Vähäluminen tropiikin syksy

Päiväntasaajan tuntumassa sijaitsevan Kuchingin asukkaat ihmettelivät kaduille sataneita herneen kokoisia rakeita.

Malesia. Aivan päiväntasaajan tuntumassa sijaitseva Kuchingin kaupunki Malesiassa on tunnettu lähinnä ympäröivistä sademetsistään. Syyskuun puolivälissä kaupunkilaiset yllätti tropiikin oloissa outo ilmiö: taivaalta satoi rakeita.

Kaupunkilaiset kokoontuivat kaduilla ihmettelemään herneen kokoisia rakeita, kertoo Borneo Post -lehti. Osassa jäärakeita näytti olevan sisällä ilmakuplia, lehti raportoi. Pari ohikulkijaa poimi rakeita talteen muovipussiin.

Tällä kertaa tropiikin syksy oli varsin vähäluminen, sillä raekuuro vaihtui pian trooppiseksi ukkoseksi. Sade onkin Kuchingissa paljon rakeita tavallisempi vieras. Borneon saarella sijaitseva kaupunki on Malesian sateisin kolkka. Siellä sataa keskimäärin 247 päivänä vuodessa.

Tilaa Maailman Kuvalehti