Näkökulmat

Puhekupla: Demonisoitu arabimies

Kuva arabista julmana terroristina ja terrorista islamilaisena ilmiönä on väärä.

Mitä tekisit, jos arabi istuisi vieressäsi lentokoneessa, hikoilisi, räpläisi kännykkäänsä ja vilkuilisi hermostuneena sivuilleen?

Minäkin huolestuisin, sen myönnän. Silti en voi olla ajattelematta keskusteluani Times of Oman -sanomalehden päätoimittajan Essa Al Zedaljin kanssa: ”Matkustaminen on painajainen. Kanssa­matkustajat kyräilevät. Jos menen vessaan, kone voi tehdä hätälaskun. USA:n rajoilla minua kaivellaan kaikista aukoista. Se on nöyryyttävää”, hän kertoi.

Brittitoimittaja Robert Fisk kuvaa teoksessaan The Age of the Warrior valheita, joilla meidät on saatu osallistumaan hupenevasta öljystä käytävään, pitkittyvään siirtomaasotaan. Liki 20 vuotta harjoitettu arabien demonisointi ulottuu lasten lelusarjoihin, joissa roistot on tehty arabin näköisiksi. Arabimies ei saa kärsiä lentopelosta lentokoneessa, pulleana hikoileva suomalaistoimittaja saa. Meidät on ehdollistettu pelkäämään arabeja.

Kuva arabista julmana terroristina ja terrorista islamilaisena ilmiönä on väärä. EU:n poliisiviranomaisen EuroPolin mukaan vuosina 1996-2009 EU:ssa tapahtui 1 890 ”suunniteltua tai tehtyä terroritekoa”. Niistä kuusi liittyi islamisteihin. Vuonna 2009 terroritekoja oli 515, joista islamistien tekemiä nolla.

Yli 95 prosenttia Euroopan terrorista on kotikutoista. Tekijöistä löytyy kreikkalaisia kommunisteja, korsikalaisia separatisteja, baskeja ja jälkijättöisiä IRA:n jäseniä. Tukholman henkisesti häiriintyneen pommimiehen tökerö tempaus ei muuta tilastoja.

Silti muslimit ovat hurjasti yliedustettuina pidätystilastoissa: joskus heitä on jopa puolet vuoden aikana pidätetyistä. Vuonna 2008 muslimipidätetyistä vapautettiin saman tien yli kolmannes, mikä on todella korkea luku niin vakavasta rikoksesta epäiltyjä pidätettäessä.

Luvut heijastavat rakenteellista rasismia. Kansalaisvapauksiamme rajoitetaan lietsomalla terrorismipelkoa, jota vahvistetaan lentokenttien turvallisuushelvetillä. Kun lensin Libanonista, tavaramme läpivalaistiin koneeseen mennessä ja sieltä poistuessa. Luulivatko he, että avasimme matkalla ikkunan ja vastaanotimme jotain laitonta?

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!