Juopot mapuchet, töykeät israelilaiset

Inka Haukka pohtii reissaajan ennakkoluuloja.

Teksti: Inka Haukka

NäkökulmatKulttuuriTasa-arvoChile

Pidän itseäni suvaitsevaisena maailmanmatkaajana. Kierrettyäni kuukausia Etelä- ja Keski-Amerikan maita olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, etten pidä israelilaisista, koska he eivät osaa käyttäytyä. He ovat töykeitä kaikille ja pitävät kamalaa meteliä.

Vaahtosin aiheesta hiljattain chileläisystävälleni, joka kuunteli tilitystäni huvittuneena. Hänkin pitää itseään suvaitsevaisena; haluaa kiihkeästi oppia kieliä ja tutustua uusiin kulttuureihin. Ystäväni äiti on kotoisin Tunisiasta, isä on chileläinen. Tunisialaisjuuriensa vuoksi häntä kutsuttiin koko kouluajan turkkilaiseksi – niin chileläiset kutsuvat kaikkia Lähi-idästä saapuneita siirtolaisia. Samaan tapaan kaikkia aasialaisia kutsutaan kiinalaisiksi.

Sain muutama kuukausi sitten sattumien kautta harvinaislaatuisen kutsun Chilen alkuperäisväestön, mapuche-intiaanien vuotuisiin Nquillatun-seremonioihin. Kun kerroin innoissani kutsusta chileläisystävälleni, hän varoitti minua juomasta alkoholia mapuche-väen kanssa. Ovat kuulemma humalassa hulluja ja juovat muutenkin liikaa. Lisäksi ystäväni tiesi kertoa, että mapuchet vieroksuvat työntekoa.

Matkustin Etelä-Chileen seremonioihin. Kumpikaan ystäväni esittämistä väitteistä ei pitänyt paikkaansa. Kukaan ei ollut humalassa seremonioissa eikä niiden jälkeen. Jokainen tapaamani mapuche teki kovasti töitä. Luonnehdinta ”työn vieroksuminen” ei olisi voinut vähempää kuvata kyseistä yhteisöä.

Palasin pääkaupunki Santiagoon ja tapasin chileläisystäväni. Kerroin kokemuksistani mapuche-yhteisössä. Totesin varovaisesti, että hänellä saattaa olla varsin perusteettomia ennakkokäsityksiä maansa alkuperäisväestöstä. Ystäväni kuunteli minua, pahoitteli ja totesi, että hänen olisi alun perinkin pitänyt antaa minulle mahdollisuus rakentaa omaa mielipiteeni ilman hänen näkemyksiään.

Muutaman päivän kuluttua ystäväni soitti ja kutsui minut ravintolaan. Hän jätti kertomatta, että oli kutsunut ravintolaan myös juuri kaupunkiin saapuneita israelilaisystäviään. Niska­karvani nousivat pystyyn, kun tajusin myöhemmin, minkä maalaisten seurassa tulisin iltani viettämään. 

Israelilaisseurue yllätti minut täysin. He olivat täydellinen vastakohta kaikille niille israelilaisille, joita olin aiemmin kohdannut. He olivat ystävällisiä ja kohteliaita. He ylistivät Latinalaista Amerikkaa ja sen kansoja. He sanoivat vihaavansa ennakkoluuloja, stereotypioita ja väkivaltaa – sitä oli tarpeeksi jo heidän omassa kotimaassaan.

Tosin he lisäsivät, että olivat Etelä-Amerikassa matkatessaan saaneet kokea itsekin muutamaan otteeseen ennakkoluuloja erityisesti muiden ulkomaalaisten matkailijoiden taholta. ”Kaikki eivät pidä israelilaisista”, yksi heistä totesi. Chileläisystäväni hymyili. Minä olin hiljaa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!