Asghar Farhadi: Nader ja Simin: Ero (A Separation), 2011.

Kaiken maailman elokuvia?

Aidosti monipuolinen elokuvalevitys on Suomessa vain haave. Tuore lakimuutos ei asiassa auta.

Teksti: Mikael Helenius

Kulttuuri

Loppuvuosi on elokuvanystävän parasta aikaa ainakin pääkaupunki­seudulla. Syksyllä Suomen suurimmat elokuvafestivaalit Espoo Ciné ja Rakkautta & Anarkiaa hemmottelivat kumpikin yli sadan elokuvan ohjelmistoillaan.

Myöhemmin seuraa pienempiä festivaaleja, kuten lokakuussa Latinalaisen Amerikan elokuvia esittävä Cinemaissí ja kauhun ystäville suunnattu Night Visions. Marraskuussa käynnistyvät Helsingin Lyhytelokuvafestivaali, pakolaisaiheinen Helsinki Refugee Film Festival sekä yhteiskunnallista elokuvaa esittävä Lens Politica.

Elokuvafestivaalit ovat helppo tapa nähdä elokuvia, joita ei muuten Suomessa julkaista. Yli puolet Suomessa teatterilevitykseen päätyvistä elokuvista on yhdysvaltalaisia. Seuraavaksi eniten on kotimaista ja eurooppalaista elokuvaa.

Muualta maailmalta tulevien elokuvien levitykset ovat yksittäistapauksia. Viime vuonna nähtiin Iranin ensimmäinen Oscar-voittaja, väkevä draama Nader ja Simin: Ero. Alkuvuodesta teattereihin saapui Brasiliassa jättihitiksi noussut Tropa de Elite 2 – Eliittijoukot -toiminta­elokuva.

Aidosti monipuolinen elokuvalevitys on silti vain haave. Suurin osa Aasian, Etelä-Amerikan ja Afrikan maista jää täysin ilman näkyvyyttä.

Helsingin Kampissa sijaitseva elokuvakauppa Filmihullu myy pääasiassa world cinemaa, eli ei-englanninkielisissä maissa tehtyä elokuvaa ja yhdysvaltalaisia klassikoita.

Kauppias Sami Starkin mukaan mainittujen alueiden maista erityisesti Iran on hyvin edustettuna. Nousevassa elokuvamaassa on uusi ohjaajasukupolvi.

Abbas Kiarostami on avannut siellä paljon mahdollisuuksia elokuvatuotantoon”, Stark sanoo ja viittaa vuonna 1940 syntyneeseen, 1970-luvulta saakka elokuvia tehneeseen iranilaisohjaajaan.

Lakimuutos kavensi tarjontaa

Maahantuojat eivät suinkaan ole ainoina vastuussa tarjonnan kapeudesta. Kaikkialta ei elokuvia helpolla julkaistavaksi saa. Esimerkkinä Starck mainitsee Afrikan.

”Afrikkalaisia elokuvia ei paljoa tule tännepäin. Se on samassa vaiheessa kuin Intia oli kymmenen vuotta sitten. Siellä tehdään paljon elokuvia pienellä budjetilla, mutta niitä levitetään vain paikallisesti.”

Starkin mukaan harvinaisempien ulkomaalaisten elokuvien maahantuonti vaikeutui, kun Valtion Elokuvatarkastamo lakkautettiin ja tilalle tuli Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus eli Meku.

Elokuvatarkastamo vastasi Suomeen tuotavien elokuvien haitallisen sisällön tarkastamisesta ja antoi näille ikärajan. Nyt tehtävä on siirretty alan yrittäjille, jotka haluavat julkaista tai näyttää elokuvia Suomessa. Pätevyyden saa hankittua 960 euroa maksavalla koulutuksella.

Elokuvan ikärajaluokittelun ilmoittaminen Mekulle maksaa seitsemän euroa. Vain muutamia kappaleita elokuvaa myyvälle, pienelle liikkelle tarkistuksen hinta ja työmäärä syö vierasperäisten elokuvien maahantuonnin kannattavuutta.

”Laki tekee sen, että emme voi ottaa niin paljon nimikkeitä myyntiin. Se kaventaa väkisinkin kultttuuritarjontaa pienemmäksi”, Stark sanoo.

Filmihullu osoitteessa: Kampinkuja 2 C, 00100 Helsinki

www.filmihulluleffakauppa.com


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!