Valuuttarahaston uudistus kompastui USA:n vaaleihin

Presidentti Barack Obama ei aio viedä IMF:n valtarakenteiden uusimista kongressin käsittelyyn ennen vaaleja.

Teksti: Carey L. Biron

LyhyetHallintoVaalitYhdysvallat

Yhdysvallat. Lähestyvät Yhdysvaltain presidentinvaalit uhkaavat lykätä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) vallanjaon uudistusta.

Yhdysvallat on ajanut uudistuksia, joissa 124-jäsenisen IMF:n valtarakenteita rukattaisiin vastaamaan paremmin maailman nykytilaa. Uudistuksen pitäisi saada taakseen 85 prosenttia nykyjärjestelmän mukaisesta äänivallasta ennen lokakuun puolivälissä Tokiossa pidettävää IMF:n vuosikokousta.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ei kuitenkaan aio tuoda asiaa kongressin käsittelyyn ennen marraskuisia vaaleja, kansainvälisten rahoitusjärjestöjen uudistamista vaativan liikkeen johtaja Jo Marie Griesgraber sanoo.

Uudistuksen on tarkoitus antaa lisää valtaa Kiinan kaltaisille nouseville mahdeille, mutta myös köyhille kehitysmaille. Kiina on maailman toiseksi suurin talous, mutta IMF:ssä sillä on saman verran äänivaltaa kuin Italialla.

IMF on viime aikoina keskittynyt eurokriisiin ja saanut arvostelua siitäkin. ”IMF on yksi kriisin aiheuttaneista kolmesta avaintoimijasta. Tässä valossa sen uudistamisella ei ole mitään merkitystä”, Center for Economic and Policy Research -laitoksen johtaja Mark Weisbrot kuittaa. IPS


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!