Kaverini Elvis

Pari vuotta sitten tavakseni tuli vaihtaa aamuisin pari sanaa miehen kanssa, joka pesee tuulilaseja työmatkani varrella olevissa liikennevaloissa Managuassa. Pikkuhiljaa varovaiset rupattelumme vaihtuivat hyväntahtoiseksi naljailuksi. Minusta ja Elviksestä tuli kaverit.

Teksti: Toni Sandell

Näkökulmat

Elviksen elanto on tullut kadulta jo 23 vuoden ajan. Lapsena hän myi naapurustossaan äitinsä tekemiä maissilettuja. Myöhemmin hän alkoi myydä pussitettua vettä liikennevaloissa, kunnes auto kolhaisi ja olkaluu katkesi. Vesisäkin kantaminen kävi mahdottomaksi, joten ei auttanut kuin vaihtaa homma ikkunanpesuun.

Elvis olisi aikoinaan valinnut toisen uran, jos hänen kätensä eivät olisi surkastuneet – ilmeisesti vauvana sairastetun polion seurauksena. Toisella, puoliksi toimivalla kädellään Elvis elättää vaimoaan ja kahta lastaan. Tärkeintä on, että lapset saavat koulunsa loppuun eivätkä joudu kadulle.

Elvis ei tyydy omaankaan kohtaloonsa. Parhaillaan hän opiskelee tietokonekurssilla kassanhoitajaksi. Niinikään mies pelaa baseballia vammaissarjassa. Olimme taannoin Elviksen perheen ja vaimoni kanssa katsomassa Elviksen matsia. Ottelu oli harjoittelua Venezuelan rahoittamaan Latinalaisen Amerikan ”sosialististen” maiden väliseen vammaisturnaukseen.

Elvis kävi aamut töissä myös tuon turnausviikon aikana. Noina päivinä Elvis käveli liikenneristeyksen paahtavaan helteeseen läheisestä viiden tähden Holiday Inn -hotellista, johon turnauksen osanottajille oli järjestetty majoitus. Aamiainen kelpasi, mutta sänky oli kuulemma liian pehmeä.

Hotellin sängystä noustessaan Elvis toisti saman rukouksen kuin kaikkina aiempinakin aamuina viimeisen 23 vuoden ajan: että kukaan ei ajaisi hänen päälleen.

Aamunaljailuni Elviksen kanssa ovat nyt eilistä päivää. Kirjoitan tätä kolumnia Brysselistä, jossa olen aloittanut uudessa postissa, päätehtävänäni seurata EU:n Keski-Amerikan politiikkaa.

Niin Nicaraguan arkielämän huomiot kuin maan poliittiset ja taloudelliset koukerotkin saivat mieleni usein jylläämään viimeisten viiden vuoden aikana. Ajatteluni on sen ansiosta saanut uusia kestosävyjä.

Brysselistä kirjoittamieni juttujen aiheet tulevat varmasti poikkeamaan Nicaraguassa kirjoitetuista. Mutta Elvistä en unohda.

Kirjoittaja työskentelee Brysselissä Aprodev-järjestössä, joka seuraa EU:n kehityspolitiikkaa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!