Brasilia rahoittaa ruokaa Afrikassa

Brasilia rahoittaa ruokaturvaprojekteja Afrikassa.

Brasilia. Nopean talouskasvun vaurastuttama Brasilia alkaa tukea paikallista ruoantuotantoa viidessä afrikkalaisessa maassa. Brasilia rahoittaa YK:n alaisten WFP:n ja FAO:n kautta noin 1,8 miljoonalla eurolla ruokaturvaan liittyvien rakenteiden parantamista Etiopiassa, Malawissa, Mosambikissa, Nigerissä ja Senegalissa.

Köyhissä, huonoista liikenneyhteyksistä kärsivissä maissa viljelijöiden on usein vaikea saada tuotteitaan markkinoille. Siksi heidän ei välttämättä kannata tuottaa ruokaa yli oman tarpeen. 

Brasilian rahoittamassa hankkeessa parannetaan paikallisten pienviljelijöiden mahdollisuuksia tuottaa ruokaa myytäväksi ja luodaan heidän tuotteilleen markkinoita. FAO:n tehtävänä hankkeessa on siementen ja lannoitteiden välittäminen sekä tietotaidon lisääminen. WFP puolestaan ostaa paikallisilta viljelijöiltä ruokaa muun muassa kouluruokailuja varten.

Brasilialla on kokemusta paikallisen ruoantuotannon tukemisen ja ruoka-apua tarvitsevien tarpeiden yhdistämisestä myös kotimaasta.

Ruoka-apu pyritään nykyään hankkimaan mahdollisimman läheltä aluetta, jossa ruokaa tarvitaan. Näin pyritään pitämään yllä alueen omaa kykyä tuottaa ruokaa.  

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!