät antiretroviraalilääkkeet ilmaiseksi julkisesta terveydenhuollosta. Tenofoviriä käyttää 65 500 brasilialaista.Hiv-tartunnan lisäksi sitä käytetään B-hepatiitin hoidossa.

Brasilia ilmoitti jo kaksi vuotta sitten aikovansa murtaa Tenofovir-lääkeen patentin. Patentin pätevyys on kyseenalaistettu myös Yhdysvalloissa.

Brasilia haluaa vähentää riippuvuuttaan ulkomaisista lääkeyrityksistä. Maan tavoitteena on aluksi tuottaa puolet hiv-lääkkeistä kotimaassa.

”Paitsi että tällä taataan lääkitys aidsia ja hepatiittia sairastaville, samalla varmistetaan, että lääkkeitä on saatavilla pitkällä tähtäimellä. Tämä vähentää osaltaan maan riippuvuutta ulkomaisista toimittajista”, terveysministeriön johtaja Dirceu Greco sanoo. PL.

Uusi rokote vähentää lapsikuolemia

Maailma. Uusi pneumokokkirokote voisi pelastaa kehitysmaissa 700 000 lasta vuoteen 2015 mennessä. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan pneumokokkibakteerin aiheuttamiin sairauksiin, kuten keuhkokuumeeseen, kuolee vuosittain yli puoli miljoonaa alle viisivuotiasta lasta. Se aiheuttaa 18 prosenttia kaikista lapsikuolemista kehitysmaissa.

”Pneumokokkirokotusten saaminen maailmanlaajuisiksi on tärkeä virstanpylväs maailman terveyspolitiikassa”, WHO:n Afrikan apulaisjohtaja Matshidiso Moeti sanoi uutistoimisto Irinille.

Esimerkiksi Sierra Leone, Nicaragua ja Jemen ovat jo ottaneet rokotteen onnistuneesti käyttöön.
Afrikassa rokotteen käyttöönottoa on hidastanut jakelukana­vien heikko taso.

Suomessa lasten pneumokokki­rokote tuli osaksi kansallista rokotusohjelmaa vuonna 2009. JJR.

Viljelijät vaihtavat riisin tupakkaan Bangladeshissa

Bangladesh. Monet bangladeshilaisviljelijät ovat siirtymässä riisinviljelystä tupakan kasvattamiseen parempien tulojen toivossa. Järjestöt ja maan hallitus kuitenkin varoittavat, että ilmiö saattaa johtaa ruokapulaan.

Tupakkayhtiöt houkuttelevat viljelijöitä tarjoamalla ”kaikkea, mitä tarvitsemme viljelyyn”, viljelijä Shofi Mia Gorparan kylästä sanoi uutistoimisto Irinille. ”Tupakkayhtiöt takaavat tasaisen kysynnän ja hintatason”, samassa kylässä asuva Bablu Mia puolestaan sanoi.

Tupakkaa vastustavien aktivistien mukaan tupakkayhtiöt lupailevat viljelijöille voittoja, joita he eivät saa välttämättä koskaan.

”Maata uhkaa erittäin vakava ruokakriisi lähitulevaisuudessa, ellei tupakankasvatusta lopeteta välittömästi”, tupakanvastaista työtä tekevän Ubinig-kansalaisjärjestön johtaja Farida Akhter huomauttaa. Myös C. Q. Mustaq Ahmed Bangladeshin maatalousministeriöstä uskoo, että viljelijöiden siirtyminen riisistä tupakkaan voi vaikuttaa ruoantuotantoon.

”Bangladesh saattaa olla houkutteleva kohde kansainvälisille tupakkayhtiöille samalla, kun joissain maailmankolkissa […] tupakankasvatus kielletään”, Akhter toteaa. JR.

