Afrikan uusjako

Toistuvat ruokakriisit ovat saaneet suuryritykset ja Aasian nousevat valtiot kiinnostumaan Afrikan viljelysmaista.

Ruuan hinnannousu ja sen saatavuuden epävarmuus ovat nostaneet ruokaturvan keskeiseksi huolenaiheeksi rikkaissa, elintarvikkeiden tuonnista riippuvaisissa maissa.

Kun valtiolla ei ole riittävästi viljelyskelpoista maata omasta takaa, sitä joudutaan hankkimaan muualta. Houkuttelevia kohteita ovat Afrikan köyhät maat. Varsinkin Kiina ja Persianlahden öljyvaltiot ovat muutaman viime vuoden aikana rynnineet maanosan viljelykelpoisille maille. Ruokaturvan lisäksi kiinnostusta viljelysmaahan kasvattaa biopolttoaineiden lisääntyvä käyttö.

Nyt apajille ovat tulleet ennennäkemättömän nopeasti myös yksityiset sijoittajat, kuten eläkerahastot, hedgerahastot ja suuryritykset. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen maatalousmaan houkuttelevuus sijoituskohteena kasvoi dramaattisesti, kun muiden arvopapereiden markkinat olivat romahtaneet, ja ruuan hinta nousi nopeasti. Näin maatalousmaa alkoi kiinnostaa laajamittaisesti muitakin kuin maataloutta harjoittavia yrityksiä.

Maailmanpankin arvion mukaan viimeisen kolmen vuoden aikana ulkomaiset yhtiöt ovat vuokranneet tai ostaneet Afrikasta 60 miljoonaa hehtaaria maata. Määrä vastaa suunnilleen Ranskan pinta-alaa. Eniten maata on hankittu Sudanista, Mosambikista, Liberiasta ja Etiopiasta.

”Afrikka on strategisesti maailman tärkein sijoituskohde lähitulevaisuudessa”, Emergence Asset Management -sijoitusyhtiön toimitusjohtaja Susan Payne sanoi uutistoimisto Reutersille. Yhtiö omistaa yli 100 000 hehtaaria maata Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. ”Odotamme maasijoituksillemme 25 prosentin vuosittaisia tuottoja”.

Viljelysmaan kysynnän kasvun odotetaan jatkuvan nopeana. OECD arvioi, että yksityiset sijoitukset maatalouteen olivat 14 miljardia dollaria vuonna 2010 ja että seuraavan viiden vuoden aikana ne voivat moninkertaistua.

Lupaukset jäävät toteutumatta

Afrikan köyhimmät maat tarvitsevat kipeästi investointeja maatalouteen, koska niiden omat resurssit eivät riitä viljelysmaan täysimittaiseen hyödyntämiseen. Sijoittajien mukaan ulkomaiset investoinnit tehokkaampiin viljelytekniikoihin ja infrastruktuuriin tuovat työtä paikallisille. Kasvavat sadot ehkäisevät ruokakriisejä.

Maailmanpankin vuonna 2010 julkaiseman laajan selvityksen mukaan nämä lupaukset jäävät usein toteutumatta. Raportissa käytiin läpi toteutuneita maakauppoja. Tulosten mukaan useimmissa kaupoissa ulkomaiset investoijat syrjäyttävät paikallista tuotantoa niin, että maita aiemmin viljelleet paikalliset jäävät vaille viljelysmaata ja työtä. Samalla paikallista ruuantuotantoa korvataan ulkomaille vietävillä viljelyskasveilla.

Raportin mukaan ”sijoittajat eivät onnistuneet toteuttamaan suunnitel-
miaan infrastruktuurin kehittämisestä ja työpaikkojen lisäämisestä, mikä vaikutti monissa tapauksissa haitallisesti paikallisiin luonnonvaroihin”.

Perusongelmana on se, että sijoittajilta puuttuu tarvittava maatalouden asiantuntemus ja se, että ne ovat kiinnostuneet vain spekulatiivisista tuotoista – eivät maanviljelystä sinänsä.

”Olemme nähneet tapauksia, joissa ulkomaiset sijoittajat ovat ottaneet maat haltuunsa ja ajaneet maanvaltaajina pitämänsä pienviljelijät väkivaltaisesti pois mailta ilman korvauksia”, sanoi ajatushautomo Oakland instituten politiikkajohtaja Frederic Mousseau viitaten järjestönsä tekemiin selvityksiin.

