Balilaisteinit uuden syyhylääkkeen jäljillä

Balilaiset lukiolaiset ovat kehittäneet syyhyyn tehoavan, luonnonmukaisen voiteen.

Indonesia. Ihmisille ja eläimille kiusallisen loistaudin, syyhyn, hoitoon käytetään yleisesti kemiallista hyönteismyrkkyä permetriiniä. Balilaiset lukiolaiset Gusti Ayu Lestari ja Ni Maade Erika Suciari ovat kuitenkin kehittäneet syyhyyn tehoavan voiteen, jonka valmistusaineet tulevat suoraan luonnosta.

Lestari ja Suciari valmistivat syyhyvoiteen macrocarpa phaleria -kasvin lehdistä ja yrteistä. Näsiäkasveihin kuuluvalla ikivihreällä puulla sanotaan olevan useita hoitavia vaikutuksia ja sitä käytetään esimerkiksi tee- ja kahvisekoituksissa.

Lestarin ja Suciarin keksintö on kuitenkin ulkoisesti käytettävä, ja siitä toivotaan apua syyhystä kärsiville. Nuoria motivoivat tutkimuksen tekoon koiranpennut, joiden he näkivät kärsivän kutinasta. He testasivat voidetta syyhyiseen murmeliin, joka parani voidehoidolla parissa viikossa.

Balin johtava terveysviranomainen Ketut Suarjaya kertoo Bali Times -lehdessä, että voidetta aletaan testata kliinisesti. Noin vuoden voidetta kehitelleet Lestari ja Suciari testaavat voidetta toistaiseksi kissojen ja koirien kapiin.

Tilaa Maailman Kuvalehti