Laiskuuden filosofiaa

Larissa Bruun pohtii kolumnissaan laiskuutta ja työntekoa Nepalissa ja Suomessa.

Nepalilaiset ystäväni pohtivat usein, kuinka laiskoja he – nepalilaiset – ovat.

Keskustelu alkaa esimerkiksi sen jälkeen, kun olen käynyt pankissa tai postissa. Vasta perillä huomaan, että ovet ovat lukossa. Maassa vietetään hindujuhlaa, entisen pääministerin kuoleman johdosta yllättäen julistettua kansallista vapaata – tai muuta arkivapaata, josta en ole ollut tietoinen.

Kun myöhemmin harmittelen turhaa reissua, tuttuni innostuvat miettimään, miten laiskaa kansaa he ovatkaan, kun harva se viikko vietetään vähintään yhtä vapaapäivää. Yhteensä vapaita on noin 35 päivää vuodessa.

Nepalilainen työviikko on toisaalta kuusipäiväinen. Vain lauantait ovat vapaita. Kansallisten juhla- ja vapaapäivien määrän ei siis voi katsoa kertovan mitään kansanluonteesta. Laiskuus on ennemminkin luksusta, jota ei suurimman osan nepalilaisista elämänmenoon juuri mahdu. Nepalilaisia arkivapaita kun ei mielestäni voi lainkaan luonnehtia laiskoiksi päiviksi.

Suomessa vain hyvin harva kansallinen vapaapäivä tuo nykyään mukanaan suurempia velvollisuuksia, ainakaan minulle. Nepalissa suurin osa arkivapaista on valtaväestön eli hindujen uskonnollisia juhlia. Tällaisina päivinä huolehditaan tärkeistä hengellisistä rituaaleista hyvän karman toivossa. Palkkatyötäkin tärkeämpää vastuun hoitamista siis. Hyvät teot elämässä tuottavat hyvää karmaa, huonot vastaavasti pahaa ja nämä vaikuttavat tähän ja seuraavaan elämään. Hengellisiä velvollisuuksia ei tietenkään halua, kannata tai voi laiminlyödä.

Perinteisestihän ennen palkkatyön aikaa niin Suomessa kuin Nepalissa tehtiin töitä aikalailla koko ajan. Vapaa-aika oli mahdollista vain hetken lepotauon ajan, tai niille, jotka eivät ikänsä tai muun puolesta työntekoon kyenneet. Nepalissa tämä on edelleen tavallista. Noin 80 prosenttia väestöstä on viljelijöitä. Sellaista, joka on haluton tekemään töitä ja jolle työnteko ei maistu, saa etsiä.

Vuosilomaa on harvalla. Vuoden pisimmät lomat ovat reilun kahden viikon ajan vietettävät loppuvuoden uskonnolliset juhlat.

Laiskuudesta puhuminen on ehkä nöyryyttä. Nepalilaisten kansallinen itsetunto muistuttaa minua joskus suomalaisesta. Nepalilainen on ylpeä nepalilaisuudestaan, aivan kuten suomalainen on ylpeä suomalaisuudestaan. Molemmat tuntuvat kuitenkin samalla olevan hitusen huolissaan siitä, mitä muut heistä ajattelevat – ja sortuvan itsensä vähättelyyn.Eipä siis muuta kuin oikein laiskan kesän toivotukset Suomeen niille, joilla on etuoikeus olla tänä suvena edes hetken velvoitteista vapaita ja tekemättä yhtään mitään!

Nepalissa työskentelevä Larissa Bruun kertoo arjestaan uudessa koimaassaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!