Menin pääsiäiseksi paikkaan, jonne en ikinä uskonut meneväni: Las Palmasiin. Minut lennätti Gran Canarian saaren pääkaupunkiin halu tavata sinne asettuneita tamperelaisia ystäviäni. Siellä he nyt elelevät tulevaisuuttaan mietiskellen, hitaasti nautiskellen.
Minulla ei ollut matkan suhteen mitään odotuksia, sillä luotin täysin vanhojen kamujeni vieraanvaraisuuteen. Tähän kuului tietenkin tutustumista vuoristokyliin, ostoskeskukseen, kippoloihin ja kuppiloihin. Kulinaristista kuolan valutusta unohtamatta.
Koska historiaakin täytyy tuntea, Las Palmasin vanhasta kaupungista löytyi Kristoffer Kolumbuksen museo. Sain tietää, että herra Kolumbus tankkasi Kanarialla ainakin pariin otteeseen valloitusretkiensä aikana.
Mutta mikä oli grillatun mustekalan ohella matkan herkullisin anti?
Kylähullut, tietenkin. Niinhän ne ovat melkein aina. Kylähulluissa tiivistyy paikan henki – jopa Las Palmasissa.
Yksi heistä oli Pallonainen. Hänet tapasin Canterasin rannalla, tuon pallon muotoisen naisen, joka oli pukeutunut kirjavimpaan ja röyhelöisimpään uima-asuun, jonka maa päällään kantaa. Pinkissä ihossaan ja räikeydessään hän loisti vesirajasta kuin huutomerkki.
Hän näytti ikituristilta, ihmiseltä, joka elää elämänsä turistina joka ikinen päivä. En voinut kuvitella häntä muussa roolissa, niin uljaasti hän kantoi uhkean itsensä kaiken paljastavassa uima-asussaan. Nainen kuljeskeli rantaviivaa pitkin, ojenteli raajojaan joka suuntaan.
Tripille jääneeksi hänet paljasti viimeistään laaja-alainen koreografia, jota hän suoritti kahdella pallolla kuin rytminen kilpavoimistelija ikään.
Oliko tuo oman elämänsä turisti joskus täyttänyt veroilmoitusta? Käynyt ostamassa vessapaperia? Asioinut pankissa? Hoitanut lapsia?
Seuraavan kylähullun tapasin Puntillan rannalla, katukahviloiden lomassa. Annoin hänelle nimen: Hölkkäprinssi. Suklaanruskeaksi paahtunut paikallisen oloinen mieshenkilö, jonka pienet urheilusortsit paljastivat timmit pikkuiset pakarat. Prinssitukka heilahteli, kun mies hupaisan pomppivalla tyylillään kiersi kehää, naama virneessä. Korvilla napit, ehkä niissä soi kasaripop. Hän niin halusi, että kaikki näkisivät hänen pakaransa.
Jaa, mikä teki hölkkäprinssistä kylähullun?
En tiedä, mutta ei kai kukaan täyspäinen juokse ahtaassa ihmisvilinässä ympyrää, naama kuin Naantalin auringolla.
Kolmannen hullun, Touhuketun, tapasin istuessani katukahvilassa. Yhtäkkiä hän oli siinä, ihan liki, käsi melkein harteillani. Että hirveä kiire on saada auto pois parkkihallista. Antaisitko viisi euroa nyt äkkiä, onko liikaa pyydetty?
Touhukettu oli sepittänyt uskomattoman stoorin rahantarpeessaan. Että auto ja parkkihalli ja jätän sinulle kellon pantiksi ja vielä henkkaritkin.
Sanoin, että aika paljon se viisi euroa on ja voitko siirtyä seuraavaan pöytään. Sieltä irtosi ainakin pari euroa ja sitten vielä muutama pyrähdys naapuripöydissä niin avot, jo oli ihan hyvä keikka heitetty. Ei Touhukettu mihinkään parkkihalliin siitä mennyt. Johonkin ihan toiseen suuntaan hän yllättäen meni.
Pallonainen, Hölkkäprinssi ja Touhukettu. Kylähullu päivässä piristää ja saa loman tuntumaan lomalta, Las Palmasissakin