Kolme Kullervoa

Jyväskylän Huoneteatterissa nähdään kolme erilaista tulkintaa Kullervosta.

Jyväskylän Huoneteatteri marssittaa harrastelijavoimin lavalle kolme erilaista Kullervoa. Perinteisen Kalevalan traagisesta Kullervosta, joka lopulta aiheuttaa tietämättään oman tuhonsa, siirrytään nykyaikaan. Siinä Afrikassa lapsuutensa viettänyt Inari Kullervo harhailee 2000-luvun Suomessa.

Kehitysyhteistyötä tekevien vanhempien kasvattama maailmankansalainen kokee hylätyksi tulemisen tuskaa ja lopulta päätyy kalevalaisen esikuvansa mukaiseen itsetuhoiseen ratkaisuun.

Kolmannen ulottuvuuden suomalaisen kansalliseepoksen sankarille luovat burkinafasolaiset nuoret yhdessä Jyväskylän lukion opiskelijoiden kanssa.

Kolme Kullervoa Jyväskylän Huoneteatterissa
(Sammonkatu 4, Jyväskylä). kantaesitys 11.5. liput 14 , 12 ja 8 euroa.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!