Näkökulmat

Annetaan Irakin hajota!

Husein Muhammed pohtii kolumnissaan Yhdysvaltojen vetäytymistä Irakista.

Viime vuoden lopussa Yhdysvallat veti viimeisetkin merkittävät joukkonsa Irakista. Keväällä 2003 aloitettu sota kaatoi vuosikymmeniä jatkuneen diktatuurin. Sodassa kävi niinkuin Yhdysvalloille on tapana käydä: sota voitettiin, mutta rauha hävittiin.

Irak on toki seestynyt jonkin verran rajuimmista vuosista 2006–2007. On arvioitu, että tuolloin menehtyi keskimäärin sata siviiliä päivässä.

Edelleen siviilejä menehtyy lähes päivittäin. Varovaisimpienkin arvioiden mukaan kuolleita on yli jo 100 000.

Ongelmana eivät ole vain al-Qaida -terroristit, vaan ennen kaikkea poliittisten ryhmittymien aseelliset joukot. Ne salamurhaavat vastustajiaan ja muihin etnisiin ryhmiin kuuluvia siviilejä ja virkamiehiä. Viimeksi joulukuussa, heti Yhdysvaltain joukkojen vetäydyttyä, Irakin varapresidentistä annettiin pidätysmääräys. Määräys perustuu oletukseen, että varapresidentti olisi johtanut niin sanottua kuolemanpartiota.

Etnisten ryhmien välisten yhteenottojen pelätään lisääntyvän Irakissa. On jopa arvioitu, että ryhmien välille syntyisi suoranainen sisällissota. Tähän asti eri kansan- ja uskonryhmät eivät ole taistelleet avoimesti toisiaan vastaan.

Konfliktin kiihtyminen on tuskin tullut Yhdysvalloille yllätyksenä. Yhdysvallat ei suinkaan vetänyt joukkojaan pois maasta sen vuoksi, ettei niitä olisi tarvittu. Syyt ovat muualla. Yksi on se, ettei maa kyennyt lopettamaan konfliktia lähes vuosikymmenen kestäneestä läsnäolostaan huolimatta.

Poistumisajankohdan valinnan kannalta tärkeämpi syy ovat kuitenkin tulevat Yhdysvaltain presidentinvaalit. Sodan vastustajana esiintyneelle Barack Obamalle tuli kiire osoittaa olevansa tosissaan ennen ensimmäinen kautensa päättymistä.

Yhdysvaltoja on syytetty Irakin sodan aloittamisesta valheellisin perustein. Toisaalta maailma pääsi mielellään eroon vuosikymmeniä irakilaisia sortaneesta ja naapurimaitaan uhanneesta diktaattorista. Yhdysvallat olisi saanut moraalisesti anteeksi ja jopa kiitostakin, jos se olisi tuonut Irakiin lupaamaansa rauhaa ja demokratiaa.

Yhdysvaltoja on perustellusti syytetty lukuisista virheistä, joiden vuoksi Irak ajautui kaaokseen. Ratkaisevinta syytä epäonnistumiselle ei kuitenkaan ole pidetty esillä, sillä muutkin ulkovallat ovat olleet USA:n kanssa samaa mieltä. Keskeisin virhe alusta asti on ollut se, että Irakin ulkopuolella on kauhisteltu ja yritetty estää maan jakautuminen kolmeen itsenäiseen valtioon – jo 90-luvun alusta de facto itsenäisenä toimineen Kurdistanin lisäksi ”Sunnistaniin” ja ”Shiiastaniin”.

Irakilla nykyisessä muodossaan ei ole koskaan ollut olemassaolon perustetta. Ensimmäiseen maailmansotaan asti se oli osa Ottomaanien valtakuntaa. Ottomaanien valtakunnan luhistuttua Iso-Britannia miehitti alueen ja yhdisti sunnienemmistöisen Bagdadin ja shiiaenemmistöisen Basran alueet Irakiksi. Myöhemmin niihin liitettiin vielä kurdienemmistöinen Mosulin alue. Kuninkaaksi värvättiin saudi.

Irakille annettiin itsenäisyys vuonna 1932. Tuolloin sunniarabivähemmistön annettiin hallita kahta suurempaa väestöryhmää, shiia-arabeja ja kurdeja. Shiiat eivät koskaan hyväksyneet vähemmistödiktatuuria. Kurdit taas ovat käyneet taistelua itsehallinnon puolesta koko Irakin valtion olemassaolon ajan.

Sekä shiioihin että erityisesti kurdeihin on vuosikymmenten varrella kohdistunut etnisiin puhdistuksiin ja jopa kansanmurhiin yltäneitä väkivallan aaltoja. Näiden sorrettujen ryhmien epäluulo ja epäluottamus Irakin valtioon ja sen oikeutukseen on historiallisista syistä täysin ymmärrettävää.

Toisaalta myöskään sunniarabit eivät koe uutta Irakia omakseen. He ovat menettäneet asemansa, eivätkä enää voi hallita koko maata noin 15 prosentin vähemmistödiktatuurilla. Lisäksi he pelkäävät kostotoimia.

Irakin säilyminen nykyisessä muodossaan ei siis ole minkään väestöryhmän edun mukaista. Valtioiden hajoaminen on yhtä traagista kuin perheen hajoaminen. Joskus se on kuitenkin kaikkien osapuolten kannalta paras mahdollinen ratkaisu, kun yhteiselosta ei tule mitään.

Tästä huolimatta ulkovallat ovat tehneet kaikkensa pitääkseen Irakin keinotekoisesti kasassa. Tämä on erityisen outoa, kun samaan aikaan Yhdysvallat etunenässä ajoi Kosovon itsenäiseksi Serbiasta.
Perusteluksi esitettiin Serbian väkivalta siviilejä kohtaan, minkä vuoksi maa menetti oikeutuksensa pitää Kosovon. Argumentti on perusteltu, mutta Serbian väkivalta kalpenee tyystin Irakissa koko maan olemassaoloajan jatkuneen väestöryhmien vainon edessä.

Pelkään pahoin, että Eufratissa ja Tigrisissä saa virrata vielä aika paljon verta ennen kuin ulkovallat antavat irakilaisten päättää sopuisasta erostaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!