Artikkelikuva

Funky Elephant -festivaali

Funky Elephant -festivaalilla kuullaan kriittistä rytmiriemua.

Helsinkiin tulee kevät viimeistään huhtikuun puolivälissä, jolloin tumma rytmimusiikki valtaa kaupungin klubit ja kuppilat.

Funky Elephant -festivaalin päätapahtumaa vietetään viikonloppuna 13.-14.4. Perjantain pääesiintyjä on jamaikalainen elektroa ja dance hall reggaeta yhdistelevä Terry Lynn

Kingstonilaisessa Waterhousen lähiössä yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena kasvanut Terry Lynn luonnehtii itseään poikatytöksi. Hän on kapinallinen, joka musiikillisen aistinautinnon ohella herättelee lyriikoillaan. Tekstit kumpuavat maailmasta, jossa ihmisiä ammutaan kotiovilleen, jossa viranomaiset ovat läpeensä korruptoituneita ja jossa aseistetut lapset kauppaavat huumeita.

Lauantaina Tavastian pääpumppuna on poliittista hiphopia tekevä yhdysvaltalainen The Coupe.

”Molemmat pääesiintyjämme tuovat esille yhteiskunnallisia epäkohtia ja poliittista kritiikkiä”, festivaalin taiteellinen johtaja Joonas Kervinen sanoo.

Lauantain Tavastian keikalla yleisöä puhuttele ja tanssittaa myös Gracias. Kongon demokraattisesta tasavallasta pikkupoikana Helsingin Pukinmäkeen muuttanut Deogracias Masomi herätti huomiota jo vuonna 2007 Luminate-nimellä.

Toden teolla helsinkiläiseen rap-skeneen Gracias löi läpi 2010 videobiisillään HKI.

”Gracias on ainutlaatuinen harvinaisuus. Kauniisti ja vilpittömästi esitetyissä riimeissä ei kerskuta eikä haukuta”, kirjoittaa Anton Tammi Basso-lehdessä.

Harvojen englanniksi esiintyvien kotimaisten räppärien joukosta Gracias erottuu kriitikoiden mukaan edukseen. Monet ovatkin nimenneet hänet uuden monikulttuurisen hiphop-sukupolven suunnannäyttäjäksi.

Helmikuisissa Funky Awardseissa Gracias palkittiin sekä Vuoden tulokas että Vuoden biisi -palkinnoilla.

Myös Vuosaari-elokuvassa esiintynyt mies julkaisee festivaalin aikoihin ensimmäisen pitkäsoittonsa Globen.

Funky elephant -festivaali 11.-15.4. Helsingissä. päätapahtuma 13.-14.4. Tavastialla ja Semifinalissa,

Liput pe 23 €, la 25 €, kahden päivän yhteislippu 38 €.
Lisätietoja: www.funkyelephant.fi

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!