Artikkelikuva
Endah Laras: Endah Laras & Dedek Gamelan Orchestra

Endah Laras: Endah Laras & Dedek Gamelan Orchestra

Endah Larasin uudella albumilla kuuluu gamelan ja länsimainen pop.

Jaavalainen laulaja Endah Laras (s. 1976) esittää puolestaan aivan toisenlaista jaavalaista perinnemusiikkia, vaikka säestävä orkesteri onkin gamelan-orkesteri ja osa kappaleistakin on gamelania. Ihan puhtaasta traditiosta ei tosin tässäkään ole kyse, mutta uudistumista ei ole haettu kaikkein ilmeisimmällä ja tylsimmällä tavalla eli ymppäämällä soitantoon länsimaisia pop-aineksia. Sen sijaan lauluissa toisiinsa sulautuu elementtejä muun muassa Jaavalta, Sundalta ja Balilta – millä ei tosin ole maallikolle merkitystä, sillä yhtäläisen vieraita ne ovat kaikki. Aivan kaikki ei kylläkään ole niin vierasta: mukana on myös kaksi kroncong -laulua, joissa on kuultavissa yllättävää portugalilaisvaikutusta, sukulaisuutta fadolle. Ne vaikutteet ovat peräisin vuosisatojen takaa, siirtomaa-ajan alusta. Monipuolinen, alueen eri tyylilajit hallitseva Endah Laras laulaa kirkkaalla ja korkealla äänellä, joka saattaa vaatia ensikertalaiselta hiukan totuttelua, mutta jonka tunnevoimaa ei pidättele mikään kulttuurimuuri.

Tilaa Maailman Kuvalehti