Kullankaivajat tunkeutuvat Amazoniaan

Kullankaivajat uhkaavat Amazonian intiaaneja.

Kullankaivajat uhkaavat Amazonin sademetsässä asuvien yanomami-intiaa­nien rauhaa ja turvallisuutta. Lontoolainen Survival International -ryhmä on tuonut julkisuuteen yanomami-kylää, ja siitä alle kahdenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa kullankaivajien leiriä esittäviä ilmavalokuvia, kertoo The Telegraph. Kuvat on ottanut niin ikään yanomami-intiaani, hutukara-heimoon kuuluva Mosamiel Iramari.

Huoli eristäytyneen alkuperäiskansan ja kullankaivajien kohtaamisen seurauksista kumpuaa vanhoista kokemuksista. 1980-luvulla kullankaivajat tunkeutuivat viidakkoon intiaanien asuma-alueille ja käyttivät heimon asukkaita hyväkseen. Seitsemässä vuodessa yanomamien määrä laski tautien ja väkivallan seurauksena viidenneksellä. Nyt, kun kullan hinta on maailmanmarkkinoilla noussut huippulukemiin, ovat onnenonkijat jälleen liikkeellä.

Kylän yhteisötalojen malocasien perusteella kyläläisiä uskotaan olevan 38.

”Heidän sanotaan kuuluvan waripe-heimoon, joka pakeni syvälle metsään, kun Trans-Amazonian tie avattiin 1970-luvulla”, sanoo hutukara-koordinaattori Ailton da Silva. Sekä Waripet että hutukarat kuuluvat yanomami-intiaaneihin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!