Artikkelikuva
Daniel (vas.) ja Jacob tutustuivat toimitustyöhön Maailman Kuvalehdessä.

Toivoa on

Helsingin kansainvälisen koulun viidennen luokan oppilasryhmä tutustui Kepaan ja Maailman Kuvalehden tekemiseen huhtikuussa. Mitä he ajattelevat ympäristöstä ja köyhyydestä?

”Sähköautot olisivat huippujuttu”

”Isä on kotoisin Calgarysta, ja siellä asuvat Kanadan sukulaiseni. Siellä on kivaa: vuoria ja metsää.

Tykkään olla ulkona siellä ja täällä, leikkiä koiran kanssa. Isä pyöräilee paljon, joskus mennään pyöräretkelle koko perhe.

Minua surettaa ympäristön saastuminen ja metsien hakkaaminen, isojen teiden rakentaminen, mikä tuhoaa luontoa. Sähköautot olisivat huippujuttu. Pitäisi tehdä enemmän, jotta autot eivät saastuttaisi.

Kierrättääkin pitäisi enemmän; meillä kotona kyllä kierrätetään paperia, metallia, muovia ja lasia.

Köyhyys tarkoittaa sitä, että on nälkä eikä saa ruokaa tai koulutusta. Köyhien vesi on likaista. Näin dokumentin jostain Afrikan maasta, jossa juomavesi oli ruskeaa. Köyhät sairastuvat helpommin eivätkä saa lääkettä. Se on epäreilua: meillä on ruokaa, auto, terveydenhoito, pääsemme kouluun.

En tykkää siitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Sen pitäisi olla ihan päinvastoin. Isona haluaisin matkustella eri puolilla maailma: Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Unelma-ammattini on lego-suunnittelija.”

Daniel, 12, Kerava, isä kanadalainen, äiti suomalainen

”Korealaisista järvistä ei saa kalaa”

”Suomessa on enemmän puhdasta luontoa kuin Etelä-Koreassa. Koreassa maaseudulla on kaunista, mutta kaupungit ovat todella saastuneita, eikä sikäläisistä järvistä saa kalaa. Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkialla, Koreassakin on joskus melkein yhtä kylmää­ kuin Suomessa.

Isän kanssa juteltiin Japanin tsunamista, olimme huolestuneita erityisesti ydinvoimalaonnettomuutta seuranneesta säteilystä.

Voisin edistää luonnon hyvinvointia käyttämällä auton sijaan enemmän pyörää, bussia ja raitiovaunua. Tulisi vähemmän saastetta. Olen ollut mukana keräämässä roskia kadulta. Perheessäni kierrätetään

Köyhyys on sitä, että saa vähemmän rahaa kuin rikkaat ihmiset. Köyhät näkevät nälkää eivätkä saa tarpeeksi vitamiineja, tulevat sairaaksi ja kuolevat helposti, kun ei ole sairaaloita tai hoitoa.
Haluaisin olla isona jalkapalloilija tai tiedemies, joka keksisi kuinka pysäyttää saastuttaminen.”

Seung Soo, 11, Ruoholahti/Etelä-korea, vanhemmat korealaisia

”Kaikkien pitäisi saada hyvä elämä”

”Ennen Suomea olen asunut Italiassa, Kiinassa ja Englannissa. Kaikki maat ovat tosi erilaisia: Englannissa on luontoa, Kiinassa ja Italiassa kulttuuria. Tuntuu pahalta kun ihmiset kaatavat puita ja tuhoavat kasveja, jotain pitäisi tehdä sen estämiseksi. Saastuttaminen pitäisi lopettaa. Autojen sijaan pitäisti käyttää bussia ja raitiovaunua.

Tykkään käppäillä luonnossa, katsella puita ja kasveja ja tutkia luontoa, joka vielä on jäljellä. Kotona kierrätämme, laitamme turhia valoja pois, otamme lyhempiä suihkuja.

Rikkaat eivät saisi rikastua, jotta köyhät eivät enempää köyhtyisi. Kaikkien pitäisi saada tasapuolisesti hyvä elämä, niin ettei joidenkin ihmisten tarvitsisi taistella joka päivä selviytyäkseen.

Kiinassa näin paljon köyhiä ihmisiä kadulla. Jotain pitäisi tehdä. Emme voi ajatella, että maailma on kiva paikka, ennen kuin kaikilla on kivaa – niin kauan kuin on ihmisiä, jotka kärsivät.

Jos on vähän rahaa, on todennäköisempää kuolla. Jopa minun ikäiseni lapsi voi kuolla. Köyhille pitäisi antaa anteeksi lainat, ettei heille tule siitä stressiä. Meidän perhe on antanut köyhille vaatteita ja peittoja.

Isona tahtoisin olla jalkapalloilija, mutta en kuitenkaan sellainen kuin ne rikkaat. Ja jos minulla olisi rahaa, antaisin sitä hyväntekeväisyyteen. Auttaisin köyhiä ihmisiä rakentamaan taloja ja kouluja niin, ettei heidän tarvitsisi huolehtia rahoista.

Jos tahdomme, maailmasta tulee parempi paikka. Toivoa on.”

Flavio, 11, Espoon Westend/Italia/Unkari, isä italialainen, äiti unkarilainen

”Haluaisin isona kasvattaa puita”

”Tykkään olla luonnossa, uida ja pyöräillä. Inhottaa miten ympäristöä tuhotaan, kaadetaan puita ja hukataan luonnonvaroja. Meillä kotona kierrätetään pulloja ja tölkkejä. Kotona Amerikassa ympärillä oli kuivaa autiomaata, täällä on ihan erilaista. Haluaisin isona kasvattaa puita.

Näin sellaisen dokumentin, jossa kerrottiin Madagaskarin lapsista. Tuntuu pahalta, että köyhät ihmiset asuvat hökkeleissä eikä heillä ole ruokaa tai vettä eivätkä voi laittaa lapsiaan kouluun.”

Jacob, 11, Espoo/Yhdysvallat/Texas, vanhemmat yhdysvaltalaisia

Helsingin kansainvälinen koulu

Helsingin kansainvälinen koulu aloitti toimintansa 1963 British Preparatory Schoolina Kaivopuistossa. Nykyisen nimensä se sai 1973 ja ensimmäisen omaan käyttöönsä vihityn koulurakennuksen Ruoholahdesta vuonna 1996.

Koulu tarjoaa kansainvälisen opetussuunnitelman mukaista opetusta englannin kielellä. Se palvelee lähinnä paluumuuttajien, lähetystöjen ja yritysten ulkomaalaisten työntekijöiden lapsia Suur-Helsingin alueella.

Opetuksessa noudatetaan International Baccalaureate Organisation (IBO) opetusohjelmaa ala- ja yläkouluissa sekä lukiossa.

Oppilaista valtaosa on suomalaisia (24 prosenttia) ja lisäksi edustettuna on noin 40 eri kansallisuutta. Opettajista suurin osa on äidinkielenään englantia puhuvia ulkomaalaisia Englannista, Yhdysvalloista, Kanadasta ja Australiasta.

Helsingin kansainvälinen koulu edustaa yhtä CIS:n (Council of International Schools) sekä NEASC:n (New England Association of Schools and Colleges) hyväksymistä kouluista ja on laatuaan ainoa Suomessa.

http://www.ish.edu.hel.fi.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!