Nämä ovat Petare Conexionin ja kaksikymppisen Smallin kotikulmia. Ongelmia välttääkseen Small esiintyy mieluummin taiteilijanimellään. Nuoret miehet ovat Petaressa kaikkein alttiimpia hankaluuksiin joutumiselle, sekä keskenään että poliisin kanssa.

Iso, köyhä ja vaarallinen

Silmittömiä rikoksia, rönsyileviä roskavuoria ja poliittisia kiistoja. Tätä kaikkea on Venezuelan Petare, yksi Latinalaisen Amerikan suurimmista slummeista.

Teksti: Lea PakkanenKuvat: Meredith Kohut

PitkätKöyhyysKulttuuriMusiikkiTaideVenezuela

"Ai menet Petareen? Hullu! Onnea matkaan!”

Petare ei ole helppo pala nieltäväksi. Se on Venezuelan pääkaupungin Caracasin itäosien kukkuloille kohoava köyhien naapurustojen eli barrioiden meri. Joidenkin arvioiden mukaan alueen väkiluku hipoo miljoonaa.

Kukkuloiden juurella sijaitsevien metro­asemien liepeillä asuu vielä keskiluokkaa, mutta mitä ylemmäksi vuorille kiipeää, sitä huonokuntoisemmiksi asumukset muuttuvat.

Venezuelan kipupisteet – poliittinen kahtiajako, rikollisuus ja köyhyys – hyökyvät päälle. Kivut on kirjoitettu vieri viereen rakennettujen tönöjen seinille ja ränsistyneiden kujien seinämaalauksiin. 

Caracasin keskustan yläluokan alueilta katsottuna tämä kaikki tuntuu kaukaiselta ja epämukavalta. 

Petaressa on pulaa tilasta, vedestä ja sähköstä. Puute perusasioista purkautuu asukkaiden väkivaltana. Joka toisella petarelaisella on hallussaan ase, useimmiten laiton.

Perusviikonloppuna alueella murhataan ihminen joka toinen tunti. Aseelliset ryöstöt ovat arkipäivää. Jengit tappelevat keskenään.

Keskustan taksikuskit eivät halua ajaa Petareen.

Kaikki sitä samaa

”Kohta näette, mistä Petaressa todella on kyse”, Carlos Taborda virnistää taksissa, jonka saamme suostuteltua ajamaan ylemmäksi kukkuloille.

Perillä meitä odottaa Petare Conexion PC, hiphop-kollektiivi, jonka jäsenet ovat räppääjiä, graffitinmaalaajia, break-tanssijoita ja biittinikkareita. Joukon yhdistävänä aatteena on positiivisuuden levittäminen ja politiikasta irtisanoutuminen.

”En ole äänestänyt kahteen vuoteen. Vastustan kaikkea, mikä yrittää ottaa vallan ihmisiltä”, Spel-nimellä räppäävä Taborda kertoo kollektiivin äänitysstudiossa.

Studio on rakennettu 26-vuotiaan Reinaldo Azuajen eli Coco Flown äidin kellariin. Cocon tyttöystävä, Erica Fabrizio, eli DVN, 18, komppaa vieressä: ”Oppositio ja chavistit, ne ovat kaikki sitä samaa. Ne vain haluavat valtaa itselleen.”

Politiikka on viettelyä

Räppäreitä ärsyttävä Venezuelan poliittinen kahtiajako juontaa juurensa historiaan.

Vuoden 1998 vaaleissa valtaan noussut Venezuelan vasemmistolainen presidentti Hugo Chávez on yksi Etelä-Amerikan näkyvimmistä poliitikoista. Hänen kannattajiaan kutsutaan chavisteiksi.

Ennen chavistien valtakautta Venezuelassa pitivät valtaa vuorotellen sosiaali­demokraatit ja kristilliset. Tuloerot ja köyhyys olivat kärjistyneet äärimmilleen. Etenkin köyhimmille venezuelalaisille Chávez edusti muutosta.

Vasemmistolaisia chavisteja vastustavan nykyopposition juuret ovat sosiaalidemokraattien ja kristillisten oikeistolaisemmassa kannattajakunnassa.

Siksi onkin erikoista, että köyhässä Petaressa vallassa on oppositio.

Pormestari Carlos Ocarizin mielestä tilanne kielii poliittisen ilmapiirin muutoksesta.

”Tämä on monen vuoden työn tulos. Olemme saavuttaneet luottamuksen alueel­la. Chávez osti petarelaiset aikoinaan sosiaalisilla uudistuksillaan. Nyt hän on yhtä korruptoitunut kuin edeltäjänsä”, sanoo Primero Justicia -puoluetta edustava Ocariz.

Mutta kuinka ihmeessä oppositiopuolue voi menestyä Petaressa?

”Politiikassa pätevät samat säännöt kuin viettelyssä”, Ocariz sanoo. ”Ihmisiä täytyy kuunnella ja siten saada heidät rakastumaan itseensä. Näin meille kävi täällä.”

