Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen puhelin soi kesken kaiken. ”Anteeksi. On vähän näitä Pussy Riot -asioita.”
Järjestäytymis- ja ilmaisunvapauden rajoituksiin liittyvät kysymykset liippaavat läheltä Suomessakin. Niiden pyörteisiin voi joutua vaikkapa järjestämällä maailmanpoliittisen kävelyn Helsingissä.
Venäjä on yksi monista maista, joka on kiristänyt maassa toimivien järjestöjen mahdollisuutta saada rahoitusta ulkomailta. Duuman heinäkuussa hyväksymä laki vaatii, että yli 10 prosenttia rahoituksestaan ulkomaisista lähteistä saavien järjestöjen on kaikessa toiminnassaan kerrottava olevansa ulkomaisia agentteja.
”Venäjä vetoaa yleensä siihen, että samankaltainen laki on voimassa myös Yhdysvalloissa”, Teivainen muistuttaa.
Yhdysvaltalaislaki on säädetty vuonna 1938 ja sitä käytetään harvoin. Käytännössä Venäjällä lakiuudistus vaikuttaa varsinkin ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöjen toimintaan.
Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua Pussy Riotista eikä Venäjästä, vaan järjestöjen asemasta laajemminkin.
”Ehkä se, että järjestöjen säätelyyn kiinnitetään entistä enemmän huomiota on merkki siitä, että niiden poliittinen rooli otetaan aiempaa vakavammin”, Teivainen sanoo.
Uuden teknologian myötä kansalaisyhteiskunnan toimijat voivat saada viestinsä maailmalle entistä nopeammin. Esimerkiksi arabikevään tapahtumissa sillä oli tärkeä rooli.
Etenkin tiukkaan kontrolloiduissa maissa moni vallanpitäjä on sitä mieltä, että kansalaisten kannattaisi vaikuttaa yhteiskuntaan lähinnä äänestyspaikoilla, ja mieluummin äänestämällä oikein. Mitä vähemmän kriittisille äänille on yhteiskunnassa tilaa, sen paremmiksi osa nyt huipulla olevista laskee omat mahdollisuutensa myös seuraavissa vaaleissa.
Periaatteet, periaatteessa
Kuinka paljon valtioilla oikein pitäisi olla valtaa suitsia kansalaistensa omaehtoista järjestäytymistä? Edes kaikkein avarakatseisimmat eivät kannata kaiken kontrollin poistamista. Se kun tarkoittaisi sitä, että vaikkapa norjalaisen Anders Behring Breivikin hengenheimolaiset saisivat järjestäytyä tuhoideologiansa ympärille.
Oikeus rauhanomaiseen kokoontumisen ja järjestäytymisen vapauteen on taattu järeällä tasolla kansainvälisessä ihmisoikeuksien julistuksessa ja muissa kansainvälisissä sopimuksissa. Poliisin ja armeijan järjestäytymistä saa niidenkin puitteissa rajoittaa, muiden ei.
Kokoontumis- ja järjestäytymisvapauden tilaa on pohdittu YK:n yleiskokouksen tasollakin. Toukokuussa se sai kuultavakseen erikoisraportoija Maina Kiain selvityksen ja suositukset aiheesta.
Kiain raportti muistuttaa, että järjestöjen oikeus ottaa vastaan rahoitusta sekä koti- että ulkomaisista lähteistä on oleellinen osa järjestäytymisvapautta, eikä siihen tulisi puuttua. Rahoituksen rajoittaminen on voimakas keino määritellä sitä, kuinka tehokkaasti järjestöt voivat toimia.
Raportissa todetaan, että valtioilla on vastuu estää rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen liittyvää toimintaa, mutta näihin tulisi puuttua ensisijaisesti rikoslain ja pankkitoimintaa koskevien lakien avulla, ei järjestöjen asemaa kiristämällä. Järjestöille suunnatun ulkomaisen rahoituksen epäämisen raportti hyväksyy vain yhdessä tapauksessa: jos rahan vastaanottajana on poliittinen puolue ja tuen tarkoitus on vaikuttaa maan sisäpolitiikkaan.
Oikeudet ovat peikko Etiopiassa
Järjestöjen aseman kiristämisessä on kunnostautunut varsinkin Etiopia. Maassa tuli vuonna 2009 voimaan laki, joka säätelee tarkkaan järjestöjen työtä ja rahoitusta. Laki antoi viranomaisille varsin suuret oikeudet puuttua järjestöjen toimintaan.
Erityisen tiukasti laki suhtautuu ihmisoikeuksien puolustamiseen. Oikeuksiin liittyvää työtä saavat Etiopiassa tehdä vain kotimaiset järjestöt, eivätkä ne saa ottaa vastaan ulkomaista rahoitusta kuin enintään kymmenen prosenttia. Ulkomaisilta järjestöiltä ihmisoikeuksiin liittyvä työ on kielletty kokonaan.
