Artikkelikuva
Nuutti Palonen

Hyvää rennolla asenteella

Nuutti Palonen ja Juha Luoma vievät koulubussin Zakrin kyläään Marokkoon.

Vasta ostetun tila-auton malli on Citroën Berlingo ja vuosimalli 2002. Kesäkuun alussa Berlingon nokka kääntyy Turusta kohti Marokkoa, ja juhannuksen tienoilla sen pitäisi olla perillä pienessä Zakrin kylässä Atlasvuorten juurella.

Sen jälkeen auton kuljettajat, Raumalla asuva Nuutti Palonen ja turkulainen teknisen työn opettaja Juha Luoma sekä muu matkaseurue palaavat Suomeen. Auto jää paikallisen vanhempainyhdistyksen käyttöön. Sen uusi tehtävä on kuljettaa vaikeakulkuisen vuoristokylän lapsia kouluun.

Turku Zakr – Koulubussi Marokkoon -tempauksen juuret ulottuvat oikeastaan loppuvuoteen 2009. Tuolloin teknisen työn opintoja suorittanut Palonen liftasi Euroopan halki Portugaliin ja jatkoi sieltä edelleen bussilla Marokkoon.

”Goulminan kaupungissa Keski-Marokossa ystävystyin paikallisen opettajan kanssa, ja Suomeen palattuani jatkoimme yhteydenpitoa sähköpostitse”, Palonen, 31, kertaa.

Opettaja Mohammed Al Wafi siirtyi myöhemmin pienen Zakrin kyläkoulun rehtoriksi. Köyhässä vuoristokylässä välimatkat ovat pitkiä ja lasten on hankala päästä kouluun. Syntyi idea auton lahjoittamisesta kylään lasten koulukuljetuksia varten.

”Jonkinlainen velvollisuudentunto tähän projektiin ajoi. Kun reppureissailen, yritän usein tinkiä kaikesta. Siitä seuraa morkkis. Vaikka esimerkiksi Mohammed on Marokon mittapuulla hyvin toimeen tuleva, hän voi vain haaveilla pääsevänsä käymään ulkomailla”, Palonen pohtii.

”Ei tällä tempauksella yritetä maailmaa pelastaa, mutta saada jotain hyvää aikaiseksi matkustamisen ohella.”

Seikkailunhaluiseksi tunnustautuva Palonen on tullut haastatteluun suoraan satamasta, kuukauden mittaiselta öljytankkeripestiltä. Laivasähköasentajaksi opiskeleva Palonen rahoittaa opintonsa työskentelemällä laivoilla. Omasta pussista rahoitetaan myös matkat Marokkoon ja muut järjestelykulut: kännykkälaskut, bensat, yöpymiset. Auton hinta on saatu katettua lahjoittajien tuella.

”Pieniä sponsorisummia firmoilta on saanut helposti, kun on rohjennut kysellä. Pyrkimys on, että joka penni menee suoraan perille. Se mitä jää, käytetään esimerkiksi koulutarvikkeisiin ja polkupyöriin, joita kyläläiset ovat toivoneet.”

Palonen ja Luoma, ”kohelluskaverit”, kuten edellisen tyttöystävä kuvailee, tuntevat toisensa jo vuosien takaa bändikuvioiden kautta. Tempaus onkin saanut paljon tukijoita musiikkipiireistä, muun muassa folkpunk-duo Jaakko & Jayn, joka lähtee Turku Zakrin mukaan Euroopan- kiertueelle ja lahjoittaa keikkatulonsa projektille.

Leppoisalla asenteella matkaan lähtevää Palosta ei huoleta, että autoa tai muita lahjoitettuja tavaroita käytettäisiin määränpäässä muuhun kuin mihin ne on tarkoitettu.

”Siellä niillä on joka tapauksessa enemmän käyttöä kuin meillä täällä yltäkylläisyydessä.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!