Thaimaa tylynä Burman venepakolaisille

Thaimaa. Meren tyynnyttyä monsuunikauden jälkeen Burman sorretun rohingya-vähemmistön jäsenet ovat alkaneet pyrkiä huterilla veneillä Thaimaahan. Helmikuun toisen viikon lopulla Phuketin seudulle oli rantautunut kolme venettä mukanaan 211 rohingyaa.

”Neljä venettä oli lähtenyt aiem­min, mutta niistä ei ole kuultu mitään”, rohingya-kansan oikeuksia puolustavan Arakan-projektin johtaja Chris Lewa kertoo.

Ja ongelmat jatkuvat, sillä Thaimaa kiistää, että islaminuskoiset rohingyat ovat pakolaisia. Heidät esitetään leveämmän leivän etsijöinä ja turvallisuusuhkana.

Vuonna 2009 maahan tulleet rohingyat viruvat yhä pidätyskeskuksissa. Thaimaa on estänyt YK:n pakolaisvirastoa UNHCR:ää haastattelemasta tulokkaita. Vuonna 2008 Thaimaan armeija esti maahan pääsyn noin tuhannelta rohingyalta ja jätti heidät tiettävästi ajelehtimaan merelle.

Burman sotilasjuntta on puolestaan evännyt rohingya-vähemmistöltä jopa maan kansalaisuuden ja kaikki oikeudet. Heitä elää Arakanin osavaltiossa noin 1,5 miljoonaa, ja toinen mokoma on paen­nut maasta.

”Kouluttautumista ja yritystoimintaa rajoitetaan yhä, pidätykset ja kidutus ovat arkipäivää ja uskonnollinen vaino jatkuu”, Lontoossa toimivan rohingya-järjestön johtaja Nurul Islam kertoo. IPS – Marwaan Macan-Markar.

Energiankäytöstä varaa nipistää 70 prosenttia

Maailma. Energiankulutus voisi vähentyä yli 70 prosenttia energiatehokkuutta lisäämällä, Cambridgen yliopiston tutkijat sanovat Environmental Science and Technology -aikakauslehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

Tutkijat päätyivät lukuun selvitettyään energiaa säästävien ratkaisujen, kuten paksumpien ikkunoiden ja rakennusten paremman eristyksen, vaikutuksia energiankulutukseen. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös jokapäiväisiin valintoihin. Ener­giaa säästyy, kun kattilat peitetään kannella tai pyykit pestään viileämmässä vedessä.

”Mielestämme on varsin epätodennäköistä, että ilmaston lämpenemiseen löydettäisiin hyvä ratkaisu pelkästään tarjontapuolelta”, tutkimusta johtanut Julian Allwood sanoi New Scientist -lehdelle. Hän viittasi pyrkimyksiin torjua ilmastonmuutosta uusia energiantuotannon muotoja kehittämällä.

Oxfordin yliopiston tutkija Nick Eyre puolestaan huomautti, että jotkut tutkimuksessa käytetyt oletukset ovat jopa turhan varovaisia: vieläkin suuremmat energiansäästöt voisivat olla mahdollisia. Eyre huomauttaa, että ajatus ilmastonmuutoksen torjumisesta panostamalla ’passiivisiin järjestelmiin’ kuten rakennuksiin on poliittisesti merkittävä.

”Tavanomaisia käsityksiä energiapolitiikasta tulee laajentaa, jotta huomioitaisiin energian kulutuksen tavat”, Eyre sanoi. JR.

DNA-testeillä salametsästyksen kimppuun

Etelä-afrikka. Etelä-Afrikan viranomaiset suunnittelevat DNA-testien hyödyntämistä sarvi­kuonojen salametsästäjien jäljittämisessä, kertoo Etelä-Afrikan valtion uutispalvelu BuaNews. DNA-testin avulla voidaan selvittää, onko sarvi peräisin salametsästetystä sarvikuonosta.

”Laittomasti hankittujen sar­vien myyjät eivät selviä enää pelkällä syytteellä laittomasta hallussapidosta, vaan pystymme pian syyttämään heitä myös salametsästyksestä ja varkaudesta”, sanoi järjestäytyneen rikollisuuden osaston johtaja Johan Kruger Etelä-Afrikan syyttäjänvirastosta.

