Viiden tähden yö kriisissä

Yövy tyylillä keskellä kriisiä.

Kriisimaa. Monessa maailman kriisipesäkkeessä voi yöpyä tyylillä. Afganistanin Kabulissa viiden tähden hotellia pitävä Serena-ketju suunnittelee parhaillaan hotellin avaamista myös Mazar-i-Sharifiin. Syyriassakin on hotelli rakenteilla, kertoo Foreign Policy -lehti.

Serena-ketjulla ei ole mitään tekemistä espoolaisen kylpylähotellin kanssa. 35 hotellin ketju kuuluu kehitysyhteistyötä eri puolilla maailmaa rahoittavan Aga Khan -säätiön verkostoon. Sen on perustanut ismailiittishiiojen hengellinen johtaja, 49. Aga Khan, jonka henkilökohtaisen omaisuuden määräksi on arvioitu yli kaksi miljardia dollaria.

Nopeasti kasvava hotelliketju tekee hyvää tulosta, mutta se ei ole ketjun ainoa tarkoitus. Aga Khan on sanonut haluavansa hotelleilla kannustaa muitakin investoimaan vaikean toiminta­ympäristön maihin.

Laatuhotellien rakentaminen kriisimaihin olojen vakauttamiseksi ei ole uusi idea. 1950-luvulla Yhdysvaltain ulkoministeriö rahoitti Hilton-hotelliketjun rakentamista Marshall-avun puitteissa. Mukavat länsihotellit nähtiin kylmän sodan aikana yhtenä keinona taistella Neuvostoliiton vaikutusta vastaan.  

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!