Artikkelikuva
Halima Ali-Ainte

Kahvila Roomassa, pakolaisleiri Ugandassa

Ugandassa valittiin ensimmäistä kertaa vuoden pakolaisnainen.

Somalialainen Halima Ali-Ainte, 60, on Ugandan ensimmainen Vuoden Pakolaisnainen. Mutta hän on ehtinyt elää monta elämää ennen päätymistään vuonna 2006 Nakivalen pakolaisasutusalueelle Ugandaan.

”Kävin koulua Somaliassa ennen Siad Barren aikaa, jolloin opetuskielenä oli vielä englanti. Lisäksi minulla oli 70-luvulla tilaisuus matkustaa Italiaan ja opiskella sihteerintaitoja,” Ali-Ainte kertoo ravintolassa Kampalassa, Ugandan pääkaupungissa.

Kampalassa Ali-Ainte oli vastaanottamassa Vuoden Pakolaisnainen -palkintoa. Sen luovuttivat Suomen Pakolaisapu, UNHCR ja Ugandan maahanmuutto­asioista vastaava OPM.

Kielitaidosta on ollut etua Ugandassa toimivien viranomaisten ja muiden pakolaisten kanssa. Nykyisin ei kulu päivääkään, ettei hänen ovellaan olisi joku, joka tarvitsee tulkkia terveysasemalle tai viranomaistapaamiseen mennessä.

Vapaaehtoisen tulkkaustyön lisäksi Ali-Ainte toimii Nakivalessa kylänsä naiskomitean johtajana. Hän myös neuvoo ja opastaa seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia ja osallistuu kylän rauhankomitean työhön.

Vapaaehtoistyöstä on tullut tapa paeta tuskallisia muistoja. Koko 2000-luku on Ali-Ainten muistoissa yhtä sotaa. Henkilökohtaisesti pahin tapahtui vuonna 2006, vähän ennen kuin Etiopia hyökkäsi Mogadishuun Yhdysvaltojen avulla.

”Jos olen yksin, muistot iskevät enkä pysty nukkumaan. On helpotus, että minulla on koko ajan työtä.”

Ali-Ainte ei halua kertoa tarkemmin, mitkä tapahtumat johtivat lopulta hänen pakoonsa Somaliasta. Aviomies oli siinä vaiheessa jo saanut surmansa ja pariskunnan 12 aikuista lasta hakeutuneet turvaan maaseudulle.

”Minulla ei ollut mitään suunnitelmaa. Olin valmis menemään Burundiin, Keniaan, mihin tahansa. Matkalla tapasin somalialaisen naisen, joka oli bussikyydillä menossa Ugandaan. Hän ehdotti, että liittyisin heidän joukkoonsa.”

Ali-Ainten nykyinen elämä maaseudulla on kaukana siitä, mihin hän on aiemmin tottunut. 

”Somaliassa minulla oli hyvä elämä. Minulla oli oma auto, mieheni toimi yrittäjänä ja kaikki lapset olivat lähelläni. Mutta kukaan ei tiedä tulevaisuudestaan. En ikinä kuvitellut päätyväni yksin pakolaiseksi Ugandaan.”

Lounas etenee jälkiruokakahviin. Espresson tuoksu saa Haliman silmät loistamaan.
”Tämä on kuin paluu kultaisiin päiviini Italiassa”, hän huokaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!