”Tämä luo epävakautta maailman ruokajärjestelmään. Suurin osa maailman köyhistä on riippuvaisia omista pien-tiloistaan, ja nyt sijoittajat ovat viemässä niitä pois lupaamalla edistystä, jota ei koskaan tule”.

Aiemmin yksityisiin maasijoituksiin myönteisesti suhtautuneet kansainväliset järjestöt, kuten YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ja Maailmanpankki, ovat muuttaneet suhtautumistaan kriittisemmäksi.

FAO:n pääjohtaja Jacques Diouf on puhunut maakauppoihin sisältyvistä ”neokolonialistisista” piirteistä. ”Monet neuvottelut investoijien ja kohdemaiden välillä ovat johtaneet epätasa-arvoisiin suhteisiin ja lyhytnäköiseen merkantilistiseen maatalouteen”, hän sanoi uutistoimisto Reutersille.

Institutionaaliset sijoittajat toimivat maakaupoissa useimmiten niin, että ne vuokraavat hankkimansa maat edelleen elintarvikealalla toimivalle yritykselle, joka puolestaan viljelee maata ja myy tuottamansa elintarvikkeet kuluttajille.

Yhtäältä tämä voi lisätä maankäytön ammattimaisuutta ja suurentaa satoja. Toisaalta se vapauttaa kuluttajamarkkinoilla toimivia yrityksiä sotkeutumasta maanhankintaan, mikä heikentää koko tuotantoketjun läpinäkyvyyttä.

Kohteena heikot hallinnot

Afrikan houkuttelevuutta maasijoitusten kohteena on lisännyt se, että useat maat ovat rajoittaneet ulkomaisten sijoittajien maakauppoja tai elintarvikkeiden vientiä. Vielä muutama vuosi sitten suurin osa maakaupoista tehtiin Etelä-Amerikassa ja Aasiassa.

Esimerkiksi Brasilia alkoi voimallisesti rajoittaa ulkomaisten yritysten läsnäoloa sen jälkeen, kun maa oli noussut yhdeksi kuumimmista viljelysmaan hankintakohteista. Vuoden 2010 lopussa Brasilian oikeusministeriö rajoitti ulkomaisten yritysten maanomistusoikeuden noin 5000 hehtaariin.

Saharan eteläpuoleisen Afrikan maat ovat sijoittajille helppoja kohteita heikon hallinnon ja epäselvien maanomistusolojen vuoksi. Sijoittajat saavat maata edullisin sopimusehdoin ja hyvin halvalla. Yritysten toiminnan säätely on olematonta.

”Kohdemaiden hallinnot eivät usein kykene käsittelemään nopeasti kasvavaa kiinnostusta maatalousmaahan. Yhdessä heikkojen omistusoikeuksien kanssa se johtaa usein maan päätymiseen sijoittajille selvästi todellista arvoa pienemmällä hinnalla”, Maailmanpankin raportissa todetaan.

Suurimmat maaryntäykset on koettu alueilla, joissa viljelijöillä ei ole muodollista omistusoikeutta maihinsa. Paikalliset asukkaat ovat voineet viljellä maita useiden sukupolvien ajan, mutta virallisesti maat eivät välttämättä kuulu kenellekään.

Korruptoituneet hallinnot ovat myyneet tällaisia maita sijoittajille kuulematta paikallisia ihmisiä. Pahimmillaan maita käyttäneet pienviljelijät ovat kuulleet maakaupoista vasta sitten, kun heitä on tultu häätämään pois pelloiltaan.

Joissain tilanteissa yritykset ovat hankkineet maita suoraan pienviljelijöiltä. Tällaisissa tilanteissa neuvotteluasema on hyvin epätasapainoinen, mikä voi ilmetä suoranaisena hyväksikäyttönä. ”Sijoittajat totesivat maan hankkimisen olevan helppoa: jotkut olivat saaneet haluamansa antamalla köyhälle heimopäällikölle pullon Johnny Walker -viskiä”, Oakland instituten tutkimusraportissa todetaan.

Tilaa Maailman Kuvalehti