Riitelyä on aika paljon

Petarelaisten mielipiteiden kirjo näkyy selvästi, kun pormestari Ocariz tekee kannattajineen kävelylenkin alueella tulvavallin valmistumisjuhlan päätteeksi.

Keltaisiin paitoihin pukeutunut kannattajajoukko kulkee Ocarizin kannoilla kuin seurakunta. Autoista vilkutellaan ja selkään taputellaan.

Keltapaitainen Alba Zarati toimii vapaaehtoisena Ocarizia tukevassa kortteliryhmässä.

”Ocarizin kauden aikana alueemme on muuttunut. Autoteitä ja kouluja on korjattu, urheilukenttiä rakennettu. Aiemmin kannatin Chávezia, en enää. Toiminnassamme on mukana ihmisiä, jotka ovat chavisteja, mutta työskentelemme silti yhdessä. Pormestari sanoo, ettei poliittisilla erimielisyyksillä ole väliä.”

Tämän sanottuaan Zarati pysähtyy karjaisemaan muutaman ärräpään viereisen talon ikkunasta huutaville Chávezin kannattajille.

Sanaharkka syttyy tällä kertaa roskista: kaikkialla notkuvat roskavuoret ovat Petaren kuuma, tai paremminkin lemuava, peruna.

Chavistien lehdistö syyttää Ocarizia jätehuollon laiminlyönnistä ja siihen tarkoitettujen määrärahojen pimittämisestä. Ocariz taas väittää tilanteen parantuneen hänen kautensa aikana.

”Petare tuottaa päivässä 1400 tonnia jätettä. Aloittaessani meillä oli kymmenen kuorma-autoa niiden keräämiseen. Nyt kuorma-autoja on 50.”

Roskakysymys tiivistyy pian naapurikiistaksi.

”Chavistit ja opposition kannattajat asuvat vieretysten ympäri Petarea. Tätä riitelyä on aika paljon”, Zarati naurahtaa päätään pyöritellen.

Suurin ongelma on turvattomuus

Aivan kaikkiin Ocarizin hurmausstrategia ei ole purrut. Yksi heistä on Alberto Orozco, 45.

”Alueemme suurin ongelma on turvattomuus. Poliisivoimat ovat oppositiopormestarin hallussa, mutta hän ei hoida tilannetta. Köyhät eivät häntä kiinnosta!” mies jyrähtää.

Osa petarelaisista valittaa, että pormestari ajaa vain metroaseman liepeillä asuvan varakkaamman väen asiaa. Epäluottamus oppositiota kohtaan on yhtä vahvaa kuin kiitollisuus Chávezia kohtaan. 

”Minulla ei ollut varaa mennä lukion jälkeen yliopistoon. Nyt vanhin tyttäreni opiskelee lääkäriksi Kuubassa ja toinen asianajajaksi yksityisessä yliopistossa. Minunlaiseni köyhä, ja kaksi lasta yliopistossa!” Orozco huudahtaa ja hyppää valtavaan jeeppiinsä.

Jeeppi kuljettaa Petaren katuja ylemmäs. Reggaeton soi niin lujaa, että tärykalvot ovat haljeta.

Ylhäällä kukkulalla on alkamassa kokous, jossa mobilisoidaan kenttäjoukkoja Chávezin tueksi. 

Kukkulalla puhe kääntyy rikollisuuteen, kuten tavallista. Hurjin tarina on Juan Franco Valladaresilla, 23. Hänet kidnapattiin Petaren ostoskeskuksessa kaksi kuukautta sitten. Kidnappaajat vaativat lunnaita vastalahjaksi hengen säilyttämisestä. ”Onneksi pääsin karkuun.”

Ennen tein kaikkea typerää

Petaressa rikosten ja väkivallan uhreista suurin osa on nuoria, etenkin nuoria miehiä.

Siksi politiikasta vähät välittävät räppärit petarelaisessa kellaristudiossakaan eivät ole aiheen suhteen välinpitämättömiä.

”Lapset kasvavat Petaressa rötöstelyn ja väkivallan keskellä. Meidän tehtävämme on olla eräänlainen taiteellinen suodatin. Musiikki voi viedä nuoria rauhanomaisempaan suuntaan”, Carlos Taborda eli Spel pohtii.

Spel ja Coco ovat käyneet esiintymässä vankiloissa ja järjestäneet hiphop -työpajoja alueen kouluissa.

”Haluamme opettaa nuoria ilmaisemaan itseään”, Coco kertoo. Häneltä ilmestyy keväällä omakustanteinen levy täynnä rauhan puolesta olevia riimejä.

Parturina työskentelevä Jesus Medina, 28, räppää nimellä Chuo One. Hänessä ruumiillistuu kollektiivin filosofia.

”Ennen tein kaikkea typerää, rötöstelin ja varastelin. Hiphop pelasti minut. Nyt puran energiani siihen. Avovaimonikin on tyytyväinen.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!