Elvis Crúz on aina saanut tulonsa kadulta, viimeiset vuodet
tuulilaseja pesemällä.

Kohtaamisia: Haaveena työ kassanhoitajana

Elvis Crúz, 29, lähti kotioveltaan ensi kertaa kuusivuotiaana kaupittelemaan äidin leipomia maissilettuja. Siitä lähtien elanto on tullut kadulta.

Teksti: Toni SandellKuva: Toni Sandell

TyöNicaragua

Kymmenmetrinen mainosteline antaa hieman varjoa aamuruuhkassa autojen tuulilaseja pesevälle Crúzille. ”Lupauksen täyttäminen kansalle on lupausten täyttämistä Jumalan edessä”, presidentti Daniel Ortega julistaa mainoskuvassa.

Crúz asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa muutaman sadan metrin päässä liikennevaloista. Kun nuorukainen meni naimisiin ja perusti perheen 17-vuotiaana, hän päätti viimeistellä kesken jääneet peruskouluopintonsa. Samalla hän alkoi maissilettujen sijaan myydä “jääkylmää” vettä liikennevaloissa.

Vuoden kuluttua Crúz kaatui liikenteen keskellä ja mursi olkaluunsa. Painavan vesisäkin kantaminen ei enää onnistunut, joten mies alkoi pestä tuulilaseja.

Vaihtoehtoja on vähentänyt se, että Crúzin yläraajat ovat surkastuneet. Nuori mies sai kuitenkin peruskoulunsa käytyä ja jatkaa nyt tietokonekurssilla.

”Voin sitten työskennellä kaikkialla, missä ollaan tekemisissä rahan kanssa – vaikkapa pankissa”, hän kertoo.

Kadulta kassalle pääsy vaatii tahtoa. Perhe elää Crúzin tienestien turvin, sillä kokiksi opiskellut vaimo on tällä hetkellä työtön. Crúzin päivätulot vaihtelevat 5 ja 10 dollarin välillä.

Liikennevaloista löytyy Crúzin mukaan kaikenlaisia ihmisiä. ”On huonosti kasvatettua porukkaa, mutta olen myös saanut paljon ystäviä.”

Crúzia harmittaa, jos joku ohiajava pitää häntä tyhjäntoimittajana tai huumeveikkona. ”Moni huutelee perään, että olen laiska, juoppo tai narkkari. Mutta ei minulla ole paheita. Jos joisin, olisin mennyttä. Jos polttaisin, sama juttu. Omistaudun vain perheelleni, kahdelle lapselleni ja vaimolleni.”

Tutuiksi tulleet lahjoittavat Crúzille toisinaan esimerkiksi vaatteita. Olkapää saatiin kuntoon viiden vuoden kipujen jälkeen, kun Crúzin liikennevaloissa tapaama ”señora” järjesti leikkauksen yksityissairaalassa.

Crúz haluaa, että hänen omat lapsensa saavat käydä koulua.

Perheestä huolehtiminen vaatii, että pysyy itse kunnossa. Eniten Crúz pelkää rattijuoppoja. ”Joka aamu ennen kotoa lähtöä rukoilen hiljaa mielessäni, ettei kukaan ajaisi päälleni.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!