Ali Ouedraogo, Ouagadougou, Burkina Faso

Ali Ouedraogo

”Minä syön ja paskannan paperia”

Teksti: Jaana SeppänenKuva: Jaana Seppänen

PitkätKulttuuriKirjallisuusMusiikkiTaideTeatteriBurkina Faso

”Pitää syödä jaksaakseen ulista,/pitää hengittää voidakseen kärsiä, mutta.../Olkaa tyytyväisiä, lapset, teroittakaa hampaat!/Huomenna nääs, huomenna, huomenna,/tehdään keittoa presidentin kengistä...”

Näin tuumaa Ali Ouedraogo, 27, burkinafasolainen slam-runoilija ”Doueslik”.

Ouedraogo vetää bändinsä kanssa pääkaupungin katsomot täyteen. Viime vuonna ilmestyi hänen levynsä Mots pour maux.

Ali esittää slam-runouttaan kahdella kielellä, ranskaksi ja moreksi.

Burkina Fasossa on kaksi kirjankustantamoa ja lukutaito alle 30 prosenttia. Mikäli haluaa ajatuksiaan julki, ei kannata tuottaa vain painettua tekstiä.

Ouedraogo kirjoittaa myös näytelmiä. Hänen näytelmäänsä Passeport on esitetty Ranskan Grenoblessakin.

Passi ei ole näytelmässä passi vaan kallis käsine, jonka omistamisesta on etua.

Passeport käsittelee kahden nuoren, eri kerroksissa asuvien Adelinen ja Tangan solmuun menevää rakkautta. Kerrosten välillä on köysi ja kallista käsinettä tarvitaan alhaalta ylös kiipeämiseen. 

”Passeport on mestariteos”, Ouedraogo kehaisee. Ja nauraa päälle.

Huonoina päivinä Ouedraogo sanoo lopettavansa taiteilijaelämän ja ryhtyvänsä muurariksi.
Hän haluaisi myös jatkaa aurinko­energia­insinöörin opintojaan.

”Mutta täällä Burkina Fasossa opetus jätetään siihen, mistä sen pitäisi alkaa. Näillä tiedoilla voin olla ainoastaan aurinkopaneelien asentaja. Maa ei ymmärrä omaa parastaan. Asetumme itse orjiksi. Ja ulkomaan stipendit menevät vaikuttajien kakaroille.”

Ouedraogon mielestä afrikkalaisille tyrkytetään jo mädiksi todettuja arvoja. Häntä loukkaa sekin, että afrikkalainen nainen esitetään aina alistettuna.

”Ovatko teidän eurooppalaiset emansipoidut naisenne sitten niin onnellisia?” hän kysyy.

”Mitä kansalla on jos sen kulttuuri, vanhat tavat, uskonto ja uskomukset viedään siltä? Vahingollisia tapoja kuten tyttöjen ympärileikkauksia ei tietenkään tarvitse jatkaa”, Ouedraogo sanoo.

Hänen mielestään rituaalit voivat saada uuden ja tärkeän muodon taiteessa. ”Ei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin taide. Tämä meidän täytyy tajuta itse. Älkääkä kuvitelko, että olisimme ylpeitä siitä, että ulkomaat rahoittavat meitä.”

Ouedraogo muistuttaa, että länsi löytää aina uusia tapoja käyttää Afrikkaa pelkkänä raaka-ainevarastona.

”Mitä muuta me täällä viljelisimme kuin puuvillaa ja palmuja? Niitä riistäjät nyt tarvitsevat: vaatteita ja biopolttoöljyä masiinoihinsa.”

Suorasanainen Ouedraogo lähtee kanssani samalla koneella Brysseliin. Siellä hän esittää slam-runoa ja näyttelee Danse en papiers -teoksessa, joka käsittelee laittomien maahanmuuttajien elämää.

Maahanmuuttaja, varsinkin laiton, tuntee kutistuneensa pelkäksi paperiksi – paperiksi, jota hänellä ei ole.

”Kun minä, hitto vie, saan sen paperin, niin minä syön paperia, minä paskannan paperia”, sanoo näytelmän Ali.

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Jaana Seppänen