Politikointia kansanmurhilla

Husein Muhammed pohtii kolumnissaan kansanmurhien poliittisia vaikutuksia.

Teksti: Husein MuhammedKuva: Teemu Ullgrén

NäkökulmatHallintoVaalit

Viime aikoina Ranskan ja Turkin välit ovat olleet kireät. Kiistan juuret juontavat nykyisen Itä-Turkin alueen tapahtumiin vuosina 1915-17. Ranskalaisten mielestä alueella tapahtui armenialaisten kansanmurha, turkkilaisten mielestä ei. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on yrittänyt kieltää lailla kansanmurhan kiistämisen.

Lakialoite ehti mennä läpi kansalliskokouksessa, mutta maan perustuslakineuvosto kumosi sen perustuslain vastaisena. Neuvoston mielestä laki rikkoo ilmaisuvapautta.

Presidentti Sarkozy ei lannistunut. Hän pyysi hallitustaan valmistelemaan uuden lakiesityksen, joka vietäisiin läpi ennen toukokuisia presidentinvaaleja.

Turkin valtio ja sen virallista linjaa noudattavat historioitsijat kiistävät, että se olisi syyllistynyt armenialaisten kansanmurhaan. Turkissa on myös syytetty ja tuomittu kansanmurhasta puhuneita – joukossa muun muassa kirjallisuuden nobelisti Orhan Pamuk.

Turkki on raivoissaan siitä, että Ranska aikoo rangaista niitä, jotka kiistävät rikoksen. Turkki puolestaan rankaisee rikoksen myöntäjiä. Turkki on myös nyt herännyt nimittämään Ranskan Algerian miehityksenaikaisia tapahtumia kansanmurhaksi.

Muut kuin turkkilaiset historioitsijat pitävät varsin selvänä, että armenialaisiin tosiaan kohdistui kansanmurha. Arviolta puolitoista miljoonaa armenialaista sai surmansa. Nykyinen Turkki lähes tyhjeni armenialaisista. Jäljelle jääneet rippeet pakenivat maasta tai salasivat identiteettinsä ja sulautuivat muuhun väestöön.

Tapahtuma on kollektiivisessa muistissa niin armenialaisilla kuin heidän naapureillaan kurdeilla. Heidänkin toiveensa itsenäisyydestä tai autonomiasta tukahdutettiin satojatuhansia ihmishenkiä vaatineilla valtion operaatioilla.

Monet maat ovat jo aiemmin julistaneet armenialaisiin kohdistuneen vainon kansanmurhaksi. Viimeksi näin teki Ruotsin valtiopäivät.

Tapahtumien julistamisessa kansanmurhiksi ongelmana ei ole niinkään se, että heppoisin perustein julistettaisiin kaikkea kansanmurhaksi. Pulmana on pikemminkin se, että kansanmurhia jätetään nimeämättä kansanmurhiksi.

Näin tapahtui myös Ruotsissa: samalla kun aloite armenialaisiin kohdistuneen vainon julistamisesta kansanmurhaksi meni läpi, aloite 1980-luvulla Irakissa kurdeihin kohdistuneen vainon julistamisesta kansanmurhaksi hylättiin. Näin siitä huolimatta, että Irakin korkein oikeus on todennut kyseessä olleen kansanmurha.

Syyt Ruotsin erilaisiin päätöksiin lienevät selvät: sata vuotta sitten tapahtuneen vainon julistaminen kansanmurhaksi voi olla symbolisesti tärkeä, mutta käytännön merkitystä sillä ei juuri ole. Sen sijaan paljon tuoreempi vaino olisi voinut tuoda pulman: joku olisi keksinyt haastaa oikeuteen maailman itsetuntona esiintyvän Ruotsin mahtavan aseteollisuuden aseviennistä Irakille silloin, kun maa joukkomurhasi kansalaisiaan.

Armenialaisten kansanmurha voidaan pitää ilmiselvänä. Sen sijaan Ranskan toimenpiteet eivät käytännössä tuo mitään hyvitystä sen uhreille. Päinvastoin. Maa ei ole niinkään vaatimassa Turkkia myöntämään kansanmurhaa saati hyvittämään sitä. Lakialoite keskittyy rankaisemaan pikemminkin typerien kuin vaarallisten mielipiteiden esittäjiä.

Juuri ennen Ranskan lakialoitetta Turkin pääministeri oli ottanut maan historiassa ennennäkemättömän askeleen: myöntänyt ja pyytänyt anteeksi yhtä lukuisista kurdien joukkomurhista. Hän tosin esitti anteeksipyynnön vain puolueensa puheenjohtajana, ei pääministerinä. Hän myös vähätteli uhrien määrää. Silti kyse on merkittävästä askeleesta, joka ei ehkä olisi jäänyt viimeiseksi. Näistä askelista olisivat toivon mukaan hyötyneet myös armenialaiset uhrit ja heidän omaisensa.

Ranskan hankkeen aiheuttama suuttumus viivästyttää Turkin mahdollisuutta kohdata asiallisesti oma karvas historiansa. Mahdolliset uudet myöntämiset ja anteeksipyynnöt ovat tällä hetkellä sisäpoliittisesti mahdottomia: turkkilaisten silmissä ne tehtäisiin ainoastaan ulkovaltojen painostuksesta.

Sarkozyn on epäilty kosiskelevan vaalien alla Ranskan vaikutusvaltaiseksi väitettyä armenialaisväestöä. Tosiasiassa kyse saattaa olla pikemminkin näyttävästä Turkin näpäyttämisestä.

Äärioikeistoon kallellaan oleville ranskalaisille Sarkozy halunnee näyttää, ettei hän pelkää vastustaa Turkkia – ja epäsuorasti sen jäsenyysneuvotteluja EU:n kanssa.

Turkki puolestaan kokee arabikevään myötä vaikutusvaltansa kasvaneen merkittävästi. Maa onkin suunnannut katseensa muualle kuin EU:hun. Siksi se ei koe tarvetta tehdä myönnytyksiä unionille.
Koko uhkapelistä kärsivät eniten kansanmurhien uhrit ja heidän omaisensa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Husein Muhammedin profiilikuva oranssilla taustalla

Husein Muhammed

Husein Muhammed on helsinkiläinen kirjoittaja, poliitikko ja lakimies.