Brasilia puuttuu palkkasyrjintään

Brasilialaisyritykset joutuvat jatkossa maksamaan suuret sakot, jos ne maksavat naisille vähemmän palkkaa samasta työstä kuin miehille.

Brasilia. Maan parlamentti on jo hyväksynyt lakiesityksen, ja se tulee voimaan presidentti Dilma Rousseffin allekirjoitettua lain.

Lakiesityksen laatineen kansanedustajan Marcal Filhon mukaan yritykset eivät ota palkkakuiluongelmaa tosissaan, jos niitä ei uhata rangaistuksilla. Uuden lain määräämät rangaistukset ovat taloudellisesti merkittäviä – sakko voi olla jopa viisi kertaa niin suuri, kuin se palkkaero, joka on kertynyt naisen koko työuran aikana tietyn yrityksen palveluksessa.

Brasilian hallituksen tilastokeskuksen mukaan naisten tulot ovat keskimäärin noin 30 prosenttiyksikköä pienemmät kuin miesten. Latin Business Chronicle -aikakauslehden selvityksen mukaan hyvin harva nainen pääsee Brasiliassa huippuasemaan liike-elämässä. Vain seitsemällä suurella brasilialaisfirmalla on naistoimitusjohtaja.

Tilaa Maailman Kuvalehti