Käytännössä laki on lopettanut ihmisoikeustyön Etiopiassa lähes kokonaan, toteaa Amnesty International. Lain vaikutukset ulottuvat myös esimerkiksi vammaisten aseman parantamiseen tähtäävään työhön.
Suomalainen Abilis-säätiö edistää vammaisten tasavertaisia oikeuksia ja osallistumista tukemalla kehitysmaissa toimivien vammaisjärjestöjen toimintaa. Abilis rahoittaa kymmeniä hankkeita Etiopiassa.
”Etiopialaisten järjestöjen piti valita, rekisteröityvätkö he edunvalvonta- vai charity-järjestöiksi”, kertoo Abiliksen toiminnanjohtaja Marjo Heinonen.
Englannin kielen sana charity kääntyy suomeksi hyväntekeväisyydeksi. Etiopiassa termillä tarkoitetaan käytännössä erilaisia sosiaali- ja terveysalan palveluja tuottavia järjestöjä. Niiden toiminta on sallittua.
Abiliksen pääasiallinen yhteistyökumppani Etiopiassa on vammaisalan kehittämiseen keskittyvä ECDD-järjestö. Sen työn keskiössä on vammaisten oikeuksien edistäminen.
Myös ECDD on joutunut viilaamaan toimintatapojaan uusien lakien myötä. Varsinaista toimintaa ei tosin ole juurikaan muutettu, mutta tapoja kuvailla sitä raporteissa kylläkin.
”Paikalliset kumppanimme osaavat aika hyvin tulkita sitä, miten lakien puitteissa on mahdollista toimia”, Heinonen toteaa.
Osa vammaisjärjestöistä rekisteröityi edunvalvontajärjestöiksi. Ne ovat joutuneet supistamaan toimintaansa rahoituksen rajoitusten takia.
”Kannattaa muistaa, että lain vaatima uudelleen rekisteröityminen ja jatkuva raportointi on vaatinut järjestöiltä valtavasti työtä. Se aika on pois varsinaisesta toiminnasta”, Heinonen sanoo.
Laki ja sitä seuraava viranomainen ovat molemmat vielä nuoria. Siksi kukaan ei varmaksi tiedä, kuinka tiukalla seulalla lain noudattamista tullaan seuraamaan.
Kolonialismikortti peliin
Erityisen kiemuraiseksi järjestöjen rahoitukseen liittyvät kysymykset nousevat kehitysmaissa, joista lähes kaikki ovat aiemmin olleet siirtomaina. Syytökset uuskolonialismista ovat herkässä.
”Ja syystä”, muistuttaa Teivo Teivainen.
Kehitysapuna annettuun rahoitukseen liittyy usein vaatimuksia demokratiakehityksen ja ihmisoikeuksien edistämisestä. Samaan aikaan merkittäviä kehitysmaiden talouteen vaikuttavia päätöksiä tehdään kansainvälisissä rahoituslaitoksissa, joiden toiminta on kaikkea muuta kuin demokraattista.
”Oikeutettuun kolonialismikriittiseen epäluuloon yhdistyy helposti halu tukahduttaa omaan hallintoon kohdistuvaa kritiikkiä”, Teivainen sanoo.
Ja sitä paitsi vastustajan syyttäminen ulkomaiden kätyriksi on politiikassa vanha ja hyväksi havaittu keino nykiä mattoja vastustajan jalkojen alta.
Tuore esimerkki löytyy Boliviasta, jossa kiistellään siitä, pitäisikö Tipnis-kansallispuiston halki rakentaa tie. Osa kaavaillun tien varren asukkaista kannattaa tietä lämpimästi, osa vastustaa kiivaasti. Paikalliseen tapaan mieltä osoitettiin lähtemällä kävelymarssille kohti pääkaupunkia.
Kilpamarssi sai aikaan keskustelun siitä, ketkä oikein ovat oikeampia intiaaneja ja oikeampia kansan edustajia. Yksi jakolinja kulki tietä kannattavien kokaviljelijöiden ja tietä vastustavien alkuperäiskansojen välillä, mutta myös jälkimmäisten joukoissa oli erilaisia rintamalinjoja.
Hallituksen kannalta epämieluisampi, tietä vastustanut marssi leimattiin hallinnon puolelta ”kansalaisjärjestöjen marssiksi”. Marssin rahoittajaksi vihjailtiin Yhdysvaltain lähetystöä.
”Sisäinen kritiikki leimattiin ulkoisen vallan tekosiksi”, Teivainen sanoo.
Lue myös reportaasit Tunisian ja Burman järjestötilanteista:
”Tunisia vapautuu Ben Alin pihdeistä”
https://maailmankuvalehti.fi/artikkelit/11842
”Järjestöt kesyttävät valtiota Burmassa”
https://maailmankuvalehti.fi/artikkelit/11843