Artikkelikuva
Kirjava lintu: Unilintu

Kirjava lintu: Unilintu

Yhtye lähtee perinteisestä kansanmusiikista ja päätyy johonkin vaikeasti määriteltävään.

Kirjava lintu -yhtyeen hienolla toisella albumilla lähdetään perinteisestä kansanmusiikista ja päädytään johonkin vaikeasti määriteltävään, mutta vaivattomasti kommunikoivaan. Vuoroin vetävästi tanssahtelevat, vuoroin herkästi tunnelmoivat laulut ikään kuin liikkuvat kuvitteellisessa, monikulttuurisessa mutta silti suomalaisessa maailmassa. Siellä soivat akustiset soittimet kuin akateemisesti koulutettujen pelimannien käsissä, ja aitojen kansanrunojen rinnalla laulavat kieleltään samaan tapaan arkaaisen vieraat – ja laulettaviksi mainiosti istuvat – uudet lyriikat.

Sointia hallitsevat Tommi Asplundin ja Emilia Lajusen taidokkaat viulut sekä Minsku Tammelan vahva laulu, joka usein monistuu päällekkäin äänityksin kuoroksi. Sävellykset ovat kaikki omia, tekijöinä sekä Tammela että pianon ja harmonin varmaotteinen soittaja Juha Kujanpää. Kontrabasisti Ilkka Heinonen ja lyömäsoittaja Hannu Risku luovat vähäeleisen ilmeikkään pohjan orgaanisesti punoutuvalle yhteissoitolle, joka luontevasti viittailee pohjolasta niin jazziin kuin itäänkin päin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!