Uusi järjestelmä toimii siten, että sarvikuonojen omistajat ottavat eläimistään näytteet ja tallentavat ne kansalliseen tietokantaan. Samalla maan sarvikuonokanta saadaan dokumentoitua.

”Vuonna 2010 menetimme ­salametsästäjille 333 sarvikuonoa. Salametsästys on maamme kansallispuistoille tuhoisaa. Emme jätä kiveäkään kääntämättä taistelussa sitä vastaan”, sanoi maan kansallispuistoja hallinnoivan Sanparks-viraston johtaja David Mabunda.

DNA-tietokanta ja näytteidenottovälineistö on kehitetty viranomaisten ja Onderstepoortin eläinlääketieteellisen tutkimuslaitoksen yhteistyönä. Rahoitukseen on käytetty Sanparksin norsunluun myynnistä saamia tuloja ja yksityisiä lahjoituksia. Tarkkaa päivämäärää DNA-näytteiden keräämisen aloitukselle ei ole vielä päätetty. JJR.

Brasiliassa halutaan onnellisuus perustuslakiin

Brasilia. Onnellisuuden tavoittelu on kansalaisoikeus, ainakin Brasilian senaatin käsittelyyn helmikuussa tulleen lakimuutosehdotuksen kannattajien mukaan. Tarkoitus on nimittäin lisätä perustuslakiin viittaus onnellisuuteen.

”Meillä on Brasiliassa ollut talouskasvua ilman toivottua sosiaalista kasvua”, Happier Movement -kansalaisjärjestön johtaja Mauro Motoryn sanoi uutistoimisto AP:lle. Järjestö ajaa lakimuutoksen läpimenoa.

Motorynin mukaan viittaus­ onnellisuuteen perustuslaissa herättäisi keskustelua sosiaalisten oikeuksien toteutumisesta Brasiliassa. Lain arvostelijat ovat eri mieltä.

”Eikö olisi parempi puhua selvästi sosiaalisesta hyvinvoinnista ja epätasa-arvon vähentämisestä?” Daniel Seidel brasilialaispiispojen kansallisesta liitosta kysyi senaattoreilta viime marraskuussa.

Julkisten oikeusavustajien kansallisen yhdistyksen johtaja Luciano Borges puolestaan huomautti, että onnellisuuden tavoittelun sisällyttäminen perustuslakiin voisi vahvistaa sosiaalisia oikeuksia. JR.

Jakartalaiset hylkäävät julkisen liikenteen

Indonesia. ”Työmatkalaiset valitsevat yhä useammin oman ajoneuvon joukkoliikenteen sijaan”, Indonesian pääkaupungin Jakartan liikennepoliisin päällikkö Royke Lumowa sanoo. ”Joukkoliikennettä ei pian ole olemassa, jos tämä jatkuu”, hän lisäsi Jakarta Post -lehdelle.

Poliisipäällikön mukaan Jakartassa rekisteröidään joka vuosi 600 000 – 900 000 uutta ajoneuvoa, joista valtaosa on moottoripyöriä. Indonesialais­viranomaisten tutkimuksen mukaan vuonna 2002 lähes 40 prosenttia Jakartan työmatkalaisista käytti julkista liikennettä. Viime vuoteen mennessä osuus oli laskenut alle viidesosaan.

Royken mukaan joukkoliikenteen suosion romahdus johtuu joukkoliikennevälineiden epämukavuudesta ja niissä tapahtuvista rikoksista. Hän onkin ehdottanut Jakartan kaupungin liikennevirastolle, että vanhoja busseja poistettaisiin käytöstä.

”He eivät uskalla hankkiutua eroon vanhoista busseista, koska [bussien] omistajat vastustavat tätä”, Royke sanoo. JR.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!