Artikkelikuva
Betlehemin yliopistolla opiskelijapolitiikkaa tehdään tosissaan.

Politiikkaa huivi kaulassa

Onko palestiinalaishuivisi punainen vai musta? Palestiinassa väri kertoo, ketä kannatat.

Nuori nainen ja mies istuvat vastatusten Betlehemin yliopiston kampuksen luokkahuoneessa. Ihan kuin olisi alkamassa vaaliväittely – ja tavallaan onkin. Länsirannan ja Gazan alueen yliopistojen oppilaskuntien pääpuolueita ovat PLO:n alle kuuluvat ryhmät, kuten Fatah, vastapuolenaan Palestiinan vapautuksen kansanrintama PFLP.

Toisesta nuoresta on aistittavissa ärtymystä. Punavalkoinen huivi eli keffiyeh pukee häntä, mutta se kertoo samalla hänen edustavan vähemmistöä yliopisto-opiskelijoiden joukossa. Mikäli kampusalueen huivien värimaailmasta voi jotain päätellä, PFLP ei tule voittamaan vaaleja.

”Punainen on vallankumouksen väri, vasemmiston väri Kiinassa ja entisessä Neuvostoliitossa”, toteaa kolmannen vuosikurssin opiskelija Omar Alian, 24. ”Se on veren väri. Olemme valmiit uhraamaan sen hintana vapaudesta.”

Betlehemin yliopistolla on tänä lukuvuonna 2 979 opiskelijaa, heistä 75 prosenttia on naisia. Nuorten miesten on vaikea päästä yliopistoon, jos koulumenestys on ollut heikko. He arvostavat opiskelujen sijaan edelleen työelämää. Tyttöjä odottaa perheen auttaminen tai kiireellinen avioituminen. Tytöt valitsevat yliopiston luonnostaan, vaikka tulevaisuus tarjoaisikin uran kotiäitinä.

Opiskelijoista muslimeja on 68 prosenttia, kristittyjä 32 prosenttia.

Mustavalkoinen valloillaan

Vaalikamppailua seuratessa voi havaita kaksi asiaa: Hamas on painunut maan alle, sillä sen vihreitä tunnuksia ei näy missään. Ja toisaalta Fatahin voitto näyttää melko selvältä – kampusalue on tulvillaan mustavalkoisia huiveja. Vaaleissa äänioikeutettuja on noin 60 prosenttia opiskelijoista. Kaikki opiskelijat eivät kuulu oppilaskuntaan eivätkä usko opiskelijoiden mahdollisuuteen vaikuttaa yliopistolla.

Englannin kieltä opiskelevan Alianin ärtyneisyys selittyy häntä vastapäätä istuvan Shoroq Thawabtan läsnäololla. Thawabta on 19-vuotias ensimmäisen vuoden matematiikan opiskelija. Hänestä tulee Alianin tavoin opettaja. Molemmat ovat muslimeja ja kummallakin on kolme sisarusta. Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.

Thawabta kantaa mustavalkoista huivia. Hän on tehnyt kampuksella Fatahin vaalikampanjaa megafoni kädessään.

”Valkoinen keffieyeh oli alun perin maanviljelijöiden käytössä. Kaikki alkoivat käyttää mustavalkoista huivia merkkinä palestiinalaisten taistelusta”, Thawabta sanoo.

”Valkoinen kuvastaa, että sydämemme on puhdas. Musta taas symboloi haasteita, esteitä ja miehitystä.”

Muoti menee politiikan edelle

Poliittisista erimielisyyksistään huolimatta Alianilla ja Thawabtalla on yhteinen huoli.

”Viime vuosina opiskelijat ovat alkaneet käyttää monenlaisia keffieyheja. On monia värejä, monenlaisia kuvioita ja muoti mielessä”, Thawabta sanoo.

”Aloitimme taistelun heitä vastaan muistutuksena palestiinalaishuivin alkuperäisestä merkityksestä. Emme halua sukupolvemme unohtavan ja kätkevän historiaamme.”

Poliittinen konsensus näyttää löytyneen, koska Alian nyökkäilee Thawabtalle. Onhan kyse palestiinalaisen vastarinnan ja vapauden symbolista, mustavalkoisesta keffiyehista.

Muodin perässä kulkevia opiskelijoita on muistutettava alkuperäisen huivin merkityksestä ja perinteestä. Liki kolmen tuhannen opiskelijan kampuksella viesti näyttää menneen perille. Vaalipäivänä vain yksi opiskelija erehtyy kantamaan vihreä-violettia huivia.

”En hyväksy huivimme käyttöä vapaamielisesti muotina”, Alian sanoo. ”Meidän on autettava opiskelijoita yliopistossa – ja muuallakin. On löydettävä yhtenäisyys jopa islamistisen Jihadin ja Hamasin kanssa, jotta löydämme eettisesti kestävän ratkaisun Palestiinan valtiolle.”

Nyt puolestaan Thawabta nyökkäilee ujosti.

Päivän päätteeksi saamme tiedon Fatahin voitosta. Thawabtan kasvoilla voi nähdä voitonriemuisen hymyn, Alian ärtyy entisestään. Kolmestakymmenestäyhdestä paikasta Fatah vei kahdeksantoista, joten se voi hallita oppilaskuntaa yksinään. Alian sanookin Palestiinan vapautuksen kansanrintaman boikotoivan tulevalla kaudella ylioppilaskunnan hallituksen kokouksia.

Seuraavana päivänä kampuksella ei ole merkkiäkään vaaleista. Tuhat mustavalkoista ja punavalkoista huivia on jätetty kotiin. Puuhun kiinnitetty juliste Jasser Arafatista ja hänen mustavalkoisesta keffiyeh-huivistaan repsottaa tuulessa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!