Laura Maragnani ja Isoke Aikpitanyi:
Musta, kaunis ja kaupan – Euroopan uudet orjat
Into 2012

Musta, kaunis ja kaupan – Euroopan uudet orjat

Laura Maragnanin ja Isoke Aikpitanyin kirjoittama romaani kertoo nykypäivän orjakaupasta.

Teksti: Marie Kajava

Muuttoliike ja pakolaisuusTyö

Heitä on paljon. He ovat nuoria. He ovat tulleet usein hengenvaarallisen ja pitkän matkan Eurooppaan. He ovat odottaneet suurta onnea. He ovat päätyneet järjestäytyneen rikollisuuden uhreina kaduille prostituoiduiksi.

He kaikki pelkäävät, ja siksi nais- ja tyttökauppa pysyy visusti salassa.

Laura Maragnanin ja Isoke Aikpitanyin kirjoittama romaani Musta, kaunis ja kaupan (2012) kertoo nykypäivän orjakaupasta. Romaanin pohjana toimii Aikpitanyin oma selviytymistarina, mutta t­eos laajenee kudelmaksi tai kuoroksi hyvin samankaltaisia tarinoita: on nigerialaisia naisia, jotka joko omaa tietämättömyyttään tai perheensä kauppaamina saapuvat tienaamaan Eurooppaan. He päätyvät elämään velallisina orjina, paperittomina ja pelokkaina esimerkiksi Italiassa. Suuri osa heistä kuolee tai vaurioituu pahoin; pikkuruinen osa selviää elossa kuin ihmeen kaupalla.

Romaanin arvo on ehdottomasti sen dokumentaarisuudessa. Me kaikki elämme tässä maailmas­sa, emme ehkä Torinon kaduilla, mutta meidän on oltava tietoisia nykypäivän ihmis­kaupasta. Ja jos emme tienneet, luettuamme tiedämme, että hälytys­kellojen on syytä soida, jos törmäämme kadulla ihmiseen, joka on peloissaan, joka ei tiedä nimeään tai missä asuu, joka ei puhu kieltä ja joka on maksanut kohtuuttoman summan pääsystä Eurooppaan.

”Ja tämän sanon sinulle yhden ainoan kerran, ystävänä: älä koskaan luota kehenkään, edes minuun, niin kuin minäkään en luota kehenkään, edes sinuun. Täällä on selvittävä hengissä.”

Musta, kaunis ja kaupan ei kaihda suorapuheisuutta, mitä tulee elämän tosiasioihin. Ihmiskauppa on armotonta, eikä kehenkään voi luottaa. Kadun säännöt, lukemattomat raiskaukset, väkivalta, kidutus, kylmyys, viha, kilpailu mutta myös pienet valon tai toivon hetket piirtyvät tarkkoina. 

”Sanottakoon se vielä kerran, että menin ansaan ihan itse. Eikä se totta puhuen ole mikään suuri lohtu.”

20-vuotias Isoke Aikpitanyi tuli vuonna 2000 Benin Citystä Eurooppaan omasta tahdostaan. Hän luuli löytävänsä tavallista työtä. Aikpitanyi kävi läpi kaikki katukuviot ja selviytyi hengissä. Nykyisin hän toimii omassa järjestössään, joka auttaa katuprostituutiosta pakenevia naisia ja tarjoaa vastaanottokodin monille.

Romaanin dokumentaarisuudesta puhuttaessa vielä naisten tarinakudelmaa voimakkaampi on kuvaus epätoivon ilmapiiristä, päämäärättömältä ja ikuiselta tuntuvasta tuskasta, joka määrittää nykyorjien arjen. Musta, kaunis ja kaupan on luettava, jotta ymmärtää hippusen siitä, mitä julmuus on.