Rasismi nakertaa mielenterveyttä

Rasismi vaikuttaa mielenterveyteen samalla tavalla kuin traumaattiset kokemukset, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Sekä rasismi että traumat ilmenevät vaikeuksina vuorovaikutussuhteissa, ahdistuksena ja somaattisina oireina – eli tunnekipu tulee esiin fyysisenä vaivana. Mitä enemmän ja voimakkaampaa rasismia ihmiset kohtaavat, sitä todennäköisemmin se vaikuttaa heidän mielenterveyteensä.

Journal of Counseling Psychology -aikakauslehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin rasismin vaikutuksia afroamerikkalaisiin Yhdysvalloissa. Tutkimusta johtaneen New Yorkin osavaltionyliopiston tutkijan Alex Pietersenin mukaan rasismin psykologiset vaikutukset saattavat osaltaan selittää terveyseroja mustien ja valkoisten yhdysvaltalaisten välillä.

”Afroamerikkalaisilla on esimerkiksi useammin korkeaa verenpainetta, jonka esiintyminen on liitetty stressiin ja masennukseen”, Pietersen sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!